Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Stable diary

TehtävätOleskeluhuone ✤ Tuntikirja

Tallipäiväkirjaan kirjoitetaan kaikki tallilla tapahtuva - eli siis hoitotarinat. Jos suoritat tarinassasi tehtäviä, on hyvä merkitä ne tarinan otsikoksi tai viimeiseksi huomautukseksi.
Jos tahdot vastausta tallin henkilökuntaan kuuluvalta hahmolta, voit jättää kysymyksen tarinan lopussa. Näin toimitaan esimerkiksi hoitohevosta pyydettäessä - tapahtuma käy jo tarinassa, mutta ylläpito vastaa kysymykseen vielä erikseen, ja tarinassa käytetyltä hahmolta tulee myös perustelut vastaukselle.

JOULUN KIRJOITUSLAHJA!

Joululoman ajan jokainen saa kirjoittaa putkeen
useammankin tarinan, jos kirjoitusinto yllättää!
Kurjaa rajoittaa teidän tekemistänne oman hitauteni takia.
Merry Christmas, toivoo Hemsburyn ylläpito!

Liittymissivulta löytyy muutama kirjoitusohje ja muistutus.

Vieraskirja  << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Thomas Caffrey

03.04.2017 17:19
Luku 3.
ℜ Irtotunti, alkaistunti – leikkitunti
♥ Kaverin kanssa

Pari päivää sitten olin joutunut soittamaan Hemsburyyn siskoni sairastumisen vuoksi. Cecil oli tullut jo melkein viikko sitten kipeäksi ja kärsi vieläkin vuotavasta nenästä, käheästä äänestä ja kuumeesta, joka tosin oli jo hellittänyt otettaan huomattavasti. Hän ei ollut siinä kunnossa, että olisi päässyt lähtemään mihinkään, hyvä jos oli edes poistunut omasta huoneestaan. Se tarkoitti lähinnä sitä, että olin joutunut kotona hoitamaan hevoset ja lehmät ja kaikki muutkin otukset ilman minkäänlaista apua siskoltani, josko sitä muutenkaan ikinä liiemmin herkeni. En kyllä tietenkään pyörittänyt koko tilaa yksin, mutta isälläni oli kaikenmaailman kiireitä ja äitini oli muualla palkkatöissä niin kyllä sitä jonkinsortin hommaa oli koko ajan. Kuitenkin, palatakseni asiaan niin olin siis soittanut tallille ja perunut siskon ratsastustunnin, mutta olin ihan spontaanisti kysynyt, että voisinko tulla johonkin tunnille hänen sijastaan. Curtis, jonka kanssa olin puhunut, oli pienen pohdinnan jälkeen sanonut tämän päivän alkeistunnilla olevan vapaa paikka. Ei kuulemma halunnut ottaa ihan tuntematonta ihmistä estetunnille, jossa oltaisiin hypätty vähän isompiakin esteitä. Noh, egoani oli tietysti hurjasti loukattu, mutta olin kuitenkin suostunut.

Saavuin tallille mustassa likaantuneessa takissa ja vanhoissa farkuissa, joita käytin kotonakin ratsastaessa. Semmoiset kuluneet tummat farkut, joita oli vähän parsittu, eivät varsinaisesti ratsastamiseen tarkoitetut, mutta hyväksi todetut ja ihonmyötäiset. Ruskeat nahkahanskat ja kypärä. Paikka ei vielä ollut kauhean tuttu, mutta muistin kuitenkin, mistä tuntilista löytyi ja kävin kurkkaamassa sieltä minulle osoitetun hevosen. Hilde. Minulla ei ollut hajuakaan kuka näistä otuksista oli Hilde. Olin vähän pettynyt, olisin toivonut sitä punarautiasta tammaa jota olin viimeksi ihastellut. Nimikin oli jäänyt mieleen, Bessie. Silmäilin vielä hetken listaa ja tein nopean kierroksen tallissa, kunnes löysin Hilden karsinan.
”Siinähän sä ootkin, ootko valmis löntystely tunnille?” Mutisin samalla kun tarjosin kättäni tamman haisteltavaksi. Otus tuijotteli minua laiskan uteliaasti ja yritti hamuta kättäni suuhunsa. Käväisin hakemassa harjat satulahuoneesta ja pujahdin karsinaan harjailemaan hevosta. Hilde vaikutti ihan mukavalta hevoselta, se oli eloisa ja kiinnostunut minusta. Yritti kerran murtautua ulos karsinastaankin, mutta sain sen riimusta napattua kiinni viimehetkellä ja pakotin peruuttamaan takaisin karsinaan.
”Hei kuules kaveri, mä valitettavasti pomottelen sua tänään, ei täällä saa tehdä mitä tahtoo” Naureskelin lopetellessani harjausta. Olin tullut paikalle hyvissä ajoin, eikä vielä kannattanut mielestäni ruveta laittamaan varusteita. Kävin kuitenkin hakemassa varusteet valmiiksi samalla kun palautin harjat ja kaviokoukun. Seisoskelin hetken toimettomana paikoillani ja päätin sitten tehdä uuden kierroksen tallilla. Voisin vähän vakoilla millaisia tyyppejä tunnille oli tulossa.

Talliin oli ilmestynyt paljon lisää väkeä sillä aikaa kun olin ollut harjailemassa Hildeä. Silmiin pisti erityisesti nuori tyttö, joka yritti puhdistaa käytävällä seisovan sinisilmäisen hevosen kavioita.
”Nosta nyt sitä jalkaa, jooko” Tyttö yritti kaikin voimin nostaa hevosen etujalkaa maasta, mutta hevosta ei tuntunut vähääkään kiinnostavan. Se näytti lähinnä nukkuvalta. Silmäilin hetken tilannetta kauempaa ja olisin toivonut jonkun muunkin huomaavan tilanteen ja menevän avuksi. Niin ei tietenkään käynyt, juuri minun tuuriani.
”Moi, tarviikko apua? Tää osaa olla aika jääräpää” Minulla ei tosin ollut hajuaakaan edes hevosen nimestä, puhumattakaan millainen se oli yleensä.
”Joo... Se ei millään nosta sen jalkaa...” Tytöllä oli melkein kyyneleet silmissä. Voi pahus.
”Ei se mitään. Katotaas nyt” Kannustin ja livahdin hevosen viereen.
”Mulla on tällänen taktiikka tähän...” Jatkoin ja tartuin hevosen jalkaan, liuútin kättäni jalkaa pitkin alaspäin ja tönäisin samalla eläintä vähän kylkeen.
”Nosta” Hevosen jalka nousi heti sopivaan asentoon. Hymähdin mielessäni. Perus.
”Hei haluutko sä puhdistaa niin mä pitelen kiinni?”
”Joo! Kiitos” Noniin, ainakaan tyttö ei enää kuulostanut itkuiselta. Annoin tytön puhdistaa hevosen kavion, mikä sujuikin häneltä ihan hyvin. Nostin myös takajalat tytölle puhdistettavaksi, mutta annoin lopuksi nostaa toisen etujalan itse. Työnsin kuitenkin hevosta hieman tytön huomaatta ja viimeinenkin jalka nousi lopulta hienosti ja kavio tuli puhtaaksi.
”Jee! Oho kello on jo hirveesti!” Tyttö kuulosti panikoivalta.
”Voin auttaa harjaamisessakin...?” Ehdotin hieman vastentahtoisesti, mutten antanut sen kuulua äänestäni.
”Joo! Ja varusteissa!” No tietenkin. Tyttö syöksyi hakemaan harjoja ja antoi niistä yhden minulle. Kello tosiaan oli vierähtänyt, tunnin alkuun olisi enää 15minuuttia. Hoidin harjaamisen pikavauhtia ja kuuntelin puolikorvalla tytön höpötyksiä. Käynyt muutamalla ratsastustunnilla ja ratsastaa nyt ensi kertaa Sapfolla.
”Laitatko sä suitset? En oikeen saa niitä ite...” Olimme siirtyneet varusteisiin ja olin jo kerennyt hujauttaa satulan tamman selkään samalla kun Rosa yritti laittaa suitsia.
”Juu” Sujautin kuolaimet tamman suuhun ja hihnan korvien taakse.
”Tiiäkkö mikä menee mihinkin kiinni?”
”Joo, noi ja sit toi menee turvan ali...” Annoin hänen kiinnittää remmit itse ja varmistin vain, että kaikki meni oikeisiin paikkoihin.
”Onks se nyt valmis?” Tyttö taisi jo alkaa pitää mua henkilökuntana.
”Joo, meen laittaan oman hevosen seuraavaks”
”Osallistutko sä tähän tunnille?” Rosan silmät pyöristyivät lautasen kokoisiksi.
”Nähään” Naurahdin ja kiirehdin varustamaan Hildeä. Kaikkialla oli jo valmiin näköisiä hevosia.


”Saisinko kaikkien huomion hetkeksi?” Olin juuri nostanut satulan Hilden selkään kun tuttuääni kuului käytävältä.
”Ratsastajat, kuunteleeko kaikki? Kokoonnutaan tähän käytävälle hetkeksi ennen kuin mennään maneesiin” Heitin satulavyönkiinni ja ilmestyin käytävälle kuuden muun ihmisen mukana kuuntelemaan mitä ratsastuksenopettaja Curtisilla oli sanottavanaan.
”Kaikkien hevoset valmiina?” Joka puolella nyökkäiltiin.
”Hyvä. Tämän tunnin aiheena on leikit hevosen kanssa. Tietääkö kukaan mitään leikkejä, tai onko kukaan ikinä kokeillut?” Rosa, se tyttö jonka hevosen hoidossa olin auttanut viittasi arasti.
”Mä oon joskus mennyt maailmanpyörää hevosen selässä, siinä pyörähdetään itse kokonaan ympäri”
”Sitten on sellainen jossa voidaan vaihtaa raippaa toisen kanssa vauhdissa” Joku jatkoi innostuneena. Aiheesta saatiinkin kunnon keskustelu aikaiseksi, itse en juurikaan osallistunut. Olisimpa päässyt siihen estetunnille. Toisaalta ei nyt vielä pitäisi tuomita, ehkä tästä tulisi ihan kivaa.
”En tiiä lasketaanko se leikiksi, koska meille se oli aika vakavaa, mutta siskon kanssa nuorempana ratsastettiin aina lusikka toisessä kädessä ja sitten siinä oli kananmuna. Voittaja oli tietysti se, joka pääsi pidemmälle ja nopeemmin ilman, että se meni rikki” Koko porukka kääntyi katsomaan minua ja jotkut nauroivatkin. Olisin toki voinut myös mainita, että yksi suosikki jutuistamme oli vaihtaa ratsastajaa lennossa, mutta ehkä jättäisin sen jutun toiseen kertaan.
”Lasketaan se. Sä taidat olla Thomas?” Nyökkäsin.
”Tervetuloa joukkoon. Vielä toinen kysymys kaikille, haluaako kukaan ravata tänään ilman satulaa ja onko joku joskus ratsastanut ilman?” Pari ihmistä myönsi ratsastaneensa joskus ilman ja joku kommentoi sen olevan vaikeaa.
”Hyvä, miettikää jos haluatte tänään kokeilla, kysyn sitä tunnin lopussa uudestaan. Aletaan kohta menemään kentälle, onko kaikkien ratsut kunnossa? Onko kysymyksiä?” Kaikki olivat innoissaan, mutta kysymyksiä ei tullut. Kröhäisin niin, että sain Curtisin huomion.
”Saako olla koko tunnin ilman satulaa?” Mies jäi miettimään ja mittaili minua hetken katseellaan.
”No eiköhän se käy. Ei sitten mitään tippumisia tai saat tulla laittamaan sen myöhemmin”
”Enköhän mä siellä pysy” Virnistin hyvän tuulisena ja pujahdin takaisin Hilden karsinaan ottamaan satulaa pois. Tamma käänsi päänsä minua kohden yllättyneenä.
”Ehei, kyllä sä silti töihin joudut”
”Okei, ratsukot seuratkaa minun perässä maneesiin”

Maneesiin oli jo kasattu valmiiksi pujottelu rata, muutama puomi ja keskellä maneesia oli korkea jakkara, jonka päällä odotti raippoja ja muutama harja. Varmaan tunnin ohjelmaan kuuluisi raipan vaihto viestijoukkueena. Tai sitten pitäisi kurkotella ottamaan joku esine jakkaralta ja ratsastaa se seuraavaan paikkaan. Minä myös kiipesin kyseisen jakkaran päältä Hilden leveään selkään. En kehdannut heti tehdä huonoa vaikutusta Curtisiin ja muihin sillä, että olisin vain hypännyt kyytiin. Mikä kyllä olisi onnistunut isommankin hevosen kanssa. Tai en osaa sanoa, olisiko se ollut hyvä vai huonoa asia, mutta noh. Lähdin muiden mukana kiertämään maneesia käynnissä pitkin ohjin. Tästähän saattaisi tulla vielä ihan hauskaakin. Ainakin Hilden kyydissä oli hyvän tuntuista istua hevosen tallustellessa rauhallisena eteen

Vastaus:

Olitpa nopea :D Ja heti kun sain edellisiin vastattua... Ei vaan hyvähän seon nähdä, että Hemsbury kiinnostaa. Hauska nähdä taas!

Käytät kieltä siististi, mutta siinä on myös jotain tosi nokkelaa ja hyväntuulista. Esimerkiksi "Noh, egoani oli tietysti hurjasti loukattu" oli sisältöönsä verrattuna ihanan lakonisesti ilmaistu. Hevosen varustamista oli jotenkin aivan älyttömän sympaattista lukea - ihanasti siedit nuorempaa tyttöä, mutta ihanasti siitä näkyi myös se pieni turhautuminen, joka tuollaisia tilanteita saattaa seurata.
Luvun loppu jäi ehkähieman vaisuksi. Jatkuuko se vielä? Joka tapauksessa erittäin kiva kokonaisuus, ja kumpikin tehtävä hyväksytysti suoritettu. Palkaksi £10. Kiitos, ja seuraavaan kertaan!

Nimi: Emily Dahl

24.03.2017 15:32
// Kirjoittelen aina välillä tämmöistä ei niin paljon Hemsburyyn liittyvää juonta, haittaako?

