Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Stable diary

TehtävätOleskeluhuone ✤ Tuntikirja

Tallipäiväkirjaan kirjoitetaan kaikki tallilla tapahtuva - eli siis hoitotarinat. Jos suoritat tarinassasi tehtäviä, on hyvä merkitä ne tarinan otsikoksi tai viimeiseksi huomautukseksi.
Jos tahdot vastausta tallin henkilökuntaan kuuluvalta hahmolta, voit jättää kysymyksen tarinan lopussa. Näin toimitaan esimerkiksi hoitohevosta pyydettäessä - tapahtuma käy jo tarinassa, mutta ylläpito vastaa kysymykseen vielä erikseen, ja tarinassa käytetyltä hahmolta tulee myös perustelut vastaukselle.

JOULUN KIRJOITUSLAHJA!

Joululoman ajan jokainen saa kirjoittaa putkeen
useammankin tarinan, jos kirjoitusinto yllättää!
Kurjaa rajoittaa teidän tekemistänne oman hitauteni takia.
Merry Christmas, toivoo Hemsburyn ylläpito!

Liittymissivulta löytyy muutama kirjoitusohje ja muistutus.

Vieraskirja  << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Mindy Floray

07.05.2017 09:35
ℜ Irtotunti (jatkotunti sunnuntai)

Hyppäsin bussista pölyiselle tielle. Kävelin jalkakäytävää pitkin, kunnes se betoni vaihtui hiekaksi. Katselin upeita maisemia, kunnes silmiini osui Hemsburyn talli. Aurinko oli noussut unestaan paistamaan. Tallin piha oli kuin autio. Oli hiljaista enkä nähnyt hevosen hevosta tarhoissa. Sitten hiljaisuuden rikkoi Curtiksen huuto:
-Ottakaa Gilbert kiinni!
Samassa pieni poni laukkasi täyttä vauhtia ohitseni kadoten hiekkatielle.
-Otetaan se kiinni! Curtis tokaisi minulle ja juoksi hiekkatielle päin. Hain tallista riimunvarren ja kauraämpärin. Lähdin seuraamaan tiellä näkyviä kavionjälkiä jotka johtivat metsään. Gilbert! Hiivin hitaasti ponin luo ja ravistin kauraämpäriä. Gil käveli luokseni ja sain sen kiinni. Jalustinhihna oli repeytynyt karkumatkan aikana. Metsässä oli ihanan kostea ja raikas ilma. Olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisesti, mutta tiesin että minun pitää mennä. Olihan minulla kuitenkin hoitohevonen Goldie!

Kävelin Giliä taluttaen talliin ja vein sen karsinaan. Kävelin tallin käytävää pitkin satulahuoneeseen, jossa tuntilistoja säilytettiin.
-Mindy F. ja Gilbert, luin ääneen listasta.
-Sulla on näköjään sitten ratsastettu, puhelin Gilbertille palattuani sen karsinaan.
-Ovatko kaikki valmiita? Curtis kailotti.
-Ei täällä ole muita kuin minä, naurahdin.
-No hop hop, kentälle sitten! hän sanoi.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryin harjoitusraviin.
-Istu syvemmin satulaan! Curtis huomautti.
Se oli aika haastavaa, sillä Gilbertin pieni ravi pompotti jonkin verran.
-Saitkin nyt tämmöisen yksityistunnin, kun eräät eivät sitten päässeet, Curtis kertoi.
Keskittymiseeni vaikutti, kun huomasin Gilbertin ravistelevan päätään ötököiden takia. Tietty Curtis huomasi sen ja käski:
-Mieti ja kerro minulle, miten harjoitusravissa istutaan!
-Ööh.... pitää melkein kuin liimautua satulaan, muttei saa puristaa pohkeilla.. ei saa keventää välillä, vastasin ihmeissäni.
-Juuri näin! Tee niinkuin itse juuri sanoit, Curtis vastasi. Vihdoin sain luvan siirtyä hetkeksi käyntiin.

-Sitten loiva kiemuraura harjoitusravissa! Curtis käski. Apua! Mikä olikaan loiva kiemuraura. Ai niin, se kiemurauran loivempi muoto.
-Tuo meni hyvin! hän kehui.
Hetken aikaa ratsastin molempia kiemurauria, kunnes Curtis totesi:
-Voisit ottaa nyt vaikka pienen laukkapätkän kun täällä ei ole muita
Olin innoissani! Annoin Gilbertille selvät laukkapohkeet ja se nosti kuuliaisesti ihanan laukan. Toki se vähän pompotti, muttei niin paljon kuin ravi. Laukka sujui ihanasti. Mutta kuin sähköiskusta, Gil pukitti ja tipuin.
-Ei sattunut, naurahdin.
Nousin takaisin ponin selkään, vaikka kaikki vaatteeni olivatkin ihan hiekassa.

Laskeuduin alas selästä takaisin maan pinnalle. Oli ollut ihana tunti.
-Kiitos! Curtis hihkaisi ja lähti kohti maneesia. Löysäsin Gilbertin satulavyötä, joka oli ollut oikeasti kireällä.
-Hei! Voinko tulla auttamaan sinua Gilin kanssa? Paula tuli kysymään. Hätkähdin.
-Toki, vastasin hymyillen. Tytön silmät tuikkivat innosta. Talutin Gilbertin talliin sillä aikaa, kun Paula haki innoissaan ponin harjaämpäriä.
Puhelimeeni tulee viesti. Se on isältä: -Kiire! Tulen hakemaan sinut nyt!
Voi ei! Minun täytyy jo lähteä.
-Hei, anteeksi! Paula, tahtoisitko hoitaa Gilbertin loppuun kun minun pitää mennä, kysyin.
-Tottahan toki! Paula vastasi innoissaan. Otin kypärän päästäni ja heitin heipat Paulalle, Gilbertille ja tietysti hoitohevoselleni Goldielle.