Magic

Aurinko paistoi kirkkaasti läpi huoneeni ikkunan. Haukottelin ja nousin istuman sängylleni. Tänään lähtisimme perheeni kanssa katsomaan kahta ponia, Magicia ja Bellaa. Magicista tulisi luultavasti minun agilityponini, ja Bellasta pikkusiskoni poni. Puin päälleni ratsastushousut, joiden päälle tulivat löysemmät ja rennommat housut, sekä villapaidan ja päälle mustan ratsastustakkini valmiiksi. Laitoin hiukseni nopeasti letille, nappasin kypärän mukaani ja syöksyin alakertaan. Vanhempani olivat jo kokonaan valmiita, samoin pikkusiskoni. Otin punaisen omenan pöydän kulhosta, ja kaadan itselleni lasillisen vettä. Söin aamiaiseni nopeasti, koska halusin nähdä Magicin mahdollisimman pian. Pikkusiskoni Mary oli myös tosi innoissaan.
-Lähdetään jo! Mä haluun nähdä jo Bellan! hän hoki. Lopulta kuitenkin lähdimme kohti Suomea. Niin, Suomeen. Siellä ponit asuivat. Isäni ajoi nopeasti lentokentälle. Kun astuimme autosta, lentokentällä oli kauhea meteli. Minulle tuli heti ikävä ihanaa rauhallista Hemsburya kaiken hälinän keskellä. Minulla oli myös jo pienoinen ikävä Guineverea. Olinhan tottunut lähtemään joka aamu aikaisin tallille, ja näkemään myös silloin Guinen. Pääsimme lopulta lentokoneeseen, jossa oli jo huomattavasti rauhallisempaa. Ihanan rauhallista. Hengitin päin lentokoneen ikkunaan. Kun lasiin tuli huuruinen kohta, kirjoitin siihen "Magic". Silmäni alkoivat painua kiinni. Koitin taistella unentuloa vastaan, mutta silti nukahdin.´


Joku ravisutteli minut hereille. Se oli äitini.
-Senkin unikeko, hän mutisi. Nousimme koneesta pois. Olimme nyt Helsingissä, jossa en ikinä ollut käynyt. Joka puolella oli isoja rakennuksia ja teitä sekä tietty kauppakeskuksia ja vaikka mitä muuta..... Isäni tilasi taksin. Hän osasi Suomea, sillä oli käynyt siellä usein työmatkoilla, joten se sujui helposti. Itse en osannut Suomea. Se oli minulle täysin vieras kieli.

jatkuu

Vastaus:

Ei haittaa lainkaan! Jos tahdot kirjoittaa juonta, joka ei liity Hemsburyyn, se käy aivan hyvin. Silloin et tietenkään saa tehtäväsuorituksia, mutta niillä nyt ei mikään kiire olekaan.
Jännää nähdä ulkomaanmatka Suomeen, odotan innolla jatkoa.

Nimi: Mariam

07.03.2017 17:32
Hevostarvikeliikkeessä on hiljaista. Siellä haisee voimakkaasti tuoreelta nahkalta ja satulasaippualta. Valjaita roikkuu liikkeen valkoisilta seiniltä ja yksi seinusta on täytetty erimallisilla hevosenkengillä. Untuvanpehmeät satulahuovat ovat siisteissä pinoissa ja uutuudenpehmeät ratsastushousut odottavat ostajaansa. Seison ulko-oven edessä ja katselen hevostarvikkeita pursuavia hyllyjä. Lopulta tarkistan, että lompakko tosiaankin on taskussani ja astun peremmälle. Mukava naisihminen, Hemsburyn varusteliikkeen omistaja, hymyilee rennosti tiskinsä takaa ja tuon valkoinen samojedi noustaa unisena päätään, muttei liikahda. Vaeltelen hiljalleen tutkien jokaisen tuotteen. Gilbet on kaivannut uutta riimua, narusta nyt puhumattakaan. Valikoin hyllyistä itselleni viininpunaiset päitset ja katselen vielä, löytyisikö jotakin muutakin. Mutta eteenpäin kävellessäni näen lampaanvillapehmusteisen riimun, ja tiedän, että minun on ostettava juuri tuo. Ja voinhan ostaa Gilille toisen tarhariimun, jos tulee tarvetta. Niinpä kävelen pois liikkeestä muutamankymmentä puntaa köyhempänä.

Tallilla käy vilinä. Donna touhottaa ympäri tallin alakertaa ja etsii kuumeisesti jotakin kadottamaansa.
“Mariam, hyvä ihme! Onneksi satuit paikalle”, hän huokaisee helpottuneena.
Vilkaisen Donnaa hymähtäen.
“No, mihin nyt on kiire?” kysäisen ja korjaan takkiani paremmin kiinni. Donna vilkaisee kelloaan nopeasti.
“Minun kilpailuni Cornvallissa alkavat jo muutaman tunnin päästä, ja minun pitäisi olla jo matkalla”, Donna selittää kiihtyneenä.
“Ai”, sanon ja vilkaisen vanhemman naisen hiuksia, joista sojottaa heinänkorsia. “Kannattaa muuten siistiuä hiukset ennen lähtöä”, huomautan virnistäen, kun Donna kääntyy kohti peiliä kaappinsa ovessa.
“Kuule, minun täytyisi vielä ehtiä löytämään kilpailutakkini”, Donna sanoo haroen hiuksiaan. “Niin että voisitko käydä tarkistamassa, onko Seolhin pintelit hyvin kiinni, kun se tapaa aina välillä irrottaa ne? Tulen ihan pian, kunhan olen hakenut sen takin”, hän selittää kädet viuhtoen.
“Joo, ei minulla mikään kiire tässä ole”, sanon ja silloin Donna jo pyyhältää ulos. Kävelen pihalle ja kohti kuljetusautoa, josta kuuluu hörinää.
“Moi, Seolh”, huikkaan sisälle, jotta hevonen tajuaa tuloni. Nousen sisään sivuetuovesta ja tervehdin hevosta. Sen korvat kääntyvät ystävällisesti eteenpäin, kun silitän sen turpaa. Tarkistan pintelit, mutta ne ovat onneksi hyvin kiinni. Donna tulee jo katsomaan, kun huomaan erään seikan.
“Donna hei, noi pintelit olivat ihan hyvin. Mutta katso sen loimea”, sanon ja Donna kääntyy Seolhin kylkeä kohti. Loimi on vain puoliksi kiinni, ja se roikkuu yhdestä kohtaa kyljellä.
“No voi hyvänen aika. Voisitko korjata sen?” Donna päivittelee ja tarkistaa sen riimun. Korjaan loimen oikealle paikalleen ja toivotan Donnalle hyvää kisamatkaa.
“Kiitos nyt avusta”, Donna sanoo ja hymyilee. Hyppään ulos autosta, ja pian Donna kaasuttaakin pois pihasta.

Kun olen juuri ehtinyt laittaa ratsastustarvikkeeni hyllykköön, kun toimiston puhelin soi.
"Elaine tässä! Kuule, olen täällä maastoradan takana ja ratsastaja putosi pahasti, soitin ambulanssin. Ehditkö tulla hakemaan hevosen takaisin tallille?”
“Ehdin minä”, sanon ja nopeasti otan jonkin kypärän hyllyköstä. Vedän sen päähäni ja otan ratsastushansikkaani. Onneksi maastorata ei ole kovin kaukana. Hölkkään ulos tallista ja katselen ympärilleni. Matka menee nopeasti, sillä onnettomuuspaikalle ei ole pitkä matka. Ja siellähän he näkyvätkin, Elaine seisoo Lawrencen vieressä ja hevosella ratsastanut istuu kuraisella maalla kasvot laikukkaina.
“Hyvä että tulit”, Elaine puhisee ja ojentaa ohjat minulle. Vilkaisen maassa istuvaa naista, joka pitelee kättään. Kaukaa kuuluu ambulanssin ujellus.
“Ei tässä mitään. Me mennään nyt, ennen kun toi ambulanssi tulee”, sanon ja talutan Lawrencea sivumpaan. Varovaisesti nousen selkään ja vaikka jalustimet ovatkin minulle liian pitkät, laitan ne jalkaani ja otan ohjat hellästi käteeni. Lawrence lähtee eteenpäin kiltisti, mutta se pälyilee jännittyneenä ympärilleen. Pidän ohjat hyvin tuntumalla ja annan selkeitä apuja Lawrencelle, jotta se unohtaisi jännittää. Mutta sieltä ambulanssi tuleekin, se sujahtaa ohi. Lawrence loikkaa sivulla, mutta onneksi olen valmiina ja kestän selässä. Rauhoittelen ruunaa silityksin ja lopulta jatkamme matkaa. Vähitellen Lawrence rauhoittuu ja pääsemme tallille asti turvallisesti. Talutan sen hiljaiseen talliin ja otan siltä kuraiset varusteet pois. Lawrence näyttää siltä, että se olisi liukastunut kuraisella maalla ja kaatunut. Avaan kaikki remmit suitsista ja vedän ne pois sen päältä. Sitten otan jaloista tummansiniset pintelit pois ja laitan ne karsinan eteen. Lawrence on aivan kurainen, ja sen kyljet ovat muuttuneet ruskeiksi. Sitten tarkistan sen jalat, enkä pidä siitä, mitä tunnen. Ruunan jalat ovat nesteiset ja ne tuntuvat lämpimiltä. Huokaisen syvään ja harjaan Lawrencesta pahimmat kurat pois. Jonathanta ei näy, joten päätän viedä Lawrencen pesukarsinaan. Talutan sen sinne ja kiinnitän ruunan ketjuihin. Säädän veden melko kylmälle ja kiinnitän kierteiset vesiletkut jokaiseen sen jalkaan. Ruuna vilkuilee taaksensa, mutta käyttäytyy kumminkin siivosti. Kuraläikät eivät ole kunnolla irronneet kyljistä, joten huuhdon ne lämpimällä vedellä. Sitten kuivaan sen alustavasti hikiviilalla ja sen jälkeen vielä pyyhkeillä. Sillä välin kun jalat ovat kylmäytymässä, etsin Lawrencelle kuivatusloimen. Kun loimi on sen selässä, otan letkut sen jaloista ja hankaan ne pyyhkeillä kuiviksi. Sitten vaihdan loimen fleeceloimeen ja otan vielä Lawrencen ovesta sen paksun toppaloimen, sillä tallissa on viileää. Haluan varmistaa, että Lawrencen jalat pysyvät kunnossa, joten haen sille vielä kylmäyssuojat kaikkiin jalkoihin. Kuivattelen Lawrencen rauhassa ja tarkistan, että sillä on kaikki hyvin. Kun kylmäyssuojat ovat olleet sen jaloissa noin kymmenen minuuttia, otan ne pois ja haen vielä omasta repustani teholinimenttipullon, josta otan linimenttiä ruunan jalkoihin. Kun olen varmistanut, että Lawrencella on kaikki hyvin, laitan sen karsinan oven kiinni ja vien varusteet satulahuoneeseen. Siellä pyyhin niistä pahimmat kurat pois ja sutaisen niihin nopeasti varusteöljyä. Vihdoinkin kaikki on Lawrencen kannalta kunnossa.

Myöhemmin päivällä minulla on koulutunti, jonka menen Goldiella. Harjaan ratsuni ajoissa, jotta se varmasti kiiltää. Sen varusteetkin ovat hyvässä kunnossa, joten laitan ne ponitamman päälle sen seisoessa kiltisti paikallaan. Talutan Goldien ulos karsinasta, ja silloin se aloittaa varsinaisen sirkuksen. Se steppaa paikoillaan ja viskoo päätään. Pidän ohjista napakasti kiinni ja komennan sitä äänellä.
“Goldie!” sanon ja vilkaisen tammaa. Kun viimein pääsemme maneesiin, Goldie alkaa viimein rauhoittua. Se yrittää kyllä pyöriä, kun nousen selkään, mutta pidän sisäohjan lyhyempänä, jotta aina liikkeelle lähtiessään se kääntyy voltille. Muutkin tuntilaiset ovat jo saapuneet kaartoon, mutta opettajaa ei vieläkään näy. Kiristän satulavyön ja säädän jalustimet rauhassa, kun maneesin ovi avautuu ja sisään harppoo harmaapartainen herra McBain.
“Tänään ei sitten lorvita! Saatte näyttää, mitä osaatte näillä meidän kaakeilla”, hän kajauttaa ja marssii omalle paikalleen. Ennen kuin kukaan saa lähteä liikkeelle, Sean tarkistaa jokaisen hevosen. Miltei kaikista hän löytää jotakin vikaa, kuten esimerkiksi nyt Goldien satulahuovassa on ryppy. Ja ennenkuin kukaan ehtii sanoa sanaakaan, Sean on jo aloittanut paasaamaan varusteiden huollosta, hevosten hyvinvoinnista ja ryppyjen aiheuttamista hiertymistä. Osa, jotka ovat ensi kertaa Seanin tunnilla, katsovat miestä järkyttyneenä. Minä virnistän ja kiitän Seania ohjeistuksesta, ja saan siten merkin lähteä uralle kävelemään. Goldie kävelee eteenpäin korvat hörössä ja nostelee kavioitaan rytmikkäästi. Kun alkukäynnit on kävelty, Sean käskee meitä ottamaan ohjat.
“Ensiksi aloitetaan hevosten verryttely tekemällä käynnissä ympyröitä. Tänne C-kirjaimen päätyyn teette suurikokoisen voltin jolla asetatte ja taivutatte sisäänpäin. Tuonne pitkän sivun keskelle tehdään myös voltit, joilla asetatte ulospäin. Sen teette myös toisella pitkällä sivulla. Tuonne A-kirjaimen päätyyn teette voltin, jolla pyritte olemaa asettamatta hevosianne. Elikä hevosten täytyy kulkea täysin suorana ja taipumattomana. Onko selvä?” Sean selittää ja vilkuilee meitä. Kukaan ei tohdi sanoa vastaan Seanin rautaiselle otteelle.
Painan kevyesti Goldien kylkiä pohkeillani. Se lähtee niska korkealla askeltamaan eteenpäin. Ensimmäisellä voltilla Goldie painaa sisäänpäin eikä kuuntele apujani. Teen muutaman pulipidätteen ja tehostavan puolipideätteen. Hiljalleen Goldie muuttuu keskittyneemmäksi ja ei sähellä enää niin kovasti. Juuri tästä pidän Goldiessa: se yrittää aina parhaansa, välillä liikaakin. Goldien kaula kaartuu ja huomaan sen pysyvän kevyessä muodossa tehtävien ajan. Teemme ravipohkeenväistöjä ja avotaivutuksia. Lopulta tulemme käynnissä pituushalkaisijalle, josta väistetään uralle. Goldie väistää ihan kauniisti ja puhtaasti.
“Siinä ihan hyvä nyt”, Sean sanoo. “Ja valmistele nyt oikean laukan nostoa”, hän jatkaa vielä. Väistän loppuun uralle, teen muutaman puolipidätteen ja istun vasemman jalan istuinluun vahvemmin kuin oikean. Ja vain pienestä pohjeavusta Goldie ampaisee liikkeelle.
“Ja heti kuulolle se Goldie!” karjaisee Sean. Istun satulaan ja teen puolipidätteen ennen kuin laukassa täytyy taas väistää. Laukkaan uudelleen pituushalkaisijalle. Puolipidäte ja vasen pohje, oikea pohje ja ohja tukevat. Goldie väistää innokkaana. Kun pääsen uralle, siirryn käyntiin ja odotan Seanin palautetta.
“Goldie on ihan hyvässä temmossa nyt. Et anna sen karata laukannoston jälkeen vaan heti pistät sen taas kuriin. Ja laukkaväistössä vähän enemmän eteen ettei se laukkaa ihan paikallaan”, sanoo Sean ja siirtyy katsomaan seuraavaa suoritusta. Taputan Goldieta ja kävelen muiden luokse odottamaan. Tulemme tehtävän vielä uudestaan, ja Goldie tuntuu nyt paremmalta. Se ei säntää laukannostossa, vaan tekee sen kiireettömästi. Silitän tamman kaulaa ja lähden ravailemaan loppuraveja muiden tehdessä vielä tehtävää.