//Tuolta keskeltä löytyis sitten niihin kysymyksiin pohdintaa. No, mutta tällänen tarina sitten tänään!



Vastaus:

No olipa Gilbert villillä tuulella! Sillä on näköjään kevättä rinnassa vähän enemmän kuin isoilla hevosilla. :D
Kirjoitit tunnista hyvin, tätä luki mielellään. Loivassa kiemuraurassahan käydään ratsastusradan pituushalkaisijalla ja se on kolmikaarista kiemurauraa loivempi, juuri kuten sanoit. Harjoitusravissa auttaa usein myös se, että opettelee vähän liikkumaan 'hevosen mukana' ravin tahdissa.
Jos tahdot liittyä vakituntilaiseksi, saat tästä tuntitarinasta 5p, kysymysten pohtimisesta 3p!

Ja tietysti hoitopalkkio tehtävästä viisi puntaa, £5! Nyt saat siirtyä suorittamaan kakkostason tehtäviä. :) Ehkä ensi tarinassa pääset jo tutustumaan Goldieen.

Nimi: Valérie Mercer

06.05.2017 21:02
La nouvelle venue
(Tutustu talliin)

I stared throught the bus window with no smile or frown, just my eyes following those wide moors. I had lived in a little city in France, but never missed that noisy traffic or stifling industry we used to pass when Mum took me to school. I was actually very happy when I could walk down beautiful country lanes wind blowing to my face and fresh rain smelling in the air. I loved England.
I tried to see the grey towers of Hemsbury Hall so I would know when to press stop. I knew it was maybe about one mile from the nearest bus stop to the Hemsbury but if I was honest, I was a bit surprised when I saw those foggy roofs far, far away. But, as I said, I liked walking.

It had seemed less huge in picture, the Hemsbury Hall, the Hemsbury Stables and the whole stable yard. I was already lost when I walked in from the old, dark gates. I was accustomed to tangled ponies and exhausted people who had done nothing but their job 24/7 for the living. In Hemsbury everything seemed to be perfectly ordered. I saw a few horses behind the hedgerow with their shining furs and cutted manes. One of them, the spotted pony was bullying his horse friend by wrenching the red blanket off of him. It looked funny, like the little pony could boss the big horse.

I went to the stable, at least I thought it was a stable. Most of the stalls were empty, only few horses were inside. Air-condition made a sound and occassionally some horse might whinny but otherwise it was totally silence. I walked along the passage familiarising the stable and maybe trying to find someone to ask help. If I had understood what the businesslike man (his name was Curtis, I guess) had said on the phone, I was welcomed whenever I wanted. I couldn't wait any longer, but however, now when I was here, I actually didn't know what to do. I felt myself so small and helpless, and hoped that somebody would come and ask if I was lost. Yes please, I was.

Vastaus:

Welcome to Hemsbury, Valérie!
Even in a shorter stretch you managed to create a very lovely sense of feeling and atmosphere.

Älä turhaan ujostele englanniksi kirjoittamista, se näyttää sujuvan oikein hyvin. Mitään silmiinpistäviä kielioppivirheitä en ainakaan itse bongannut, eikä sanojen käytössäkään ollut juuri ongelmia. Kirjoitat nätisti, ja seuraavaa tarinaa odottaa jo innolla!
Jos jotain pitäisi ryhtyä korjaamaan, niin "but otherwise it was totally silence" olisi voinut olla joko "otherwise it was totally silent" tai "otherwise it was total silence". Hiljainen ja hiljaisuus adjektiivina ja substantiivina eivät ihan tuossa muodossa ole synonyymejä.

Tehtävä hienosti suoritettu! Saat palkaksi £5.

Nimi: Mona Blanchard

01.05.2017 13:43
Luku 3

Hyräilin hyväntuulisesti astellessani kohti Ellan karsinaa. Olin ottanut tavakseni käydä tervehtimässä sitä heti aluksi tallille tultuani, ja tälläkin kertaa kauniin huntertamman pää työntyi uteliaana käytävän puolelle.
”No moikka”, lepertelin hevoselle ja annoin sen haistella kämmenselkääni.
Silitin kevyesti Ellan pehmeää turpaa. Reilu viikko sitten olin jännittyneenä vieraillut Elainen toimistossa, ja nyt minulla oli ikioma hoitohevonen. Hymyilin itsekseni ja taisin hetkeksi lopettaa Ellan rapsuttamisen, sillä se tökkäsi kättäni vaativasti päällään.
”Joo joo”, naurahdin ja jatkoin hevosen hellimistä.

Kuulin, kuinka tallinovi avautui ja sulkeutui. Kaksi iloisesti rupattelevaa ääntä lähestyivät karsinaa. Pian kulman takaa ilmaantuivatkin esiin kaksi tyttöä. Toinen oli vaaleatukkainen, ja toinen puolestaan näytti hieman ulkomaalaistaustaiselta tummine kutreineen. Tummatukkainen näytti esittelevän toiselle tytölle paikkoja, sillä erotin hänen puheestaan joitain sanoja.
”Huomenta”, hän tervehti minua kävellessään ohitse.
”Huomenta”, vastasin arasti hymyillen.