//Tässä nyt jonkinlaista pätkää. Pitäisi sisältää tehtävät
-Lastaustyötä
-Hätäreissu
-Raviin, mars!

Vastaus:

Hei taas, ihana päästä pitkästä aikaa lukemaan sinunkin tarinoitasi, ja anteeksi kovasti kestosta. Myös ostamasi kuvan kanssa. Se löytyy vihdoin sekä sinun että Gilbertin tiedoista!
Donna-parka oli tosiaan poissa mukavuusalueeltaan tuollaisessa kiireessä. Liekö saanut Hadleylta vai keneltä huonoja vaikutteita... Hyvä että sinusta oli avuksi. (Ja totta kai hänellä on kaappinsa ovessa peili. Olisi pitänyt tietää jo.)

Piipahdus varusteliikkeeseen oli ihastuttava lisä tarinan alkuun, kirjoitat ihanasti tällaisia "ylimäräisiä" juttuja ja kuvailet kaikkia tilanteita kauniisti. Jokainen kohtaus on oma ihana kokonaisuutensa, Lawrencen hoitaminen tuntuu rauhalliselta ja hyvältä hetkeltä, eikä siitä eteneminen ratsastustunnille tunnu lainkaan kummalta.
Goldien tammamainen käytös tuli varsin hurmaavasti (lue: karmivasti) esille, samoin Seanin jämpti ote, ja tuntiosuus oli myös lukea. Asialopetus toimi hyvin.

Kaiken kaikkiaan ihana tarina taas. Kaikki tehtävät hienosti suoritettu, palkkapunnat (£15) on lisätty kaappiisi. Samalla vähennettiin kuvapalkkion hinta.

Nimi: Arya Ravenagh

06.03.2017 16:03
Koulun kello pärähti soimaan kun pitkä viisari naksahti kahdentoista kohdalle. Kello oli kolme iltapäivällä ja torstain koulupäiväni päättyi juuri. Työnsin fysiikan kirjat reppuuni ja vetäisin vetoketjun kiinni. Nousin paikaltani ja painuin muiden joukossa ulos luokasta. Laskin repun jalkoihini ja kiskaisin takkini ylle. Kietaisin huivin kaulaan ja vedin lapaset käteen.
"Moikka Arya!" joku luokkalaisistani huikkasi ohi kiiruhtaessaan.
"Heippa", huikkasin takaisin ja nostin repun selkääni.
Pian olin kävellyt käytävää ovelle ja työnnyin ulos. Olin saman tien lentää nurin. Eilen oli ollut plussan puolella ja oli satanut räntää. Nyt oli pakkasen puolella ja kaikki oli jäätynyt yöllisen kovan pakkasen jäljiltä. Oven edustan kevyt hiekoitus ei estänyt liukastumisvaaraa. Mutisin itsekseni jotakin huonoista hiekottajista ja astelin pyörätelineille. Avasin oman pyöräni lukosta ja työnsin nappikuulokkeet korviini, ennen kuin nousin selkään ja suuntasin kohti pyörätietä. Se oli onneksi kunnolla hiekoitettu ja matka taittui joutuisasti.

Kotikadun kulmassa olin ajaa naapurin mummon päälle, koska kulma oli niin liukas, mutta kun vältyin siltä ja huusin anteeksipyynnön vanhalle rouvalle, pyöräilin loppumatkan kotiin. Tönäisin pyörän odottamaan ja menin sisään. Potkaisin kengät pois jalastani ja menin keittöön tekemään eväät. Kun välipalapatukka, juomapullo ja voileipärasia olivat mukanani, menin yläkertaan ja vaihdoin reppuuni koulukirjojen sijasta eväät ja tallikampeet. Vanha tallikassini oli sanonut sopimuksensa irti ja sanka katkenneena se retkotti huoneeni nurkassa puoliksi sängyn alla. Siksi käytin reppuani, mutta oikeastaan pidin siitä enemmän.
Heitin repun takaisin selkääni ja palasin alakertaan. Talo oli hiljainen, vain omat askeleeni kajahtelivat portaikossa kun menin eteiseen kiskaisemaan kengät takaisin jalkaani. Sitten ulos ja pyörän selkään ja suunta kohti Hemsburyä.

Yhä musiikki soiden pyöräilin pitkin teitä, jotka oli onneksi hiekoitettu tarpeeksi hyvin. Kymmenen minuutin kuluttua tallirakennus kohosi edessäni tuttuun tapaan. Polkaisin pyörän seinän luokse ja heilautin itseni pois kyydistä. Pyörä jäi lepäämään sienän viereen minun jatkaessa pirteänä matkaa sisälle.
Astuin sisään sisäpihan vastakkaisesta ovesta. Tervehdittyäni ohi kävelevää Elainea käännyin oikealle ja pujahdin vessaan sisään. Menin yhteen koppiin ja avasin reppuni. Vaihdoin rauhassa farkkuni ratastushousuihin ja kengät ratsastuskenkiin. Tavalliseen tapaani olin valinnut tallipaidaksi poolokauluksisen pitkähihaisen villapaidan, tällä kertaa sävyltään tummanvihreän. Ainakin sillä tarkeni hyvin. Pakkasin toiset vaatteet vuorostaan reppuun ja napattuani takin käsivarsilleni lähdin vessasta ja suuntasin askeleeni yläkertaan. Kapusin portaat ja menin hoitajien oleskeluhuoneeseen.

Se oli kerrankin tyhjillään. Oikeasti, siellä ei ollut yhden yhtäkään henkilöä. Laskin reppuni sivuun, samoin takkini ja vilkaisin vielä kerran ympärilleni ennen kuin suuntasin taas pois. Juuri kun olin sulkenut oven takanani kuulin kolahduksia maneesista sekä palosireenimäisen kiljahduksen ja lähdinkin katsomoon nähdäkseni, mitä alhaalla tapahtui.
Siellähän tapahtui, monta asiaa yhtä aikaa. Paikalle oli värkätty jonkinmoinen aitakuja, jonka toisessa päässä Curtis piteli Frankia ja huusi jotakin veljelleen, joka oli säätämässä yhden esteen korkeutta kujalla. Harmi vain, että hän pudotti juuri yhden puomin varpailleen ja kirosi äänekkäästi. Frank seisoi tylsistyneen näköisenä ja ulvahti jälleen. Curtis veti päätään olkapäiden väliin ja irvisti, kun ujellus sattui kuulumaan liian läheltä hänen korviaan. Hihitin itsekseni hetken näylle, ja päätin mennä tarjoamaan apuani, mikäli se kävisi. Kaksikolla ei näyttänyt menevän kovin hyvin. Kiiruhdin alakertaan ja maneesin oville. Sisältä kuului juuri paukahdus. Työnnyin sisään ja painoin ovet kiinni perässäni. Siinä lyhyessä ajassa, mikä minuta oli kulunut alakertaan tulemiseen, Frank oli jostain syystä päässyt tai päästetty irralleen ja se hyppelehti ovien lähellä väistäen minua tullessani sisään. Ilmeisesti se oli nimenomaan karannut, sillä Curtis näytti myrtyneeltä tullessaan minua ja Frankia kohti.
"Tästä ei tule mitään", hän ärähti yrittäessään napata Frankia, joka oli kylläkin jo kipittänyt tiehensä omistuisen näköistä askellajia.
"Voinko kenties auttaa?" kysäisin.
"Voit, luultavasti", Curtis sanoi samaan aikaan kun Hadley huusi kauempaa: "Voit!"
"Mitä te oikein yritätte?" kysyin astellessani kohti aitakujaa.
"Frankin pitäisi hypätä nuo esteet aitakujalla", Hadley sanoi.
Hän oli saanut esteen pystytettyä loppuun.
"Mutta nyt se karkasi", hän huokaisi katsahtaessaan veljeensä, joka yritti saada muulia kiinni.
"Mennään auttamaan", hän vielä lisäsi.
Menimme siis auttamaan Curtisia, jolta Frank oli juuri karannut jatkaen omistuista askellajia. Hadley loikkasi kädet ojossa muulin eteen ja se kaarsi ravissa minua kohti. Astahdin ruunaa kohti ja se kaarsi poispäin. Harmi vain, että Curtis oli jo sen luona ja nappasi sen kiinni.
"Huh", mies huokaisi ja talutti muulia kohti aitakujan alkua.
“Miten ajattelitte onnistua?” seurasin häntä aitakujan alkuun ja esteet seisoivat rivissä meidän ja muulin edessä.
“Saa nähdä”, Curtis murahti ja käski veljensä paikalle.
“Haluaisitko sinä juoksuttaa sen ensimmäisten esteiden yli? Ehkä se tajuaa mitä on tarkoitus tehdä,” hän jatkoi ja katsahti minua.
“Totta kai”, suostuin muitta mutkitta ja otin Frankin riimunnarun käteeni. Nykäisin kevyesti ja talutin Curtisin ohjeiden mukaisesti muulia ensin perässäni, ennen kuin kehotin sen raviin ja hölkkäsin sen vierellä voltin ennen kuin lähdin ohjaamaan sitä kohti ensimmäistä estettä, matalaa ristikkoa. Juuri ennen sitä huomasin, että Frank aikoi lyödä jarrut pohjaan, joten nykäisin sitä reippaasti perääni ja eläin kompuroi esteen yli minun hypätessä sen rinnalla yli. Homma vaikutti aika hauskalta itse asiassa.
“Hop hop, vauhtia poikaseni”, kannustin ja seuraava samankaltainen ristikko sujui hyvin.
Ruuna tajusi, että sen pysähtymistä ei katsottaisi hyvällä ja se löntysti vieressäni loppujen matalien esteiden yli. Lopussa oli muutama korkeampi, mutta niitä ennen käännyimme ympäri ja palasimme samaa reitti takaisin. Yksikään puomi ei ollut pudonnut.
“Hyvää työtä, nyt se saa suorittaa saman ilman sinua”, Hadley tuli luokseni ja irrotti riimunnarun Frankin päitsistä. Hän ojensi riimunnarun minulle pideltäväksi ja talutti ruunan päitsistä esteiden alkuun. Seurasin, kun hän huuteli ensin jotain Curtisille, joka huuteli takaisin, ennen kuin Frank päästettiin irti.
Ruuna kipitti - yllättävä kyllä - kohti ensimmäistä estettä, mutta askellaji oli niin outoa sipsutusta, että minua nauratti. Hadley vierelläni kiristeli hampaitaan katsellessaan, kun Frank saapui ristikolle ja pysähtyi sen eteen katsellen ympäristöään rauhassa paikoillaan.
“Eiiih”, Hadley murisi ja lähti hätistämään Frankia tuloksetta eteenpäin.
“Tehkää nyt jotain!” Curtisin ääni kajahti kauempaa, radan toisesta päästä.
Pujahdin aitaviritelmien läpi esteiden luokse, Frankin eteen esteen toiselle puolelle.
“Tule nyt”, mutisin ja kurotin käteni sen päitsiin. Nykäisin kevyesti ja haluton ruuna astui esteen yli. Läpsäytin sen lautasia ja ruuna piristyi. Se loikkasi raviin ja kuin näyttääkseen taitojaan liiteli seuraavien esteiden yli, kunnes se päätti tehdä hassun loikan erään yli ja en voinut olla nauramalta. Hadley yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta epäonnistui. Hihitimme kaksistaan kun Frank kipitteli rataa pitkin eteenpäin erittäin typerän näköisenä. Curtis näytti jo toiveikkaalta, koska Frank näytti tekevän puhdasta työtä, mutta sitten Frank päätti kalisutella puomeja alas. Kaikki vähänkään korkeammat esteet saivat kyytiä.
“Ääh”, Curtis mutisi ja meni pysäyttämään Frankin, kun se oli rysäyttänyt viimeisen esteen puomit pois pidikkeiltään.
“Ja ei kun korjaamaan”, Hadley huokaisi ja menimme aitojen lomasta korjaamaan esteitä.