Jatkoin Ellan silittelyä, kun tytöt jatkoivat matkaansa käytävällä. Kun he tulivat takaisin, tummatukkainen tyttö pysähtyi ja katsoi minua tarkemmin.
”Etkös sä ole aika uusi täällä?” hän kysyi.
Käännyin hänen puoleensa.
”No joo”, vastasin. ”Olen ollut täällä vähän päälle viikon.”
”Tule mun ja Hadrean mukaan, mä pidän tässä tämmöistä pientä esittelykierrosta”, hän naurahti. ”Ollaan menossa nyt katsomaan alkeisestetuntia maneesiin.”
”Okei, voinhan mä tulla”, hymyilin. ”Mun nimi on muuten Mona.”
”Olen nähnyt sut hoitajien huoneessa joskus Pennyn kanssa”, tyttö muisteli. ”Mä olen Arya.”
”No, mä olen Hadrea, niin kuin kävikin jo ilmi”, vaaleatukkainen tyttö esitteli myös itsensä.

Lähdin Aryan ja Hadrean mukaan. Sain selville, että Arya oli ollut tallin vakiokasvo jo pitkään. Hän hoiti Lucillea, joskaan hevosen nimi ei sanonut minulle paljoakaan. Hadrea puolestaan oli myös melko uusi tallilla – hänen hoidokkinsa oli Hilde, jonka muistin rekiretkeltä.
”Maneesi on heti tässä ulko-ovea vastapäätä”, Arya viittasi leveää ovea kohti. ”Mutta katsomoon pääsee yläkerrasta.”
Kapusimme portaat ylös, ja Arya johdatti meidät hoitajien huoneen lähellä olevalle ovelle. Pujahdin sisään ja huomasin päätyneeni ylhäällä sijaitsevalle parvelle, josta näki alla levittäytyvän maneesin.

Maneesin sisäseinät oli rapattu kauniin valkoisiksi. Tunnistin Elainen, joka seisoi tomeran näköisenä keskellä maneesia. Hiekkapohjaista alustaa kiersi viisi ratsukkoa. Nojasimme katsomon laitaan ja jäimme seuraamaan tuntia.
”Ja järjestyksessä puomeille!” Elainen ääni kajahti maneesissa. ”Ravia kevyessä istunnassa!”
Ensimmäinen ratsukko kaarsi keskellä kenttää lepääviä puomeja kohti. Ratsastaja nosti ravin.
”Muista, rennot kädet! Ja kantapäitä saa laittaa alemmas”, Elaine huuteli ohjeita.
”Voi niitä aikoja kun itse harjoitteli ekaa kertaa esteitä”, Arya hymähti.
”Muistan kun hyppäsin mun ekan esteen”, naurahdin. ”Se tais olla kaksikymmentä senttiä ja mä tulin hevosen kaulalta alas.”
Hadrea nauroi. ”Mun alaa on ennemminkin kouluratsastus. Mutta kyllähän niitä esteitäkin on tullut mentyä.”

Katselin ratsukoita hymyillen. Olin itse pari päivää sitten käynyt sutaisemassa nimeni jatkoryhmän listaan, enkä malttanut odottaa ensimmäistä tuntia. Elaine näytti – ja kuulosti – melko tarkalta ja kriittiseltä opettajalta, mutta se saattaisi olla aika hyväkin juttu. Ainakin saisi kunnollista palautetta ja tietäisi, missä kehittyä.
”Nyt ne alkaa hyppäämään”, Arya keskeytti ajatukseni.
Tosiaan, Elaine oli pystyttänyt kentälle pienen kavaletin, jota ratsastajat katselivat innostuneina.
”Harjoitellaan vähän esteelle lähestymistä”, Elaine selosti. ”Tämä on käytännössä ihan maassa kiinni, joten ei tarvi pelätä ratsulta mitään metriloikkaa.”

Elaine ohjeisti aloittelevia ratsastajia, kuinka esteelle tulisi lähestyä. Kuuntelin puolella korvalla jotain tempoista, pidätyksistä ja apupuomeista, mutta mielessäni olin jo itse ensimmäisellä ratsastustunnillani.
”En malta odottaa keskiviikon jatkotuntia”, huokaisin.
”Mäkin olen keskiviikon tunneilla”, Hadrea kertoi.
”Ihan tosi? Siistiä”, yllätyin iloisesti.
Kiinnitin katseeni jälleen alhaalla harjoitteleviin ratsukoihin. Elämä tosiaan hymyili tällä hetkellä; minulla oli ihana hoitohevonen mahtavalta tallilta, ja olin jo tutustunut muutamaan uuteen ihmiseenkin. Lisäksi naamalleni tuntui jumittuneen jonkinlainen kestohymy aina siitä päivästä alkaen, kun olin ensimmäistä kertaa saapunut Hemsburyn tilalle.

Tehtäviä (taso 2):
- käy maneesilla
- menoa maneesissa

//Pitkästä aikaa uutta tarinaa! Toivottavasti nyt muakin alkaa näkymään Hemsburyssa ahkerammin, kun koulukiireet ovat vähän helpottaneet.

Vastaus:

Hei, mahtavaa nähdä taas sinultakin tarinoita! Hyvä jos stressi on hellittänyt :)

Hyödynsit tosi kivasti muita tallilaisia, taidatkin olla ensimmäisiä jotka ovat siihen ryhtyneet, joten onnittelut! Olet urhea ;) Keskustelu toimi mukavana johdattelijana estetunnin seuraamiseen, ja sait maneesivierailusta ihanan ehjän kokonaisuuden tähän tarinaan. Ja hyvä että silittelit Ellaakin.

Kumpikin tehtävä hyväksytty, palkaksi £10!

Nimi: Konstantin Hayes

22.04.2017 12:59
Chapter 2. For Your Eyes Only
∇ Check out the stable
∇ Meet the people

The sun flared through the remnants of insects smeared across the windows, and a cold wind set the whole field rustling, the stalks of wheat and grass dancing in intricate patterns as far as the eye could see. The cruddy car with a broken airconditioner fought its way down the bumpy road, ravaged by frost during winters past. Konstantin found his gaze wandering, searching the far ends of the horizon for the large silhouettes of Hemsbury Hall cast by the rising sun. The red buildings should be somewhere around here, surely – he couldn't have taken the wrong turn. There weren't any wrong turns to take; the road had been very simple to drive, according to Google maps. All that Kostya found himself thinking was that may God help the poor horses that had to travel this bumpy road in a horse-box or truck. And – oh – there it was! In the distance, right ahead, the grand, red buildings of Hemsbury Hall!

Though an early morning, Hemsbury seemed to be bustling with activity. Not that it came as much of a surprise to Kostya, as he knew very well that stables were rarely empty. Especially impressive, large stables like this one. Hemsbury really did give an impression of certain grandeur. The large buildings, the old yet well-kept yard and the mansion all created a scenery which could've just as well been right from a Jane Austen novel. And the horses – oh, they were gorgeous. Some were out in the fields; others could be heard nickering at each other around the yard and tables. The atmosphere was quite pleasant and, well, Kostya couldn't help the bewildered but happy expression which lit up his face as he wandered around the premises. Oh, he'd missed this. He'd really missed this.

The dusty windows glowed, the slow sandy light permeated the stable, making everything look transient – like in a fairytale. Kostya felt a warm flutter in his chest as his steps echoed ever so slightly in the quiet, stable hall. Dust particles lit up by the gentle light floated around him, dancing up high into the air, pushed by his gentle breaths. A few horses were inside; they all looked well-kept and lively, their eyes glistening like stars flung off the brows of archangels. Konstantin stopped in his steps to truly appreciate the slice of heaven he'd been granted a look of, as if it was for his eyes only. He smiled and breathed in the scent of hay and horse. This was his own little slice of heaven and good lord; he was already addicted.

"Oi!"
The young man's gaze tore away from the enchanting scenery when a sharp call disturbed his silence. He spun around to see a short redheaded girl, her long hair in two neat braids.
"Oh – Hi. Sorry– I was just... ah– sorry," he'd been caught off guard. Embarrassingly so, too. The lass didn't mind. In fact, she was smiling a wicked sort of smile.
"Yer new around 'ere, right?" she inquired, head tilted to the left, as if she were some sly cat, watching her prey. Kostya furrowed his brow but didn't hide his amusement.
"I am, yes," he replied.
"Knew it. I'm Fia. Short for Fiona," the girl was quick to introduce herself and shoved a hand forwards for Konstantine to shake.
"Nice to meet you," he said, smiling, "The name's Hayes, Konstantin Hayes."
"Konstantin... Not from around 'ere, are ya?" The girl inquired.
"Call me Kostya, please. And no. I moved here from London a few weeks ago. And I'm half Russian, so technically I'm not even from England," Kostya explained. Fia's eyes lit up with what Kostya hoped to be curiosity, though he was quite sure the thoughts running through the girls head were mischievous. She spun around quickly and waved to another young girl who'd suddenly appeared into the hallway.
"Millie! I found a new boy! He's Russian!" she all but shrieked. Kostya tried to hide his face in slight embarrassment.
"Hey..." he waved at the girl who giggled and then headed upstairs. Luckily, the conversation was short. Fia turned back towards him and smirked.
"She's a bit shy. But, back to the point. Hemsbury's a beautiful place, innit?"
"Yes, yes it is. Gorgeous," Kostya replied.
"Well, Kostya, I'll show you around!" the redheaded girl so very graciously offered. There was no saying 'no' to her.

The tour started with the horses that were inside. There were quite a few, looking out of their boxes curiously, some even trying to catch a sniff of the newcomer. As Fia explained, most of them were soon to be either taken out to enjoy the brisk morning weather or to be ridden by the staff, or by the lesson-goers. Kostya's curious gaze flickered from one horse to another, as they made their way down the hallway. Fia's excited explanation had already blurred out into a pleasant background noise as Konstantin was far more interested in the horses. Especially one, that seemed to have 'that look' to it. The young man couldn't quite put his tongue on what exactly made this horse stand out, but he just had to have a closer look.

"Oh, tha's Dodger!" Fia exclaimed as she finally noticed how Kostya had wandered off to look at the gelding. She quickly scurried closer and smiled.
"Mr Sean's favourite. Really a nice horse, but a bit big and... sensitive," she explained as Kostya extended his hand for the large horse to sniff. Dodger seemed very gentlemanly in his movements, as he extended his neck graciously out of the box and sniffed the man's hand carefully, and slowly. With his ears pricked forwards in interest, the gelding tried to see if the visitors had anything edible on them. Kostya chuckled and nudged his head away.
"Oh, he ain't gonna bite you! Don't be afraid," Fia giggled. Kostya smiled.
"You said this is Mr Sean's favourite, yes? Who's he?" he inquired as he absentmindedly stroked Dodger's soft neck.
"Mr Sean MacBain. Funny fella, he is. A bit scary at first, cos he's quite loud at times but really nice at the end of the day. Dodger's the apple of his eye, even if he'd never really put it that beautifully."
"Oh, I see. So, no doing anything stupid around Dodger," Kostya joked.
"Mhhm. Dodger's a right gentleman."
"I see."

Eventually, the tour came to an end, and they'd managed to get back to where they started from – with a pit stop at Dodger's stall, of course. Fia was still just as excited as she was when they started, and Kostya had learned a lot about the stables and the horses. He'd come to the conclusion that he would, most likely, really enjoy his time here. Especially once he met more people.
"So, I gotta run now," Fia said as she leant against some pony's stable door. Kostya nodded.
"Yeah, I get it. Thanks for the tour, Fia. I really appreciate it," he said with a thankful smile.
"See ya around, Kostya! As a thanks, you'll have to teach me some Russian some day," the lass said before scurrying out of the stable. Konstantin shook his head in slight amusement and sighed. What had he gotten himself into?