Jonkin ajan kuluttua rata oli taas kunnossa, ja Frankin uusi yritys alkoi. Nyt se jopa ylitti kaksi ensimmäistä estettä ilman apuja. Hadley sai sen kannustettua laukkaan ja se ylitti hienosti loput pienet esteet. Suuremmista se pudotteli tahallaan puomeja, mutta viimeisen se ylitti komealla loikalla.
“No meni se vähän paremmin”, Curtis kuulosti sanoistaan huolimatta toivottomalta täydellistä suoritusta kohtaan.
Mutta seuraavalla kerralla se tuli. Frank nosti itse laukan ja näytti nauttivan siitä, että se sai hypätä. Kahdella esteellä tuli ihan puhdas virhe ja puomeja tippui, mutta lopputulos oli, että itsestään erittäin ylpeä muuli sai kehuja ja rapsutuksia. Se sai hypätä vielä muutaman esteen, ennen kuin oli aika lopettaa. Curtis jätti veljensä ja minut siivoamaan ja lähti itse viemään Frankia pois.
Kerätessämme puomeja talteen Hadley kysyi:
“Joko olet päässyt Lucyn selkään?”
“En vielä”, kerroin ja laskin punavalkoiset puomit paikalleen varastossa.
“Pyytäisit sitä jo tunnille”, Hadley virkkoi ilkikurisesti ja työnsi kantamansa tolpat paikoilleen.
“Ensimmäinen ratsastuskerta tallin ihanimmalla hevosella voi odottaa, sillä mitä kauemmin sitä odotan, sen mahtavampi ensimmäisestä ratsastuskerrasta tulee”, totesin kun palasimme varastosta maneesiin.
“No joo, voit olla oikeassa”, Hadley kohautti harteitaan.
“Mutta älä viitsi kuvailla Lucya ihanaksi, se ei vaan sovi”, hän lisäsi.
Se sai meidät molemmat nauramaan poistuessamme maneesista.

Hadley suuntasi askeleensa toisaalle ja minä jäin haahuilemaan käytävälle miettien, mitä tekisin. Tänään ei olisi luvassa ratsastamista, enkä ollut sitä varten tullutkaan tallille. Kävin pikaisesti syömässä evääni yläkerrassa ja palasin sitten alas etsimään hommia. Pian löysinkin puuhaa, nimittäin karsinoiden siivoamisen itäsiivessä muutaman muun tallilaisen kanssa. Yhdessä työ sujui joutuisasti ja mukavasti. Viedessäni kottikärryt pois puhelimeni alkoi täristä taskussa jalkaa vasten. Vedin sen esiin ja näyttö ilmoitti äidin soittavan. Vetäisin puhelun auki ja nostin puhelimen korvalleni.
“Niin?”
“Missä olet?” äidin ääni kailotti korvaani liian kovalla ja naputtelin ääninäppäimestä puheluääniä pienemmälle.
“Tallilla”, vastasin.
“Hemsburyssä?”
“Missä muuallakaan?”
“Amber tulee kylään ja ajattelin, että sinä voisit hoitaa Samia ja Gabia sillä välin, kun me vietämme aikaa yhdessä”, äiti sanoi.
Amber oli hänen ystävättärensä, Samantha “Sam” ja Gabriella “Gab” hänen kaksoistyttärensä.
“No mutta kun olen täällä”, sanoin.
Okei, oli totta, en pitänyt kaksosista kovin paljon. Viisivuotiaat olivat koko ajan joka paikassa ja villejä kuin mitkä, mutta Amber, äidin elinikäinen ystävä, oli vielä rasittavampi. Vaikka joo, esitinhän minä aina mukavaa ja niin pois päin, mutta minä en vain pitänyt Amberista. Eikä Amber minusta. Syitä ei juurikaan ollut, mutta sattui vain olemaan tosiasia, että olimme aivan eri aaltopituuksissa.
“Niin olet, ja tulet kotiin seitsemäksi niin, että olet silloin puhdas ja valmiina lapsenhoitajaksi”, äiti tokaisi järkähtämättömäksi.
“Eikä. Sinä tiedät että minä en jaksa Amberia enkä kaksosia..”, sanoin.
“Tiedän, mutta sinun on kestettävä. Sam ja Gab ovat kasvaneet ja viisastuneet. Hehän ovat kohta kuusi. Ja ei sinun tarvitse sietää Amberia, lähdemme kaupungille”, äiti selitteli.
“Pyydä jotakuta muuta,” sanoin.
“Enkä pyydä. Minä haluan sinut kotiin hoitamaan kaksosia ja niin on hyvä. Vietät muutenkin paljon aikaa siellä tallilla, että ei yksi ilta voi niin paljon sattua.”
“Ai että “vietän paljon aikaa”? Olen viettänyt liian vähän aikaa täällä koulun takia”, ärähdin.
“Älä nyt vihoittele. Saat palkkaa”, äiti yritti.
“Lahjontaa, sitten kiristystä ja uhkailua, niinkö? Äiti, en ihan oikeasti tule, nyt kun kerrankin ei ole läksyjä ja vapaa ilta”, sanoin turhautuneena.
“Sopii täydellisesti Samin ja Gabin hoitamiseen. Nähdään seitsemältä”, äiti lirkutteli iloisesti tahallaan, tietäen ärsyttävänsä minua ja sulki puhelun.
Kirosin ääneen tapojeni vastaisesti. Tiesin kuulostavani lapselliselta kiukuttelijalta, mutta oikeasti. Juuri kun minulla oli kerrankin aikaa viettää koko päivä tallilla. Tungin puhelimen takaisin taskuuni ja pyyhälsin käytävää pitkin eteenpäin viemään kottikärryt paikoilleen. Sen tehtyäni lähdin hapan ilme kasvoillani vaeltamaan päämäärättömästi pitkin käytäviä mutisten ilkeyksiä äidistäni, vaikka tiesin, että se oli oikeastaan kohtuutonta, sillä äiti halusi vain viettää aikaa ystävänsä kanssa oltuaan tästä erossa taas pidemmän aikaa.
“Hui, varohan, Arya”, kuulin äänen naaman edestäni, samoin uteliaan pärskähdyksen.
“Häh?” peräännyin muutaman askeleen ja näin edessäni Elainen, joka piteli Draculaa.
“Minne olet noin ärtyneenä menossa?” Elaine kysäisi pieni vino hymy huulillaan.
“Ääh, en minnekään. Äiti vain ottaa taas päähän, ei halua, että “luuhaan” tallilla”, kerroin ja kohotin käteni rapsuttamaan nuorta oria Elainen vieressä.
“Tavallista, mutta nyt kun olet siinä niin haluaisitko auttaa Draculan kanssa? Sitä totutetaan vähitellen ratsastajaan eikä Pennyä tai Lachlania näy lähimaillakaan”, Elaine sanoi.
“Joo, totta kai voin auttaa”, lupauduin ja siirryin kävelemään kaksikon rinnalla maneesiin.

“Nouset satulaan ja istut vain siellä, kun minä talutan”, Elaine ohjeisti.
“Selvä”, nyökkäsin ja menin Draculan sivulle.
Ori katsoi minua tarkkaavaisesti sivusilmällä käännellen päätään ja se yritti väistää ensin minua, kunnes Elaine rauhoitteli sitä ja piteli aloillaan. Ponnistin selkään ja asetuin istumaan rentona. Elaine nosti ohjat orin pään yli, mutta minun ei tarvinnut pitää niistä kiinni. Elaine nykäisi kevyesti riimunnarusta ja ori asteli varovasti hänen peräänsä.
“Dracula on niin vauva ratsastajan kanssa. Se kyllä haluaisi tehdä töitä, mutta se arkailee ratsastajaa ja varsinkin apuja”, Elaine kertoi.
Jutustelimme jonkin aikaa Draculan koulutuksesta. Ori allani alkoi tottua minuun ja se asteli vähän rennommin ja Elaine kehui sitä.
“Sinähän hoidat Lucillea?” Elaine vaihtoi aihetta.
“Joo, niin hoidan”, myönsin.
“Oletko pärjäillyt sen kanssa?”
“Olen, se on jo tottunut minuun aika paljon”, kerroin.
“Niinhän se on, mitä enemmän sen kanssa on, sitä enemmän se käsittelijään tottuu ja hyväksyy hänet. Moni ei vain tykkää Lucysta, kun se osaa olla niin känkkäränkkä. Mutta jos sen kanssa jaksaa olla kärsivällinen, se on ihan mukiinmenevä hevonen”, Elaine sanoi.
“Mutta ei sovi minulle”, hän naurahti perään.
Jatkoimme juttelua tallin hevosista ja oli kuin olisi tutustunut kaikkiin syvemmin. En tietenkään ollut päässyt läheskään kaikkien selkään, mutta kyllähän tässä olisi aikaa.

Dracula tottui minuun, mutta kun Elaine antoi ohjeen ottaa ohjat, se alkoi taas epäröidä. Minun piti kerätä vain ohjat ja heti tuntiessaan vähänkin tuntumaa suussaan Dracula lyhensi askeliaan ja oli silminnähden epävarma.
“Voi pikkuista”, hymähdin ja annoin ohjien taas löystyä.
“Tuosta sen huomaa, heti eksyksissä”, Elaine naurahti.
“Kokeile uudelleen, ihan vähän vain tuntumaa”, hän jatkoi.
Hän talutti Draculaa ja minä keräsin huikan ohjia, ihan vain niin, että ohjat eivät enää roikkuneet löysinä. Dracula oli aluksi vähän hämillään pienestä ohjastuntumasta, mutta kun olimme tarpeeksi kiertäneet, hän hyväksyi senkin ja alkoi tottua.

“Tämä taitaa riittää. Ehkä se tästä vielä tottuu”, Elaine sanoi ja pysäytti Draculan jonkin ajan kuluttua.
Laskeuduin satulasta ja taputin Draculaa kaulalle myönnellen Elainea. Lähdimme maneesista ja Elaine lähti viemään Draculaa karsinaansa. Huomasin, että kello oli kymmentä vaille seitsemän. En millään kerkeäisi kotiin seitsemäksi enkä varsinkaan kerkeäisi suihkuun.
Vilkaisin puhelinta. Äiti oli laittanut viestin, jossa luki: “Toivottavasti olet tulossa.” Viesti oli tullut muutama minuutti sitten.
“Meni vähän myöhään, tulen tässä mahdollisimman pian”, naputtelin takaisin ja lähdin kohti hoitajahuonetta.
Minua ei oikeastaan enää haitannut, että minun piti lähteä hoitamaan kaksosia. Olin viettänyt tallilla suhteellisen kivan päivän. En tietenkään pitänyt siitä, että äiti määräili minua, mutta ei hän niin yleensä tehnyt. Hoitajahuoneessa otin kamppeni mukaan ja jätin heipat paikallaolijoille. Hain pyöräni ja lähdin polkemaan kohti kotia.

//Tehtävät: Irtohypytystä, Puhelu kotoa ja Ratsutusta

Vastaus:

Hauska nähdä taas ja anteeksi siitä että vastailussa on (taas) kestänyt. Mahtavat koulukaverit ihmetellä kun aina pyyhällät suoraan tallille ;) Mahdoit olla aikaisessa, jos oleskeluhuonekin oli vielä tyhjänä.

Ihanaa tarinoissasi on se, että kun olet jo korkeammilla tasoilla, näitä tapahtumia saa lukea täysin uusina - ja voi miten ihanaa olikaan nähdä kuinka Frankin kanssa vääntäminen sujui! Kyllä se tästä vielä joskus kunnon ratsuksi muuttuu (tai niin Curtis ainakin väittää) ja ehkä Draculaakin aletaan joskus pikkuhiljaa nähdä tunneilla.
Ja sitten tarinaan tulikin käännekohta, kyllä äitien komennuksista saa aina äkillistä draamaa. Tätä oli taas iha mahdottoman kiva lukea, tuot hyvin arkielämää ja sellaista isompaa juonta osaksi näitä tarinoita.

(Ehkä Hadley voi joku päivä auttaa, jos tahdot vähän kokeilla Lucya maneesissa tai kentällä.)

Kaikki kolme tehtävää erinomaisesti suoritettu, palkaksi £15! Voit jo siirtyä seuraavalle tasolle jos tahdot, tai suorittaa vielä loput nelostason tehtävät.

Nimi: Hadrea Lapran

05.03.2017 19:28
Keskiviikko oli koittanut. Olin saanut luvan ilmoittautua keskiviikon jatkotuntilaisten ryhmään, joten täältä sitä tultiin. Voi pojat, olin innoissani. Minulla oli urheilukassissa kimalteilla koristeltu kypäräni ja nahkahanskani. Jalassani komeilivat beiget ratsastushousut ja talviratsastussaappaat, joiden lisäksi minulla oli vielä tummansininen toppatakkini, jonka alla oli ohut viininpunainen fleece. Suuntasin kevyessä lumisateessa suoraan talliin, ilmoitustaulun luo, jossa muistelin nähneeni kaikenlaisia lappuja ja ilmoituksia. "Hoitokurssi", "estekilpailut", ja "tallin säännöt". Kaikenlaisia papereita. Selasin pikavauhtia katseellani otsikoiden läpi, kunnes löysin tuntilistan. Keskiviikko; valmennus, hunterryhmä... A-ha! Jatkoryhmä. Nimeni koreili listan alapäässä, ja jännityksen kupliessa luin ratsuvalintani. "Hadrea – Hilde". Mieleni teki hihkua innosta, mutta hillitsin itseni ja lähdin etsimään jotakuta, joka voisi auttaa minua löytämään Hilden. Se nuori poika – Lachlan, eikö? - käyskenteli käytävällä, joten kävelin hänen luokseen ja hymyilin pienesti.
"Hei, voitko kertoa minulle, mistä löydän Hilden ja sen tavarat?" kysyin pojalta, joka katsoi minua virnistäen.
"Ja minä voitin viisi puntaa vedossa, jes! Jos siis olet tulossa tunnille. Hilde on pihalla, tarhassa. Voin tulla näyttämään, missä. Varusteet on omalla paikallaan satulahuoneessa", Lachlan iloitsi ja jatkoi hymyilemistään. "Käy hakemassa tamman riimu ja naru, odotan käytävällä."
Nyökkäsin ja käännyin, lähtien satulahuoneeseen. Ihana satulasaippuan tuoksu ympäröi huonetta, jossa oli satuloita ja suitsia siististi riveissä. Harjapakit löytyivät omilta hyllyiltään, jonka lisäksi nurkassa oli oma kaappi hoitajille. Ainakin niin oletin. Tai oikeastaan kaapisto, sillä jokaisella oli oma nimikoitu kaappi. Otin vihreän riimun, jossa oli pieni nimilappu "Hilde", ja siihen oli kiinnitettynä saman sävyinen riimunnaru. Nappasin riimun olkapäälleni ja lähdin pihalle Lachlanin kanssa.