For a while longer, the curly-haired man let his gaze wander the stables. He stood right at the doors but made sure to keep out of the way as people started taking horses out to the fields. Other people, both young and old, started grooming their rides and a happy chit-chat filled the red halls. A smile lit up Kostya's face and a happy anticipation tickled in his chest.

This was so much better than London.




Vastaus:

Kostinka, hello!

Replying to this proved very difficult, because for some reason I had prepared myself for correcting grammatical errors. I realise now that I actually have to write you a review on a lovely, well-written piece.

I am happy to have you here, because you have skill in storytelling and the characters you have created are lovely. Fia's slang phrasing was a particularly nice touch, and I'm really looking forward to seeing how this story unfolds. Your word choices make the text really "soft" somehow, I get a warm feeling from reading it.
"He smiled and breathed in the scent of hay and horse. This was his own little slice of heaven and good lord; he was already addicted." was a lovely line.

Passed both tasks with flying colours, £10 will be added to your inventory (or whatever it should be called).

Nimi: Thomas Caffrey

20.04.2017 20:50
Luku 4.
∇ Pääsenkö mukaan?

Löysin itseni jälleen Hemsburyn viehättävältä tallilta. Olin alkanut todella viihtyä täällä, siskostani oli jopa hitusen rasittavaa, että tuppauduin aina hänen tunneilleen mukaan. Tallilla oli menossa mukavan rauhallinen keskiviikkoilta, eikä paikalla tuntunut olevan muita ylimääräisiä kuin minä. Cecil oli tänään saanut koulutunnilleen Beowulf nimisen orin. Tunti pidettäisiin pitkästä aikaa kentällä ja tarkoituksena olisi treenailla kouluratsastusta. Minua ei oikeastaan kouluratsastus hirveästi houkutellut, joten ratsastajien lähdettyä tallista ja tallin jäätyä melkein tyhjilleen päätin keksiä jotain muuta puuhaa itselleni. En oikein tiennyt mitä täällä sai tehdä tai ei saanut tehdä, enkä oikeastaan halunnut mennä kysymään asiasta keneltäkään joten ajattelin, ettei karsinoiden siivous ainakaan häiritsisi ketään. Varastolta löysin myös Pennyn ja tilanne näytti pahasti siltä, että hän oli juuri palauttamassa talikkoa ja kottikärryjä paikoilleen. Ajatukseni menivät hieman sekaisin ja jäin seisomaan tyhmänä oviaukkoon tytön pyörähtäessä minua kohden.
”Hei, Thomas” Pieni tauko, enkä saanut aikaiseksi vastata.
”Olithan sä Thomas...? Cecilin veli, jos en ihan väärin muista”
”Joo, Thomas. Sä olit Penny?”
”Juu. Mitäs sulle kuuluu, en odottanut näkeväni sua uudelleen täällä” Penny yritti selkeästi ottaa keskustelua haltuun.
”Ihan jees, pohdiskelin, että oisko täällä karsinan siivousta siksi aikaa kun sisko on tunnilla”
”Daamn, olisit ilmestynyt puolituntia sitten niin olisit saanu siivota vaikka kaikki mun puolesta” Penny naurahti ja jatkoi:
”Mutta, haluutko jotain muuta tekemistä? Sovitaan, että jäät mulle yhet karsinan siivoukset velkaa” Tämä Pennyhän vaikutti ihan jees tyypiltä, rento ja hyväntuulinen. Aika monet olisivat varmaan jättäneet minut siihen seisoskelemaan tyhmänä.
”Eiköhän kaikki käy. Joo, sovitaan vaan” Naurahdin heikosti. Lähdin tytön mukana varustehuoneelle ja tiesin jo aika varmasti mitä olisi luvassa.
”Mä suunnittelin jo muutenkin, että pitäis löytää aikaa puhdistaa näitä varusteita parin viimepäivän kurakelien johdosta. Näistä varusteista varmaan näkee millä hevosilla on hoitajat ja millä ei...” Ja se oli kyllä totta. Satulatelineillä oli puhtaita varusteita ja likaisia varusteita.
”Juu, eiköhän nuo puhdistu” Penny näytti missä oli puhtaita rättejä satuloiden ja suitsien pyyhkimistä varten ja mistä sai vettä. Tyttö ilmoitti lähtevänsä kotiin lukemaan kokeisiin varmistettuaan, että olin löytänyt kaiken tarpeellisen. Nyökkäsin ja nappasin ensimmäisen satulan telineeltä. Suitsia ja satuloita oli vaikka kuinka, kyllä tässä nyt tunnin verran menisi joutuisasti.