"Lähtikö Amara jo eilen?" kysyin harjaillessani punarautiasta tammaa. Poika, joka katseli karsinan ulkopuolelta, kohautti olkiaan.
"En tiedä, joo varmaan. Jotain se eilen aamulla meitä hyvästeli", Lachlan vastasi ja katsoi sitten oman hoitoponinsa turpaa, joka kurkisteli karsinasta. "Mutta mä meen laittamaan Billyä kuntoon, sen ratsastaja on myöhässä. Hihkase jos tarvitset apua!"
Hiljaisuudessa jatkoin Hilden hoitoa. Minua harmitti Amaran puolesta, että hän joutui lähtemään; minäkin olin joutunut lähtemään, kuukausi sitten. Mutta toisaalta meidän molempien pitäisi katsoa positiivisesti tulvaisuuteen ja siihen, mitä se toisi tullessaan. Ja sen lisäksi sen saisi olla liian äkäinen tai surullinen Hilden lähellä, sillä tiesin kokemuksesta, että se olisi huono alku. Hevonen ottaisi itseensä hermostuneisuuteni, ja se toisi vain huonon tunnin. Yritin vain keskittyä siihen, että pääsisin tunnille pitkästä aikaa. Saatuani viimeisen pölytahran harjattua, vilkaisin kelloa; 13.40. Olisi siis hyvä aika hakea satula. Niinpä tallustin satulahuoneeseen ja selasin katseellani satulatelineiden alla olevia nimilappuja. Tara, Beowulf, Lucille... Hilde. Kurkotin yleissatulan käsiini ja lähdin sen kanssa takaisin tamman karsinalle. Satulassa oli onneksi satulahuopa kiinni, joten minun ei tarvitsisi metsästää sitä muualta. Heilautin satulan maxi-cobin selkään kevyesti, varoen yllättämästä hevosta. Hilde ei kyllä korvaansakaan loksauttanut satulasta. Suoristin vihreän satulahuovan vielä toiseltakin puolelta, jonka jälkeen aloin kiristämään satulavyötä. Onneksi olin tottunut pullistelevaan connemaraan, joten rauhassa seisovan tamman satulavyön kiristys ei ollut temppu eikä mikään. Olin ottanut suitset harjapakin kanssa samaan aikaan, joten minun ei tarvinnut kuin avata nipussa olevat remmit ja sujauttaa kuolaimet Hilden suuhun. Tähän mennessä tamma oli kuin kallio, seisonut nätisti kuin mikä karsinassaan, vaikka minä sähläsin ympärillä. Toivotaan vain, että se lopettaisi kallioleikin tunnin alkuun mennessä.

Maneesi oli tilava, hieno tila, jossa mahtuisi kyllä menemään vaikka minkänäköisiä tehtäviä. Edellisellä tallillani ei ollut maneesia, joten tämä olisi uudempi juttu minulle. Hilde tosin tallusti kaartoon lähes ilman ohjausta, joten ehkä minun ei tarvitsisi huolia turhan paljon. Muut ratsastajat ponnistivat selkään, joten niin tein minäkin. Venytin jalkani jalustimeen ja hypähdin satulaan, ja ihmetyksekseni jalustinhihnat olivat jopa oikean pituiset, eli minun ei tarvitsisi yrittää säätää niitä! Lähdin kiertämään uraa käynnissä muiden perässä, etsien mukavan tuntuista istuntaa.
"Ratsastaja Hilden selässä!" mies kentän keskeltä huusi; oletin hänen olevan Curtis Sutton, ratsastuksenopettaja. "Leuka pystyyn, älä tuijottele Hilden niskaa – ja mikä olikaan nimesi?"
"Hadrea", vastasin nostaen päätäni ja siirtäen katseeni eteenpäin.
Curtis asetteli puomeja kentälle niin volteille kuin suorille pätkillekin, ja haki vielä jakkaran, jolle asettui istumaan ja alkoi jakelemaan ohjeita: "Selvä se sitten, hevoset on hiukan lämmennyt eli päästään tunnin tehtäviin. Tänään on siis puomitunti, kuten toivottavasti näettekin, ja harjoittelemme puomien ylittämistä niin ravissa kuin laukassakin. Haluan, että keskitytte, mutta sen lisäksi mietitte, mitä eroa on ravi- ja laukkapuomeissa. Ja kevyttä ravia, tulette nämä kolme puomia ravissa molemmilla sivuilla, ei volttipuomeja vielä. Millie voi aloittaa Gingerillä!"
Tyttö muutamaa ratsukkoa minua edellä antoi kevyesti pohkeita nätinväriselle ponille, joka kiihdytti raviin ja ylitti puomit kuuliaisesti. Ratsukot ympäri uraa lähtivät ravailemaan, ja ratsastuksenopettaja piti hädin tuskin sekunnin taukoja puheessaan. Tamma allani tuntui melko tahmealta, ja jouduin patistamaan tätä raviin hieman kauemmin kuin olisin halunnut, mutta ihan nätisti se köpötteli. Ohjasin Hilden ensimmäisille puomeille, ja ne ylittyivät ihan hyvin. Tamma kulki laiskasti, josta Curtis oli huomauttanutkin, joten yritin lisätä tempoa. Ei välttämättä edes kamalan paljoa vauhtia, vaan enemmänkin tahtia, jotta tämä näyttäisi enemmän hevoselta kuin norsulta.
"Hilde saisi liikkua vielä aktiivisemmin! Ja Laura, nyt siihen Sapfoon vauhtia, sehän nukahtaa pystyyn!"
Kopautin pohkeeni keveästi tamman kylkiin, ja sain kuin sainkin siihen hieman vauhtia. Seuraavat puomit ylittyivät jo paljon lennokkaammin. Curtis kääntyili katsomaan jokaista ratsukkoa vielä kerran ennen kuin nousi ylös siirtämään puomeja kauemmas toisistaan.
"Okei, Ollie ja James ovat oikein hyvä esimerkki siitä mitä halusin! Energisyyttä hieman kehiin nyt kaikki", Curtis huudahti osoittaen jykevää ruunaa ja sen ratsastajaa, nuorta poikaa, joka hymyili tyytyväisenä. "Mutta hidastakaa käyntiin!"
Kaikki tekivät töitä käskettyä, minä mukaan lukien. Hilde pärskähti yrittäen nykiä ohjaa pois, jotta saisi venyteltyä kaulaansa, mutta pidin otteeni.
"Olettehan nyt miettineet vastauksen kysymykseeni?" Curtis kysyi kaikilta, ja muutamat kulmat kurtistuivat. En ollut edes ajatellut... Ainakin laukkapuomien välillä piti olla enemmän tilaa, jotta hevosen askeleet sopisivat siihen paremmin. Ja laukkapuomit ylitettiin nopeammin. Okei, minulla ei suoraan sanottuna hajuakaan, ajoiko Curtis takaa jotain hienompaa merkitystä. Kuinka vain, hän pidensi toisen pitkän sivun puomien välimatkoja.
"No, miten vain, nyt saatte seuraavan tehtävän. Nostatte laukan tämän pitkän sivun alusta, laukkaatte puomit, jatkatte laukkaa pääty-ympyrälle, ylitätte puomin ja siitä hidastatte raviin, ravaatte nämä puomit ja teette voltin tuonne lyhyelle sivulle, jonka lopusta nostatte taas laukan. Okei, välimatkat kuntoon ja menoksi!"
Käänsin Hilden ympyrälle, ravasin puomin yli ja taivuttelin tammaa hieman. Tähän mennessä ainakin punarautias hevonen oli ollut oikein mukavan tuntuinen, joskin tahmea. Istuin harjoitusraviin, antaen laukkapohkeet, jolloin Hilde nosti kyllä laukan, mutta pukitti pienesti. Horjahdin aavistuksen verran, mutten pudonnut satulasta. Hilde harppoi puomien yli, ilman sen suurempia ongelmia, ja ohjasin tamman ympyrälle. Tamman takakavio kolahti puomiin, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Puolipidätteillä hidastin punarautiaan raviin, taputtaen tätä kaulalle hyvästä suorituksesta.
"Hyvä, Hadrea ja Hilde! Goldiella ohjat käteen tai se painaa menemään ovesta pihalle, keskittykää nyt kaikki!"

Tunnin jälkeen, kun olin saanut Hilden hoidettua, lähdin taluttamaan tammaa takaisin tarhaan. Ulkona tipahteli muutama lumihiutale punarautiaan tamman lautasille, kun avasin portin ja vedin riimun pois hevosen jyhkeästä päästä. Hilde paineli suoraan heinäapajille, jättäen minut sulkemaan portin. Nojasin tolppaan, katsoen tammaa, joka mutusti heinää rauhassa, välittämättä lumihiutaleista, jotka laskeutuivat tämän selälle. Nyt olisi hyvä aika etsiä Elaine, tallin omistaja, ja kysyä häneltä erästä asiaa.

Astuin hermostuneena, joskin innoissani, hieman hämärään, mutta kotoisaan toimistoon, jossa ensimmäisenä katseeni kiinnittyi kauniiseen, tummaan antiikkipöytään, joka oli täynnä papereita ja kansioita; mutta ei se sotkuinen ollut. Se oli tarkkaan mietitty, järjestelmällinen sotku.
"Enhän häiritse?" kysyin varovasti Elainelta, joka puolestaan kohotti katseensa paperista ja asetti kuulakärkikynän pöydälle.
"Et. Olet kysymässä hoitohevosta?" Elaine vastasi kysymykseen uudella vastaavalla, hymyillen ystävällisesti. Hän nyökkäsi kohti tuolia, joka oli pöytää vastapäätä, ja istahdin siihen. Elaine katsoi minuun sinisillä silmillään rohkaisevasti.
"Kerro hieman itsestäsi ja hevostaustastasi", nainen totesi vetäen punaisen kansion esille pinosta. "Ja sano ihmeessä hoitohevostoive tai pari."
Vedin syvään henkeä, herättelin muistiani ja aloin kertomaan: "Olen Hadrea Lapran, neljäntoista, ja muutin tänne lähistölle noin kuukausi sitten. Olen ratsastanut ennen tätä noin kahdeksan vuotta Irlannissa, jossa minulla oli oma hoitoponi Sunny. Ja öh... Aivan, olen kilpaillut muutamassa kilpailussa ennen, ja pärjään ihan hyvin erilaisten hevosten kanssa. Tykkään haasteista."
Elaine kirjoitti jotain paperille, ja kehotti minua jatkamaan.
"Eipä minulla kai ole sen enempää kerrottavaa. Hoitohevostoiveista.. Hilde vaikuttaa tosi kivalta", totesin ja mietin hetken, yrittäen muistaa jotain, mitä Amara oli kertonut tallin hevosista. "Tai kenties Dodger, ehkä Morse."
Hermostuneena sipaisin vaalean hiussuortuvan, joka oli harhaillut naamalleni, korvani taakse, ja jäin katsomaan, kun Elaine selaili kansiota.
"Katsotaanpa, mitä täältä löytyy..."

//Tässä olisi tehtävät Irtotunti ja Pääsenkö mukaan. Toivottavasti ei haittaa, että kirjoitin tunnista, vaikka varsinaisesti mua ei ole merkitty tuntilistalle c':

Vastaus:

Ai ai, onko meillä täällä joku salainen vedonlyöntirinki menossa! Ei vaineskaan, hauska nähdä taas. Ihana, mukavan pitkä tarina, jota oli miellyttävä lukea.
Tuntitarinasta pisteiksi 4 ja tehtävien pohtimisesta 5, sillä löysit hyvin juuri sen mitä kysymyksellä haettiin, ja kirjoitit kivan tarinan huolimatta tuntiaiheiden hitaasta vaihtumisesta. Tuntilistat on nyt päivitetty ja sinutkin lisätty sinne!

Kirjoitustyylisi on nätti. Jotenkin ihan erityisen yllättävä ja ihana yksityiskohta oli "-- kauniiseen, tummaan antiikkipöytään, joka oli täynnä papereita ja kansioita; mutta ei se sotkuinen ollut. Se oli tarkkaan mietitty, järjestelmällinen sotku. "

Kumpikin tehtävä hyväksytty, palkaksi £10 ja vastaus kysymykseesi:

"Katsotaanpa, mitä täältä löytyy..." Elaine ajatteli ääneen selatessaan kansiota, jossa hoitajien yhteystietoja säilytettiin. Dodgerilla ei ollut vielä hoitajaa, mutta Seanille olisi ehkä pitänyt soittaa, jos herran suosikkihevoselle pestattaisiin uusi tallityttö hoitajaksi.
"Olet aika hyvässä tilanteessa, sillä sinulla on varaa valita vaikka niistä kaikista kolmesta. Morse on aika kiva, mutta se on välillä vähän häslä," Elaine sanoi nostaessaan katseensa kansiosta. Tyttöparka näytti kauhusta kankealta.
"Hilden hoitaja lopetti juuri. En tiedä ehditkö tavata Amaraa ennen kuin hän lähti," hän sanoi, "joten minun puolestani Hildelle olisi reilua saada uusi kaveri. Tervetuloa joukkoon."

Elaine ojensi Hadrealle paperin ja kynän, johon tämä voisi laittaa nimensä ja yhteystietonsa. Se lisättiin muiden hoitajatietojen joukkoon Hilden nimelle.

Nimi: Rosale Floey

04.03.2017 23:06
Tehtävät:
•Tutustu talliin
•Tapaa tallilaisia

Katsoin mustan Audin tummasta ikkunasta ulos. Maisemat vilahtelivat ikkunan takana rauhallista tahtia auton kulkiessa tasaista vauhtia kohti punatiilistä rakennusta. Kyseinen rakennus, tarkemmin ottaen talli, näkyi jo vähän matkan päässä ja loi pitkästä aikaa kotoisan, mutta jännittyneen tunnelman. Hevoset olivat, ja ovat kyllä yhä, mutta vain omalla tavallaan minulle läheisiä, vaikka en olekaan ratsastanut pitkään aikaan, saati sitten ollut kovinkaan positiivinen niiden seurassa.
Tähän hetkeen oli kulunut paljon aikaa. Aivan liian kauan. Tarkemmin ottaen viisi ja puoli vuotta, mikä oli sukulaisteni mukaan ihan ymmärrettävää. Isäni puolestaan ei olisi enää koskaan halunnut edes ajaa tallin pihaan, mikä sekin oli todella ymmärrettävää, kun otti huomioon mitä hänen vaimolleen, eli minun äidilleni oli tapahtunut. Mutta nyt se oli jo liian myöhäistä. En halunnut olla enää erossa niinkin ihanan eläimen kuin hevosen seurasta, vaikka se toikin sydäntä riistävää surua ja kaipuuta. Silti tämä oli se mitä halusin. Tämä oli myös isäni yksi suurimmista peloista. Ymmärsin sen kyllä, eihän hän halunnut menettää vaimonsa lisäksi enää minuakin.