Olin jo edennyt rapojen puhdistamisessa aika hyvin, satulat olivat nyt putsattuina telineessä. Olin vähän innostunut ja harjaillut satulavöistäkin ylimääräiset liat ja osasta satuloista poistanut likaisen satulahuovan, jotka nyt olivat pinossa lattialla jalkoni juuressa. Olin syventynyt hankaamaan likaisia kuolaimia märällä pyyhkeellä, enkä heti huomannut satulahuoneeseen saapunutta naista.
”Hei” Säpsähdin ääntä ja olin tipauttaa suitset kädestäni. Vaikutin varmaan ihan tyypiltä, joka teki jotain mitä ei saisi.
”Mitäs täällä on meneillään? ”
”Sain putsata näitä ajan vietteeksi...” Köhäisin ja käännyin katsomaan tyylikkäisiin
ratsastusvaatteisiin pukeutunutta naista. Nainen naurahti rauhallisesti.
”Thomas” Nousin seisomaan ja ojensin kättäni tervehdykseksi. Olin varmaan ihan turhan virallinen.
”Elaine Banker. Taidat olla uusi täällä?” Nyökkäsin. Kerroin hänellekin olevani täällä siskoni kanssa
”Aivan, Cecil. Mukava tyttö, käynyt joskus minunkin ratsastustunneillani” Arvaukseni siitä, että nainen oli täällä enemmän tai vähemmän töissä oli siis mennyt oikein.
”Kuka täällä tallilla muuten kengittää, vai käykö teillä joku ulkopuolinen?” Kysäisin, tuntui, että jotain piti sanoa ja kengitys oli minua kiinnostava aihe niin miksi en puhuisi siitä. Aiheesta saatiinkin ihan hyvä keskustelu aikaiseksi ja tulin puhuneeksi myös omasta kengitystaustastani. En mikään ammattilainen voinut sanoa olevani, mutta ainakin pystyin peruskenkiä lyömään kiinni ja nappaamaan irtokengät pois. Toki vuoleminenkin sujui, meillä kotitilalla enää harvoin tarvitsi käydä ketään ulkopuolista.
”Miten toi hoitaja toiminta toimii täällä?” Kysäisin hetken mielijohteesta kengitys keskustelun päätteeksi.
”Onko löytynyt joku kiinnostava hevonen?”
”Bessie vaikuttaa aika hienolta hevoselta. Hilde on näistä ainoa millä oon ratsastanut ja sekin oli kieltämättä ihan mukava otus. Ehkä Ollie” Haraisin tummia hiuksiani hymyillen. En ollut aivan 100% varma olisiko minulla edes aikaa hoitohevoselle, mutta näillä puheilla olisin aikalailla valmis järjestämään sellaista.
”Voisin vähän selvittää asiaa niin palataan siihen myöhemmin” Elaine vastasi ja poimi samalla satulan ja suitset telineestä. Nyökkäsin ennen kuin nainen poistui kantamustensa kanssa. Huh, mitäköhän olin mennyt tekemään. Istahdin takaisin jakkaralle puunaamaan suitsia. Ehkä asia selviäisi vielä myöhemmin tänään.

Vastaus:

Kaunista kuvailua ja ihanan kiusallisia taukoja keskustelussa, tätä luki taas mielellään! Kiva että hommat alkoivat Pennyn kanssa sujua, ja aikahyppy varusteiden huollossa toimi hyvin erottamaan tarinan kahta eri aihetta.

Olet suorittanut hienosti ykköstason viimeisen tehtävän, ja saat siitä palkaksi £5. Tervetuloa mukaan joukkoon!


Teeaika tarjosi tallilaisille pienen hengähdystauon, ja Curtis nautti vapaatuokiostaan juoksevia asioita hoitamalla. Jes. Satulahuoneessa oli onneksi vähän hiljaisempaa kuin muualla käytävillä, ja hän löysi kenet oli halunnutkin.
"Hei, Curtis," mies sanoi esittelyjen asemesta ja ojensi kätensä pojalle varmaan kädenpuristukseen, "Olet se Cecilin veli, tapasimme tuossa joku päivä, eikö vain? Elaine tuli sanomaan tuossa hetki sitten, että olet ryhtymässä hoitajaksi," hän varmisti.
"Jos tahdot ryhtyä hoitamaan Bessietä, se onnistuu minunkin puolestani oikein hyvin. Se on ollut täällä nyt ehkä puoli vuotta, mutta on onneksi tosi kiva ja rento tamma," Curtis sanoi, ja ehdotti, että he ottaisivat yhdessä Thomasin tiedot ylös.

Niin, ja Bessien luonnekuvaus pitäisi myös kirjoittaa mahdollisimman pian. Mutta ainakin se sai nyt oman hoitajansa.

Nimi: Cindy Lander

14.04.2017 17:05
Kerroin isälleni että hakisi minut kun soitan. Hän jätti minut tallille, ja astuin autosta pihaan, haistaen heti ensimmäisenä hevoset. Ei tainnut sataa, mutta en ole varma. En keskittynyt ilmaan sen pahemmin. Siinä käveltyäni talliin, oli se aika hiljainen. Missä ihmisiä? Kävisinkö tarhoilla? No, päätin käydä maneesissa. En muista, olinko ennen siellä käynyt, mutta jos en, niin oli tämä ensimmäinen kerta. Toivoin etten keskeyttäisi siellä mitään. Etten säikäyttäisi jotain nuorta hevosta, jonka ratsastajan putoamiseen olisin syynä. Olen täällä uusi, enkä halua ihmisten saavan minusta huonoa kuvaa.

En uskonut silmiäni. Saksassa maneesi oli varmasti seitsemän kertaa (okei no ehkei aivan ihan) pienempi kuin mitä tämä oli. Haukoin henkeä, odottaen että joskus pääsisin itsekin siellä ratsastamaan. Odottaen, että jonain päivänä minäkin putoaisin tuohon pohjaan. Eikä ilma ollut painostava tai tunkkainen, kuten jotkut saattavat olla. Kokonaisuudessaan, pidin paljon. Ei edes verrattavissa Saksan talliin. Ajattelin ottaa kuvan ystävälleni Paolalle, mutta minut keskeytti naisen ääni. En tunnistanut ääntä, eikä nainen maininnut nimeään puhuessaan. Ei än minulle puhunut, vaan jollekin miehelle, joka ratsasti hevosella, jota en vielä tunnistanut.