Äitini oli ollut kuuluisa kilparatsastaja, joka oli menehtynyt yksissä kisoissa kaaduttuaan ja jäätyään hevosen alle esteen jälkeen. Olin silloin noin yhdeksän vuotta, enkä kyennyt tajuamaan tilannetta kunnolla, jonka takia nykyään muistoni siitä ajasta olivat vain lyhyitä, mutta kammottavia muistikuvia. Kuolema oli kuitenkin ollut väistämätön, mikä oli hyvin valitettavaa. Silti lääkärien mukaan hän oli kuollut rauhallisesti ja kivutta. Sen jälkeen en ollut ratsastanut kertaakaan. Hoidin vain äitini hevosta, jonka nivelet olivat vaurioituneet tapaturmasta niin, ettei se kyennyt enää kisaamaan. En kuitenkaan halunnut luopua kyseisestä hevosesta, joka oli ollut äidilleni niin tärkeä. Sain toimistani ja hevosesta tiettyä lohtua, jonka tarve oli kertynyt sisälleni tuijottaessani äitini voittamia palkintoja ja tuon huoneessa lojuvia tavaroita, joita isä ei ollut halunnut heittää pois. Sen minullekin neljän vuoden aikana rakkaaksi tulleen hevosen kuoltua tunsin taas syvää surua ja kovaa putoamista jälleen kerran kuilun pohjamutiin. Sitä en haluaisi enää ikinä kokea. Siitä jäi liian syvät arvet. Siitä, kun ainoa lohtuni vietiin myös. Asiaa ei kuitenkaan auttanut, kuluneista vuosista huolimatta, kun neljätoista vuotta täyttäessäni, isä myi talomme ja muutimme pienempään ja vähemmän kuluja vievään taloon, joka sijaitsi jossakin uudessa kaupungissa. Sain kuulemma mahdollisuuden aloittaa alusta, mikä oli virkistävää vaikkakin myös hyvin haastavaa ja liikaa pyydettyä näin pian tärkeän henkilön sekä eläimen kuoleman jälkeen. Isäni oli kuitenkin luvannut minulle jotain lohtua, minkä vain keksin. Niinpä pyysin mahdollisuutta aloittaa ratsastamisen uudelleen tällä kyseisellä tallilla, minne isäni ajoi nytten niin tympeä ilme kasvoillaan.

Tunsin pienen sysäyksen, kun isä pysäytti auton äkisti tallin pihalle. Havahduin samalla ajatuksistani, joihin olin vajonnut jo monesti tällä melko lyhyellä matkalla. Isä kääntyi katsomaan minua huolestuneisuuden paistaessa kirkkaasti tuon silmistä.
“Pärjään oikein hyvin, enkä nyt usko, että pääsisin heti ratsastamaan”, totesin ja kosketin tuon kättä lohduttavasti, ennen kuin avasin auton oven ja nousin kyydistä.
“Pidä hauskaa”, ruskeasilmäinen, juuri neljäkymmentä vuotta täyttänyt mies lausahti pienesti hymyillen, mahdollisimman paljon sanojaan tarkoittaen. Hymyilin isälleni ja heilautin kättäni, lähtien sitten astelemaan rauhalliseen tahtiin kohti punatiilistä rakennusta.
Tallirakennus oli todella suuri, kuin jonkinlainen kartano. Se teki minuun heti vaikutuksen, enkä halunnut enää ottaa askeltakaan taaksepäin. En vaikka minua kiellettäisiin astumasta sinne. Olin kaivannut tätä vain niin paljon. Olin kaivannut jopa tippumisiani hevosen selästä, jotka sinä hetkenä olivat vaikuttaneet suurimmilta ongelmiltani hevosten parissa. Nyt se käsitys oli kuitenkin muuttunut. Tai kehittynyt kokemusten perusteella.
Astuin sisään talliin, jossa kuului riemukkaita hirnahduksia ja kavioiden kopsetta. Heinän ja hevosten tuoksu tulvi tuttuna hajuna nenääni ja sai minut jotenkin rauhoittumaan. Katselin tilavaa ja hevosille sekä ihmisille viihtyisää ympäristöä. Hymy nousi väkisinkin suupielilleni, vaikka yritinkin estää sitä. Siirsin katsettani jokaiseen pieneenkin liikkeeseen, koska en halunnut enää jäädä paitsi mistään. Tallin arki, äänet ja toimet tuntuivat todella rentouttavilta ja tutuilta sekä….normaaleilta. Normaaleilta. Sitä olin juuri kaivannut. Normaalia elämää hevosten parissa. Sen parissa, mitä todella rakastin. Mitä äitini rakasti, ja mihin hän oli valmis uhraamaan jopa henkensä.
“Hei!” napakka naispuolinen ääni huudahti jostain suuntaa, samalla havahduttaen minut ajatuksistani takaisin maanpäälle. Etsin nopeasti katseellani jotakuta, joka oli sanonut sen. Löysin melkein heti vaaleahiuksisen, ruskeasilmäisen nuoren tytön, joka heilautti hieman kauempaa kättään tervehdykseksi. Tai sitten hän yritti vain saada harhailevan huomioni. Heilautin kuitenkin tuolle hieman epävarmasti kättäni. Nyt puolestaan yritin pitää hymyä kasvoillani, jotta en olisi näyttänyt ihan niin avuttomalta, miltä tunsin oloni.
Tyttö käveli reippain askelin eteeni ja nosti kätensä puuskaan, kurtistaen sitten hieman vaaleita kulmiaan.
“Tiesitkös, muukalainen, ettei tänne voi tulla noin vain varomatta mitään? Onhan nyt sentään kyseessä talli!” minua hieman vanhempi nainen lausahti happamasti, kääntyen ja lähtien sitten takaisin sinne mistä tulikin. Hymyni hyytyi samalla sekunnilla kun tuo avasi suunsa. En ollut ilmeisesti ihan tervetullut tänne. Ainakaan hänen mielestään. Yritin unohtaa mahdollisimman nopeasti toisen sanat, mutta siinä lopulta onnistumatta lähdin kävelemään syvemmälle talliin.
Hetken aikaa karsinoita kierreltyä, näin kuinka samainen nainen laittoi karsinassa olevalle kimolle estusiin suojia, jotka yllätyksekseni menivät väärinpäin. Hymähdin huomaamattani virheelle, mutta ajattelin huomauttaa toiselle asiasta, jotta hän sitten oppisi virheistään. Ymmärsin kuitenkin ettei vaaleahiuksinen nainen todennäköisesti haluaisi apuani, joten pysyin hiljaa ja jatkoin karsinoiden tutkiskelua.
Huomasin pitäväni tallissa eniten sen tyylistä ja karsinoiden sommittelusta hevosten tarpeiden mukaan. Myös varustehuoneiden selkeys oli plussaa tallin kokonaisuuteen. Yläkertaan en kuitenkaan vielä viitsinyt kurkistaa, koska en halunnut ainakaan vielä esittäytyä toisille. Varsinkaan tämän kimon hoitajan tapaamisen jälkeen.
Päädyin ajattelemaan ulos kulkiessani tallia ja sen tapoja sekä sitä, miten esittäytyisin muille. Ensimmäinen tapaamani “ei hevonen”, niin kuin tapasin sanoa äitini kuullen, oli kyllä vaikuttanut hyvin kireältä ja tosikolta, ehkä jopa myös hieman osaamattomalta, mikä hankaloitti ajatuksieni selvittämistä ja ratkaisujen saamista kysymyksiini. Toivoin ettei kaikki olisi samanlaisia luonteeltaan, jotta ajastani täällä tulisikin ehkä jotain. Ja jotta saisin ehkä jotain sanottuakin itsestäni. En kuitenkaan loppupelissä uskonut, että kaikki olisivat sellaisia. Ne olivat vain jännityksen ja epävarmuuden tuomia pelkoja.
Kävelin lopulta, tallissa hetken aikaa kierreltyäni ja paikkaa vakavasti ajateltuani, ulos sisäpihalle pilvisen taivaan alle. Piha näytti muodostavan jonkinlaisen kehän muodon. Se oli erikoisempi ja viihdyttävämpi sisäpiha, mitä olin ennen nähnyt. Uskoin kuitenkin että sille oli jokin suurempi ja hyödyllisempi tarkoitus kuin vain viihtyisyys.
Pihalta näkyi myös hyvin maneesille ja pihan tarjoamat maisemat olivat rauhoittavia.
Maneesin rakennus ei ehkä ollut yhtä suuri mihin olin tottunut, mutta tarpeeksi suuri, jotta siellä pystyi harjoittelemaan useampi ratsukko kerrallaan. Rakennus oli tallin tapaan ainutlaatuisen näköinen ulkoapäin. En viitsinyt kuitenkaan mennä katsomaan maneesia sisältäpäin, vaikka se houkuttelikin, jotta en häiritsisi, jos siellä pidettiin tuntia. En myöskään halunnut tuntua liian tungettelevalta. Siksi päätin nyt mennä sinne yläkerran puolelle.
Tai en. Ei, kyllä minun oli pakko sinne joskus mennä. En kuitenkaan saanut astuttua taaksepäin tai eteenpäin, jonka takia seisoin siinä pihalla kuin tyhjää odottamassa.
“Hei, sinä siellä!” kuulin jälleen kerran jonkun huudon, joka selvästikin oli kohdistettu minulle. Käännähdin ympäri ja näin sinisilmäisen, ruskeahiuksisen naisen, jonka kasvoilla komeili avoin hymy. Tekaisin nopeasti itsellenikin hymyn kasvoille, ja odotin mitä tuolla oli sanottavanaan.
“Claire kertoi, että täällä olisi joku uusi tulokas. Tai no hänen sanoillaan ‘muukalainen’”, tyttö aloitti ja tarkoitti ilmeisesti vaaleahiuksista tyttöä, johon olin törmännyt ihan alkumetreillä talliin astuttuani.
Nyökkäsin ja jatkoin hymyilemistä, odottaen yhä, että toinen sanoisi jotain mihin voisin vastata.
“Niin siis, tervetuloa, jos olet tänne jäädäksesi, ja pahoittelen ystäväni tympeää käytöstä. Hän nyt tuppaa olemaan sellainen kaikille”, mukavan oloinen tyttö lausahti leveästi hymyillen.
“Kiitos, enkä minä sitä nyt niin henkilökohtaisesti ottanutkaan. Talli näyttää kivalta, ja ajattelin kyllä todellakin kokeilla jäädä tänne. Minä olen Rosale”, esittäydyin nopeasti ja mahdollisimman sujuvasti.
“Hienoa ettei ensivaikutelma sitten ollut niin tympeä, Rosale. Minä olen Alice”, Aliceksi esittäytynyt, sinisilmäinen ja iloa hehkuva nainen lausahti, ojentaen sitten muodollisesti kättään tervehdykseen. Hymyilin leveämmin ja tartuin tuon käteen, sitä pienesti puristaen ja lopuksi otteeni irroittaen.
“Tervetuloa vielä kerran. Voin esitellä sinulle hevosia ja tallilaisia, jos haluat”, Alice ehdotti ja viittoi minua palaamaan talliin. Nyökkäsin innoissani avusta ja kävelin tuon perässä takaisin talliin.
Nyt elämäni palaisi takaisin raiteilleen.
Viimeinkin.

//Toivottavasti tämä meni jotenkin oikein.

Vastaus:

Alustus tarinaan oli hieno, ja teit siinä hyvin selväksi myös taustatarinaa. Ihanaa, että rankasta kokemuksesta huolimatta isä jaksaa tsempata - tästä kaikesta lukee mielellään lisääkin. Kurjaa että ensimmäinen tuttavuus oli niin töykeä. (Mutta ei se mitään, ratsastustunnilla hänelle huomautettiin väärin laitetuista suojista varmasti!)

Pitemmittä puheitta, suuri tervetulotoivotus Hemsburyyn. Tarina meni aivan oikein, ja kumpikin tehtävä tuli hienosti suoritettua. Melkein tästä voisi antaa myös tehtävän "Esittäytykää, olkaa hyvä", sillä pohjustus oli niin kattava, mutta saat toki kirjoittaa esittelytekstin erikseenkin, jos tahdot.
Kolmesta tehtävästä palkaksi £15.
Jääkäämme jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää. Hyvä että Alicesta on esittelijäksi ja mukavammaksi tuttavuudeksi!

Nimi: Thomas Caffrey

03.03.2017 08:06
Luku 2.
∇ Tutustu talliin
∇ Tapaa tallilaisia


Taivas oli sumea ja harmaa, sumu peitti ympäröivää maailmaa paksuna peitteenä. Auton ajovalot valaisivat kuoppaista ja märkää hiekkatietä. Aamu oli ollut sateinen ja tuulinen, kuten jokainen päivä tällä viikolla. Outoja kelejä. Olisi ollut paljon mukavampaa jos olisi tullut edes lunta sateen sijasta, mutta ei. Pikkusiskoani nämä ilmat eivät kuitenkaan ollet lannistaneet vaan hän oli ihan yhtä tohinoissaan kuin aina ennenkin päästessään ratsastustunnilleen Hemsburyyn. Minusta oli typerää käydä kalleilla ratsastustunneilla kun omasta pihasta löytyi kaksi ihan kelpohevosta ja vielä poni jonka kanssa pystyi tehdä ihan mitä vain, mutta Cecil oli ihan toista mieltä. Toisaalta hänellä oli ratsastuksen suhteen ihan eritavoitteet kuin minulla, tyttö halusi kilpailla ja nostaa tasoaan entisestään. Ennen kaikkea varmaan vähän vaihtelua hevosiinkin. Meillä kotona olevat hevoset kyllä kieltämättä ovat vähän luokkaa puska ö, niin kuin myös minun ratsastustaitoni.
”Kohta ollaan jo perillä!” Sisko hihkaisi takapenkiltä keskenkaiken muun puheensa. Cecil oli hirveän rasittava ja lapselllinen 16 vuotiaaksi. Olin jo useamman kilometrin kuunnellut kaiken maailman pauhausta viimekerran ratsastustunnista, oudosta ratsastuksen opettajasta ja jostain Gilbert ponista, jolla Cecil ei kyllä kertaakaan ollut ratsastanut, koska oli liian pitkä. Siihen olin kommentoinut hänen olevan liian painava millekään ponille. Saatiin siitä kunnon riita aikaiseksi.

Parkkeerasin vanhan autonrämäni muutaman muun auton viereen ja hypähdin pois autosta. Ei kulunnut muutamaa sekuntia pidempään kun sisko oli jo kadonnut suureen tallirakennukseen. Itse jäin ulos silmäilemään suurta punertavaa tiilirakennusta. Komea. Epäilemättä. Olin käynyt täällä pyörähtämässä siskon mukana vain muutaman kerran, mutten ollut pistänyt ikinä merkille miten mahtavan näköinen tallirakennus oikeastaan oli jopa nyt pilkistäytyessään sumun keskeltä. Tai sitten se oli vain sumu, joka sai paikan näyttämään jotenkin kiehtovalta. Kohautin itsekseni hartioitani ja löntystelin talliin ympärilleni katsellen. Kauempana näkyi tarhoja ja loimitettua hevosia, kaikkien loimet olivat saman värisiä, kuran värisiä.
Tallissa oli rauhallista, puheen sorinaa ja vaimeaa kikatusta. Nopealla vilkaisulla talli näytti sisältä hyvin kotoisalta, valoisa ja tilava. Jokaisen karsinan ovessa näkyi raskaan näköinen taulu, jossa luki ainakin hevosen nimi ja kutsumanimi, sekä yksinkertaistetut ruokinta ohjeet.
”Thomas, Thomas tuu tänne!” Se oli tietysti Cecil ja ääni kuului jostain tallin peräkarsinoista.
”Tää on Orcus, Ollie. Mun suosikki ja saan sen tänään, kävitkö jo lukemassa tuntilistaa? Se on tuolla tallin päädyssä ja siellä lukee aina kuka menee milläkin. Ollie on kyllä ihan paras, ehkä vähän laiska...” Ja blablaaa. Siskon puhuessa taputtelin hevosen kaulaa kun se tutki taskujani ja samalla nautti siskon rivakasta harjauksesta. Hevosta ei kuitenkaan kauan jaksanut kiinnostaa ennen kuin se aloitti kaikenmaailman sähläämisen karsinassa.
”Sun höpötys hermostuttaa sitä” Kommentoin laiskasti, minua eivät useatkaan hevoset säväyttäneet ensinäkemältä.
”Hei eikä! Se tykkää kun sille puhuu” Cecil tönäisi minut ulos karsinasta niin, että olin vähällä kumahtaa käytävällä kävelleen tytön päälle.
”Hmh, sori”
”Sori Penny, idiootti varoitus!” Cecil huikkkasi naureskellen karsinasta. Muljautin silmiäni.
”Hmh, sori tuostakin”
”Ei se mitään, mä oon Penny” Nyökkäsin vain typerästi vastaukseksi. Menisi pois.
”Ja sinä..?”
”Thomas”
”Okei, Thomas. Haluutko, että esittelen tallia? En muista nähneeni sua ennen täällä”
”E-”
”Haluu se!”
”E-”
”Mennään vaan” Mahtavaa, esittelykierros jonkun tuntemattoman tytön kanssa. Cecilin pitäisi oppia olemaan hiljaa.

Penny kuljetti minua pitkin tallia ja jutteli lähes taukoamatta kaikista sisällä olevista hevosista. Käytävillä oli täysi tohina käynnissä ja pari tyttöä lapioi lantaa kärryihin.
”Miten sä tunnet Cecilin?” Kysymys taisi olla laskettu ilmoille vain jotta tyttö saisi huomioni, en juurikaan ollut kuunnelut kommentoinnista puhumattakaan.
”Ai, se onkin hassu juttu” Hymähdin ja käännyin katselemaan viereisessä karsinassa olevaa hevosta, jota oltiin myöskin satuloimassa. Olin aikaisemmin seuraillut kun tammaa oltiin talutettu sisälle talliin.
”Onhan tässä aikaa” Penny tuhahti, hänen hyväntuulisuutensa vaikutti olevan haihtumassa. Olisi varmaan hyvä hetki vähän ryhdistäytyä.
”Noh, se on mun sisko. Oon sillon tällön kuskaillu sitä ratsastamaan tänne”
”Aih, se oiskaan tullu heti mieleen. Vaikutatte aika erillaisilta” Tyttö naurahti ja kuulosti taas paremman tuuliselta.
”Mutta hei, mitäs pidit hevosista ja tallista?”
”Aika komeita otuksia kieltämättä... Mikäs tän nimi olikaan?” Nyökkäsin edessä olevaa suurehkoa hevosta kohden. Punarautias seisoskeli rauhallisena karsinassa, luimisti hieman korviaan kun satulaa ujutettiin sen selkään, muttei kuitenkaan näyttänyt muuten juurikaan välittävän hoitajastaan.
”Se on Bessie, se on ihan vähän aikaa sitten tuotu tänne. Käy nyt ekoilla tunneillaan”
”Meneeks se tähän kohta alkavalle tunnille? Ois kiva nähä se liikkeessä” Tamma tuijotti minua ruskeilla silmillään, ennen kuin kääntyi keskittymään hoitajaansa, jolla oli jo suitset kädessä.
”Joo, Hadley ratsastaa sitä tänään” Kelloon vilkaisun jälkeen Penny totesi tunnin alkavan jo kymmenen minuutin kuluttua ja kiirehti sitten auttamaan ratsastajia jos joku tarvitsisi apua oman ratsunsa kanssa.
”Umh, oot sä ratsastanut tuolla ennen?” Kysäisin hitusen vaivautuneena Hadleyksi esitellyltä tytöltä.
”Ei, mullekin eka kerta. En oo vielä kauan ratsastanut täällä” Vastaus kuului hymyillen ja iloisena. Täällä kaikki tuntuivat olevan hyvällä mielellä.

Siskoni ja muut ratsastajat taluttivat hevosensa jonossa maneesiin ja siirtyivät keskelle kaartoon. Minä olin jo pari minuuttia sitten asettunut istumaan maneesin katsomoon odottelemaan tunnin alkua. Cecil oli rivin reunimmaisena ja huitoi minua luokseen. Hypähdin katsomon aidan yli ja menin pitämään jalustimesta vastaan siskon hypätessä selkään. Autoin myös säätämään jalustimet pikaisesti ja kiristämään vyötä. Huomasin parin muunkin tarvitsevan apua ja heittäydyin tilanteeseen sopivasti hyvinkin avuliaaksi ja menin auttamaan myös kahta muuta ratsastajaa ennen kuin palasin istumaan katsomoon. Seurailin ratsastuksen opettajaa, jonka muistelin siskon puheiden perusteella olevan Curtis. Hän kantoi kentälle muutamat puomit ja rakensi pienen ristikon.
”Noniin, näytätte kaikki olevan valmiita. Lähtekää vaan liikkeelle oikeaan kierrokseen. Tänään treenataan vähän tekniikkaa” Tunnista voisi tulla ihan mielenkiintoinen ja jäin ihan hyvillä mielin seuraamaan ratsastusta sivusta. Suurimman huomioni sai kuitenkin Bessie, joka oli minusta selvästi tunnin kiinnostavimman oloinen hevonen. En oikeastaan tiedä mikä siinä otuksessa minua viehätti, mutta olisin itsekin halunnut päästä kokeilemaan sitä. Noh, ehkä joskus toiste.

Vastaus:

Kevättalven kelit ovat usein kurjia. Tarina sen sijaan oli ihana ja tunteet uudesta paikasta ja turhautumisesta siskoon välittyivät siitä niin hyvin, että pääsit heti ensimmäisellä tarinallasi etusivun Tallilla tänään-otsikon alle. Tervetuloa Hemsburyyn, ja anteeksi siitä, että vastaamisessa on kestänyt!

Hadley on siitä hauska nimi, että se on sekä miehen- että naisennimi. Pakko sanoa, että täällä tuli silti hetken huvittava hämmennys Bessien ratsastajasta, kun tallihenkilökunnan Hadley tuli ensimmäisenä mieleen.

Suoritit hienosti kummatkin tehtävät, ja saat palkaksi £10. Ne on lisätty tietoihisi esittelytekstin palkan kanssa. Allekirjoittanut odottaa innolla jatkoa!

Nimi: Effie Daley

25.02.2017 14:09
Oli sateinen kevätpäivä, kun tulin tätini luota bussilla Hemsburyyn. Olin menossa irtotunnille jatkoryhmään, jossa ajattelin vähän kokeilla taas ratsastusta pienen taukoni jälkeen. Minua jännitti hiukan - kenet saisin ratsukseni ja mitä tunnilla tehtäisiin?
Päästyäni bussipysäkiltä Hemsburyn pihaan, olin jo aivan märkä. Vaikka olin pukenut päälleni violetin juuri ostamani laadukkaaksi mainostetun sadetakin. Vaikka ilma olikin hyvin harmaa ja kolea, jostain pilven takaa taisi välillä aurinkokin välillä pilkistää. Lähes kaikki tallin hevosista olivat nyt ulkoilemassa. Maneesiin oli juuri menossa ilmeisesti valmennusryhmä, joka ratsasti ennen minun tuntiani.
Seuraavaksi huomasin astelevani tallin sisälle ja tervehtiväni ainakin tallitöiden kanssa häärääviä Lachlania ja Hadleyta, sekä muutamaa hoitajatyttöä. Tallissa oli hieman kostea tunnelma, mutta se ei minua oikeastaan haitannut - ilma oli sisälläkin vain sopivan raikasta. Löysin onneksi nopeasti tuntilistan ja pääsin vihdoinkin selvittämään tunnin ratsuni. Suupieleni nousivat entisestään, kun huomasin että ratsastaisin Nillalla, jonka kanssa olin tehnyt tuttavuutta jo aiemminkin. Vieressäni tuntilistoja katsova tyttö taas ei ilmeisesti ollut saanut lempihevostaan tälle tunnille, ainakin hänen ilmeestään päätellen...
Juuri kun olin lähtemässä pois tuntilistojen luota, huomasin merkinnän 'ilman satulaa koulua'. Oikeasti? Milloinkohan viimeksi olin ratsastanut kunnolla ilman satulaa muilla kuin maailman turvallisimmilla shirenhevosilla, jotka ovat suurin piirtein nostamassa minut takaisin selkään jos olen tippumaisillani? Jep, en piiitkään aikaan. Toivottavasti Nilla käyttäytyy hyvin.

Aika kului, ja pian kello näyttikin jo varttia vaille kahta. Jatkotunnilla menevät hevoset oli tuotu sisälle talliin, joten Nillakin löytyi omasta 'Hemsbury Karnilla' -kyltillä varustetusta karsinastaan, kun päätin alkaa varustamaan tammaa tuntia varten. Tervehdin Nillaa vähän, jonka jälkeen aloitin heti harjaamistoimenpiteet. Nilla pysyi hyvin paikoillaan, kun harjasin sen ruskean karvan perusteellisesti ja putsasin sen kaviot.
Olin jo hakemassa Nillan satulaa varustehuoneesta, mutta sitten muistin, että tunnilla mentäisiinkin ilman satulaa. Naurahdin vähän itsekseni ja nappasin vain suitset mukaani. Kun olin taas Nillan karsinan luona, laitoin kypärän päähän ja suitsin ratsuni, joka antoi laittaa suitset päähänsä oikein mallikkaasti. Ja sitten olikin jo valmista!
Kellon ollessa paria minuuttia vaille kaksi, Curtis huudahti käytävältä, että ratsastustunti pidetään kentällä ja voisimme lähteä taluttamaan hevoset sinne. Tässä vaiheessa minua alkoi kunnolla jännittää. Pitkästä aikaa ilman satulaa ja vieläpä sateenjälkeisien märkien kohtien täyttämällä ulkokentällä - apua!

Mutta kuinkas ollakaan, ulkona paistoi aurinko ja saattoi siellä sateenkaarikin näkyä kartanon takana. Eikä kenttäkään nyt niin märkä ollut kuin olin kuvitellut. Talutin Nillan rauhallisesti kentän keskiosaan ja nousin muiden jälkeen korokkeelta Curtiksen paikoillaan pitämän ponin selkään.
Kun kaikki ratsukot olivat valmiina, lähdimme kävelemään uraa pitkin muutaman kierroksen verran. Noin puolentoista kierroksen jälkeen Curtis antoi ohjeeksi ottaa ohjat tuntumalle ja alkaa tekemään mahdollisimman paljon pysähdyksiä sekä voltteja. Nillan kanssa nämä onnistuivat oikein hyvin, sillä tamma kuunteli minua herkeämättä vaikka sillä tuntuikin olevan koko ajan kiire johonkin. Curtis kehui minua tasaisesta ohjastuntumastani - useimmilla ratsastajilla Nilla kuulemma saattaa heitellä päätään, jos ratsastajan kädet ovat epävakaat.
– Suurin osa tunnin ratsastajista ovat melko uusia Hemsburyssa, joten tällä kertaa pidämme melko rennon tunnin ja vain tutustumme hieman toisiimme, Curtis ilmoitti.
Ja sehän sopi minulle. En ehkä olisikaan halunnut heti ensimmäisellä tunnilla kauheaa hikirääkkiä, joten rento tunti kuulosti oikein hyvältä, ilmeisesti muidenkin tuntilaisten mielestä.

Käyntityöskentelyjen jälkeen aloitimme ravin. Nillan ravi ei ehkä ollut ainakaan minun mielestäni mikään maailman tasaisin, mutta hyvin siellä kuitenkin pysyi. Teimme edelleen ympyröitä ja muita kontrolliharjoituksia, jolloin Nillakin alkoi rentoutua ja pyöristyä paremmin. Oli ihana tunne, kun sai hevosen kulkemaan edes jotenkin oikein päin, vaikka en mielläkään itseäni mitenkään kovin taitavaksi ratsastajaksi. Nilla kantoi itsensä hyvin, joten tamma oli hyvinkin kevyt ratsastettava.
Seuraavaksi meidän piti tulla ottaa käynnille ja tulla yksitellen keskiympyrälle ottamaan muutama laukkapätkä ratsuillamme. Ensimmäiseksi oli vuorossa joku vaaleahiuksinen tyttö kullanvärisellä isokokoisella welshponilla, sitten ruskeahiuksinen poika ja tumma hevonen, jonka tunnistin Dannyksi.
– Effie, seuraavaksi on sinun vuorosi!
Sydämeni tykytti tuhatta ja sataa, kun ohjasin Nillan käynnissä uralta keskiympyrälle ja nostin ravin kautta laukan. Nillan laukka tuntui ihan mahtavalta! Poni laukkasi niin nätisti pyöreää laukkaansa kun istuin vain kyydissä tarraten tamman harjaan. Ensimmäisellä kierroksella minua jännitti kovasti, mutta toisella ja kolmannella ympyrällä iloinen hymy nousi kasvoilleni ja opin nauttimaan laukkaamisesta.
– Hienoa, Effie, Curtis huudahti kun hiljensin Nillan raville ja sen kautta käynnille.
Hymyilin ja taputin Nillaa kehuen sitä varmaan vielä kaksikymmentä minuuttia laukkaamisen jälkeen. Loppuravien ja -käyntienkään aikana hymyni tai onnellisuuteni eivät hellittäneet. Oli ehkä maailman ihanin tunne taas laukata pitkästä aikaa ponilla, joka oikeasti miellyttää minua!