-Ratsastatko aina ohjat hevosen kavioissa? Lyhennä niitä nyt näin sadannen kerran.. Nainen oli turhautuneen kuuloinen. En voinut kuin jäädä katsomaan.
- Mmm onhan se helppoa kun viisisataa kiloinen elukka päättää repäistä pään alas. Joko pidennän ohjan silloin, tai lennän kaulan yli. Mies pätesi, ja nainen näytti kuin voisi räjähtää miehelle. Kiistaa oli jatkunut kai jo pidempäänkin, mutta olin ollut niin ajatuksissani, etten huomannut. Hevosen ilmeestä näki, kuinka turhautunut se parivaljakon kinasteluun oli. Välillä se mieltään osoittavasti heitti päätään sanoakseen kai " Lopettakaa minä tässä töissä olen". Nainen ohjasi miehen tekemisiä, ja mies pätesi aina jotain "hauskaa" takaisin. Naurahdin hieman, sillä kaksi aikuista ihmistä kinastelemassa siitä, kuuluuko sinun ratsastaa voltti vai pääty-ympyrä.

Siinä katselin hetken kuunnellen parivaljakon kinastelua. Kaiken rikkoi aivastukseni. Nainen katsoi minuun, ja mies alkoi nauraa. Voit kuvitella varmasti, kuinka punainen olin. Tiedätkö miltä tomaatti näyttää? Näytin kaiketi siltä... Olin kääntymässä hipsiäkseni pois, mutta nainen keskeytti minut huutaen minulle:
-Eikö niin, ettei hevonen saa löystettyä ohjia jos kyynärkäsivarsi on kunnossa?! Mies nauroi niin paljon että melkein kupsahti alas hevosen selästä. Jäädyin, mutta lopulta vain nyökkäsin.
-Kuulitko! Nainen katsoi nyt mieheen hyvin ylpeänä ja voittajana. Ei ylimielisenä, mutta tiedät varmasti miltä ihminen, joka on puolituntia jankuttanut samasta asiasta toisen aina pädetessä jotain mielstään hauskaa, näyttää, kun taisto loppuu omaan voittoon.
-Kunhan kiusasin. Ja mies korjasi ohjansa ja istuntansa, ja naisen ilme oli näkemisen arvoinen. Livahdin maneesista, ja ulkona soitin isälleni. Sanoi, että viisi minuuttia, niin olen siinä. Lähdin aikaisemmin jo tulemaan. Ajattelin vielä käydä moikkaamassa Sallya, mutta hevonen ei ollut karsinassaan. Isä ajoi pihaan, ja kävelin autoon, istuen takapenkille.
- Mites konimukset tänään jakseli? Isä kysyi. Kuten aina.. Ja aina vastasin, että kunhan ruokaa on tarjolla, niillä on kaikki hyvin. Ennen kuin käännyimme pihasta poispäin, huomasin vielä Marcon, jolle moikkasin. Isän ilme oli kysyvä. Loput saa arvata...

(Ehkä hieman lyhyt, mutta koitan pidentää ensikerralla :) )

Vastaus:

Hauska saada sinultakin taas tarinaa! Tarinan pituus ei ollut mitenkään huono, tämä oli oikein toimiva paketti maneesissa vierailusta. :) Kuvailet hauskasti ja elävästi, ja on tosi kiva miten puhuttelet tavallaan lukijaa samalla. Vähän niin kuin tallipäivästä saisi kuulla kaverilta.
Ketkähän ne siellä maneesissa mahtoivatkaan olla...?

(Ainoa pieni häiriö oli se, että päteä-verbin mennyt hän-muoto on "päti", ei "pätesi", mutta tämä nyt on lähinnä pilkunviilausta)

Hyvin suoritetut tehtävät, palkaksi £10!
- Käy maneesilla
- Menoa maneesissa

Nimi: Mariam

10.04.2017 20:24
Toimistossa on hiljaista. Curtis napsuttaa ärtyneenä kynää pöytäänsä. Heinälasti on jo kolme päivää myöhässä, kuinkas muutenkaan. Kahvi on juuri tippunut ja Curtis hörppii sitä vähän väliä.
“Noh.. Ehkä te sitten voisitte käydä”, hän lopulta sanoo ja vilkaisee minua ja ystävääni Lisaa nyökäten. Katsahdan Lisaan voitonriemuisena. Vilkaisen häntä ‘mitäs-minä-sanoin’- katseella ja virnistän. Lisa oli varma, että emme saisi hevosia. Punertavahiuksinen Lisa on kaunis ja pitkä. Hän on yksi hyvistä ystävistäni. Lisalla on ollut poneja, sillä hänen vanhempansa omistavat siittolan. Nyt Lisalla on kuitenkin vain kouluratsastushevonen.
“Mariam, sinä voit saada Ressien. Ressie on, no, tiedäthän sinä. Luotan sinuun”, mies sanoo pöytänsä takaa ja hieroo partaansa mietteliäänä.
“Ja Lisa, ota sinä Ginger. Ressie edeltä sitten, ja pitäkää retki noin tunnin mittaisena. Satulahuoneesta löytyy heijastinliivejä ja ne puhelimet sitten päälle ja taskuun kun te nuoret niitä niin ahkerasti tunnutte näpräävän”, Curtis paasaa ja ojentaa satulahuoneen avaimen. On lauantaiaamu, tallilla ei liikuskele nyt juuri ketään ja on oiva sää lähteä ratsastukselle.