Tunnin jälkeen hoidin Nillaa kuntoon ratsastuksen jäljiltä, kun Elaine käveli karsinalle.
– Moi, hän tervehti. – Tulin vain tarkistamaan Nillan veden.
– Moi! Vastasin iloisesti.
– Sinä taidat olla Katen tytär. Effie, eikö niin? Elaine hymyili.
Nyökkäsin. – Olen alkanut käymään täällä ratsastamassa ja katselemassa hevosia. Tänään oli ensimmäinen irtotuntini! En ollut pitkään aikaan käynyt oikeilla ratsastustunneilla ennen kuin tänään, ja Nilla oli ihan mahtava, selostin innokkaasti.
– Sepä mukavaa! Elaine sanoi ja jatkoi sitten: – Niin, teidän maatilalla taitaakin olla enimmäkseen työhevosia. Varmasti ihan hauskaa käydä ratsastamassa tuntihevosillakin.
– Joo, enkä ollut edes niin kauhean ruosteessa kuin mitä olin ajatellut, virnistin.
Elaine naurahti ja oli jo kääntymässä pois päin, kun muistin kysymyksen, jota olin hautonut mielessäni jo edellisestä Hemsburyssa käynnistäni lähtien.
– Elaine... Tuota... Olisikohan mitenkään mahdollista saada minulle oma hoitohevonen? Tarkoitan, voisinkohan ehkä alkaa hoitamaan Nillaa?

----

Eli vastausta ('tarinan lopetusta') toivotaan henkilökunnalta! :) Tunnin aihe oli ilmeisesti aika vanha, mutta kirjoitin nyt kuitenkin siitä. Käyn pian myös osallistumassa vakiotuntilaiseksi tuohon jatkoryhmään!

(Irtotunti & Pääsenkö mukaan?)

Vastaus:

Saat tuntipätkästä yhteensä 9 pistettä, sillä kuvailit tekemistä hyvin vaikka sen aihe oli tosiaan hieman hassuksi jäänyt. Listat on nyt joka tapauksessa päivitetty, hyvä että vanhoillaikin aiheilla tuli näin hyvää ratsastusta! Nillan kanssa sujui selvästi hyvin, vaikka pääsittekin heti aika hurjiin tositoimiin.

Kuvailuasi on ihana lukea ja tarina etenee hyvällä temmolla. Kumpikin tehtävä hienosti suoritettu.
Palkaksi saat £5 ja vastauksen:

Elaine piti Happy Dale Farmin väestä, vaikka tilan omistajapari olikin enemmän yhteistyötuttavia kuin varsinaisia ystäviä, ja oli mielissään että jouluna piipahtanut Effie oli innostunut käymään Hemsburyssa enemmänkin. Tytön reipas, mutta hieman kiireinen kysymys pysäytti hänet.
"Hoitohevonen?" hän kysyi hymyillen. Effien ihastuneesta ilmeestä päätellen ei ollut mikään yllätys, että Nilla oli se poni, jota tämä kyseli.
"Eiköhän se sovi, varsinkin jos sinusta tuntuu siltä, että sen kanssa oli tunnillakin kivaa," Elaine nyökkäsi.
"Tuletko käymään tuolla toimistossa vielä? Saadaan nimesi ja puhelinnumerosi listaan, jotta Curtis ja muutkin tietävät, jos sinut tarvitsee tavoittaa," hän kehotti ja viittoi Effien peräänsä suunnaten sitten yläkertaa kohti.

Ja hoitajalistassa lukee nyt Effie Daley - Hemsbury Karnilla.

Nimi: Emily Dahl

21.02.2017 08:37
Jatkoa.

Nappasin mukaani Guineveren riimunnarun, ja suuntasin kohti tarhoja. Kun saavuin tarhoille, koin yllätyksen. Keskellä pihaa lojui Guinen kulunut riimu, ja itse tamma seisoskeli metsän laidassa. Muutkin hevoset olivat karanneet. Guineveren vieressä seisoivat Tara ja Chaplin. Menin lähemmäs hoitohevostani, joka antoi helposti kiinni. Mutta samalla hetkellä, kun huusin "Hepat karkuteilla" huomasin Guineveren kaulassa ihan suht ison naarmun, sekä sen, että se ontui. Kun muut tulivat pihalle, kerroin asian Elainelle. Hän lupasi soittaa eläinlääkärille. Talutin Guineveren talliin, samalla kun muita hevosia otettiin kiinni.
-Voi Guine. Mitä sinulle onkaan tapahtunut, huokaisin. Puhdistin kaulassa olevan haavan, ja pyyhin sen määrällä pyyhkeellä. Harjasin tamman, ja putsasin sen kaviot. Rapsuttelin sitä loppuajan, ja jouduin sitten lähtemään kotiin. Astelin bussiin, ja se nytkähti liikkeelle.

//Jos eläinlääkäri pääsisi katsomaan Guineverea. Guine on muuten sen lempinimi ;)

Vastaus:

Kaikki ponit saatiin turvallisesti kiinni. Hadley ja Sean lähtivät illemmalla kumisaappaat jalassa tarkastamaan ponien tarhojen sähkölankoja metsän laidassa. Pelkän porttilangan pettämisen sijaan vastassa oli kuitenkin hieman hankalampi yllätys.
Vanhin aitalankku oli päässyt löystymään ja lahoamaan märän talven jäljiltä, ja ilmeisesti leikkiessään tai jotain säikähtäessään ponit olivat päässeet rysäyttämään siitä läpi. Tammatarhan Tara ja Guinevere olivat saaneet mukaansa myös viereisen aitauksen Chaplinin, Billyn ja Draculan, joskaan niiden kummista kommelluksista miehet eivät sen enempää osanneet sanoa.
"Se on varmaankin kompastunu ja törmänny päin aitaa, saanut siitä sitte naarmun", Sean sanoi kun he palasivat talliin, "Me korjataan se aita viikon sisään, kunhan saadaan katsottua ehjät lankut jostain."

Eläinlääkäri saapui tallille aamulla ja tarkisti Guineveren jalan ja haavan. Haava putsattiin vielä kertaalleen. Ontumisen syy oli luultavasti lähinnä pieni venähdys, ja parin päivän lepotauko tunneista riittäisi ponille kyllä.

Palkaksi koko tarinasta £10!

Nimi: Emily Dahl

20.02.2017 21:36
Tässä tehtävät: Rikkoutunut riimu ja ensivaikutelmia

Katselin huoneeni pöydällä olevaa tehtävälistaa. Siinä oli tarkka aikataulu, ja se on piitkä:

7.00 Lähde tallille.
7.30 Ruoki Guinevere ja siivoa sen karsina.
8.00 Auta mahdollisesti muiden hevosten aamutoimissa.
10.00 Puhdista Guineveren varusteet.
11.00 Auta hevosten tarhaan viennissä.
13.00 Syö mukaan otetut eväät.
14.00 Hae kenttätunnille jaetut hevoset (Tara,Goldie, Gil ja Sherry)
15.00 Katsele tunti rauhassa.
16.00 Hae Guinevere tarhasta ja hoida se.
17.00 Ratsasta Guinella Elainen lupaamalla ohjatulla tunnillz.
18.00 Hoida Guinevere, ja auta lopuissa hommissa(Plus hengailua :D)
20.00

Huokaisin. Paljon tekemistä. Katsahdin kelloa. Se näytti kellon olevan 6.30. Äitini huusi minut alakertaan syömään. Otin jääkaapista appelssiinimehua, ja voitelin itselleni leivän.
-Muistatko sen agilityponin josta puhuin? Menemme katsomaan erästä ehdokasta tänään, äitini kertoi. Suuni loksahti auki. Oliko äiti tosissaan. Hän huomasi ilmeeni ja naurahti.
-Totta se on! Ponin nimi on Magic, ja se on falabellan ja shettiksen risteytys. Väriltään kimo, hän kertoi.
-O-oikeasti, etkai vitsaile? kysyin. Äitini pudisti päätään ja hymyili.
-Mutta nyt sinun pitää lähteä tallille, jos aiot noudattaa aikautauluasi, äitini sanoi. Hörppäsin nopeasti mukini tyhjäksi, ja pakkasin mukaani pari porkkanaa, sekä itselleni eväät. Eteisessä vetäisin nopeasti ulkovaatteet ylleni, ja kiiruhdin ulos. Ehdin juuri ja juuri bussille, jonka kuljettaja odotti minua turhautuneena. Lysähdin bussin penkille ja hengähdin syvään. Aloin ajatella kaikkia keihin olin tutustunut. Pääasiassa olin tutustunut vain tallin henkilökuntaan, ja mielestäni annoin hyvän vaikutelman itsestäni heille. Päätin kuitenkin tutustua päivän aikana vähintään yhteen uuteen ihmiseen. Bussi pysähtyi tallin pysäkille, ja nousin siitä ulos. Kävelin lyhyen matkan tallipihalle, joka oli täysin lumen peitossa. Pihalla ei näkynyt ketään. Ei ihme, sillä olin niitä harvoja, jotka tulivat tallille seitsemältä. Kävelin talliin. Menin suoraan rakkaan hoitohevoseni karsinalle, joka hörähti minut nähdessään. Silittelin sitä hetken, mutta päätin sitten ruokkia sen. Hain aamuheinät ja kaurat. Hyräilin iloista biisiä päässäni katsellessani heiniä mutustelevaa Guineverea.
-Hei Em! Putsaa vielä Guinen karsina, ja auta sitten minua näiden muiden kanssa, Penny ilmestyi talliin kuin tyhjästä, ja hätkähdin.
-Moi Penny! Voin kyl auttaa, vastasin. Penny nyökkäsi. Puhdistin nopeasti Guinen karsinan, ja menin sitten ajttamaan Pennyä. Yht'äkkiä talliin ilmestyi vieraan näköinen tyttö. Hänellä oli vihreänsiniset silmät, ja suklaanväriset hiukset. Hän näytti ystävälliseltä.
-Moi! Olen Wendy White. Mulla on oma hevonen. Se on connemara Black Star, eli Stara. Mutta sitten asiaan. Keitä te olette? Wendyksi esittäytynyt tyttö kysyi. Vilkaisin Pennya ymmälläni. Tyttö oli vain ilmestynyt talliin ja kertonut kuka oli. Esittäydyimme kuitenkin Wendylle. Penny kertoi ensin kuka oli. Sitten olin vuorossa minä:
-Olen Emily Dahl, Guineveren hoitaja, kerroin ylpeänä. Tyttö nyökkäsi ja hymyili. Sitten hän lähti yksäripuolelle. Kun olimme Pennyn kanssa saaneet kaikki aamurutiinit tehtyä, menin varustehuoneeseen. Otin Guineveren tavaroista satulasaippuan ja sienen, sekä vettä ja pyyhkeen. Hain ensin tamman suitset, joissa ei ollut kiillotuksen jälkeen tahran tarhaa. Satulaa minun piti hinkata kauan aikaa, ennenkuin sain sen puhtaaksi. Kannoin varusteet ja tavarat sitten omille paikoilleen. Musta nahka kiilsi Guinen varusteissa. Sitten menin auttamaan hevosten tarhaan viennissä. Itse vein tarhaan kauniin Goldenin, kiltin Ellan ja jekkuilevan Gilbertin. Tarhaanvienti sujui hyvin ja helposti. Minulla alkoi jo olla nälkä, joten menin hakemaan kaapistani eväät. Menin tyhjään talliin syömään niitä. Istahdin vanhalle jakkaralle. Avasin muovipussin, jonka sisällä oli juomapullo ja appelssiini, sekä omena. Rakastin hedelmiä! Join nopeasti juomapullon melkekn tyhjäksi, ja hedelmät söin super-nopeasti. Kun olin hakemassa kenttätunnille hevosia, Penny tuli kertomaan tunnin olevan poikkeuksellisesti alkeistunti. Sainkin hakea Gilin, Ressien, Goldien ja Hilden. Tammat tulivat hyvin sisälle, mutta Gil juoksutti minua hetken. Auttelin tuntilaisia hevosten hoidossa, ja selkään-nousussa. Itse sain toimiz Goldien taluttajana. Goldien selässä oli tukevahko Jessica niminen tyttö. Otimme ensin käyntiä, ja jouduin jo silloin kävelemään reippaasti. Ravissa poni tuntui vievän minua enkä minä sitä. Jessica kuitenkin kevensi erinomaisesti. Onneksi emme lopuksi laukanneet, sillä silloin olisin joutunut juoksemaan tosissani. Tunnin jälkeen autoin Jessicaa ponin hoitamisessa. Sitten lähdin kohti tarhoja. Jatkoa tulee.

Vastaus:

Olipa tarkkaan laadittu aikataulu - välillä on tietysti oikein hyvä suunnitella tallipäivä (ja tarinakin) tarkasti. Tässä ehti tapahtua vaikka ja mitä. Wendy vaikutti hieman nenäkkäältä tytöltä, kun tuolla tavalla vain tupsahti kyselemään nimiä. Jännä nähdä mitä tästä kehkeytyy, nähdäänkö Wendyä jatkossakin?

Kappalejakoja voit hyvin käyttää myös vähän rohkeämmin, jos siltä tuntuu. Tavallaan tarinan "kohtausten" välissä, esimerkiksi silloin kun tässä lopetettiin varusteiden puhdistus ja siirryttiin viemään hevosia ulos, voisi olla kokonainen tyhjä rivi välissä selkeyttämässä. :)

Loppuvastaus löytyy tarinan jatko-osasta.

©2019 ✤ Hemsbury Stables ✤ - suntuubi.com