Kävelemme satulahuoneelle ja avaan sen oven. Lukko avautuu naksahtaen. Satulahuoneesta leviää nahan ja satulasaippuan tuoksu.
“Ginger on todella kiltti. Tässä on noin kaksikymmentä minuuttia aikaa hoitaa hevoset, sitten mennään”, ohjeistan. Lisa nyökkää ja katoaa puuhiinsa. Kannan rauhassa varusteet ja harjailen Ressien, jonka karva kiiltelee ihanasti jo nyt. Poni vilkuilee minua aika ajoin uteliaana, mutta seisoskelee kuitenkin leppoisasti paikallaan. Puhdistan kaviot ja kampaan harjan. Ressie puhaltelee lämmintä ilmaa käsilleni. Kun olen varustanut Ressien, hakenut itselleni heijastinliivin ja varmistanut, että puhelimeni on mukana ja päällä, talutan Ressien ulos. Linnut visertävät hiljaa ja tuuli ravisuttaa oksia kevyesti. Pian Lisa ilmaantuu pihalle myös Gingerin kanssa. Nousemme selkään, kiristämme satulavyöt ja lähdemme matkaan.

Ressien harja aaltoilee tuulen mukana. Lisan punaiset hiukset roikkuvat kypärän alta, kun Ginger astelee vierelläni.
“Minun tekisi mieli siirtää Jess Hemsburyyn”, hän aloittaa keskustelun. Kohotan hämmästyneenä kulmiani. Minulle on jotenkin jäänyt sellainen käsitys, ettei Hemsbury muka ole tarpeeksi hieno paikka hänen hevoselleen, Jessille.
“Se olisi- varmaan ihan kiva”, vastaan varovaisesti ja annan Lisan jatkaa.
“Olen kyllästynyt siihen, kun vanhemmat koko ajan vahtivat tekemisiäni ja ratsastustani”, Lisa jatkaa ja ottaa ohjista paremmin kiinni.
“Mutta Hemsburyssa et välttämättä pääse ratsastamaan aina kun haluat. Ja varmaan väkisinkin joutuisit osallistumaan tunneille”, huomautan ja sitten Lisa vilkaisee minua.
“Niiiiiin…”, hän huokaisee ja nyökäyttää päätään.
“Olisi silti kiva jos tulisit tänne”, sanon. “Ei minulla kovin paljoa kavereitakaan täällä ole”, myönnän ja katson sitten ympärillemme,
“Ravataan.”

Ressie kapsuttaa eteenpäin tasaista vauhtia. Yhtäkkiä Ginger viskoo päätään ja pysähtyy. Se alkaa loikkia paikallaan ja pomppia pystyyn.
“Sooh!” Lisa rauhoittelee ja myötää ohjista. Ressiekin pälyilee ympärilleen korvat hörössä.
“Lisa, katso!” kuiskaan ja osoitan kädelläni eteenpäin. Edessämme olevalla aukiolla kävelee kauris, jonka vierellä on poikanen. Ginger rauhoittuu hiljalleen. Metsä on kaunis. Puihin on tullut silmuja, ja ruohotupsut nousevat vihertävänä maasta. Kauriit astelevat varovaisesti eteenpäin. Sitten Ressie astahtaa eteenpäin, ja osuu erään oksan päälle. Se rikkoo hiljaisuuden napsahtamalla poikki, ja kuin pysähtynyt hetki herää taas eloon. Kauriit loikkivat kovaa vauhtia karkuun.
“En ole ikinä nähnyt tuollaista villinä”, Lisa huokaisee innoissaan.
“Minä olen”, vastaan. Olen aina ollut enemmän luonnonihminen, Lisa kaupunkilaistyttö. “Mutta eläinten näkeminen villinä on aina hienoa, toisin kuin jossakin eläintarhassa.”
Lisa korjaa ohjat paremmin käteensä.
“Ginger on yleensä todella kiltisti. Ehkä se oli Gingerillekin uusi tuttavuus”, totean ja taputan Ressien kaulaa.
“Ressie ei edes miltei reagoinut siihen”, huomauttaa Lisa ja vilkaisee minua.
“Niin, koska Ressie on niin rauhallinen. Mutta ei Ginger yleensäkään hypi pystyyn”, selitän vilkuillen Gingerin satulahuopaa. Veikkaan, että Lisa on laittanut satulahuovan huonosti, ja se painaa Gingerin säkää. Mutta eipä Lisa sitä haluaisi ymmärtääkään, vaikka sanoisin. Mutta toisaalta, ei kauriita, saati sitten muita eläimiä, näy yleensä metsässä. Ja olihan tämä Ressielle ja Gingerille kevään ensimmäinen maasto. Ehkäpä niillä oli ylimääräistä energiaa.
“Ehkä se oli vain liian jännittävä tilanne”, Lisa sanoo lopulta ja lähdemme jatkamaan matkaa.

Kun olemme ravanneet hetken aikaa, katson kelloa ja päätän, että meidän on syytä kääntyä ympäri. Hidastamme käyntiin, ja ylitämme syksyllä paljaaksi ajetun niityn. Sieltä täältä esiin työntyy heinänkorsia ja rikkaruohokasvustoa. Ja sattuupa joissain kohdin kasvamaan ohdakepuskia. Hevoset ovat rentoutuneita ja astelevat pitkin askelin. Ressie päristää sieraimiaan ja pysähtyy raaputtamaan päätään jalkoihinsa.
“Olipa kiva päästä pitkästä aikaa maastoon”, Lisa tunnustaa ja taputtaa Gingeriä. “Minä olen saanut vääntää koulua Jessin kanssa. Jess tuntuu jotenkin kyllästyneeltä, mutta äiti on sitä mieltä, etten saa maastoilla sen kanssa, ettei sen jaloille käy mitään.”
Vilkaisen Lisaa kummastuneena.
“Mene sen kanssa vaikkapa kavalletteja. Ja sitä paitsi, minun mielestäni te voisitte maastoilla ihan hyvin. Vaikkapa vain varovaisesti”, ehdotan ja Lisa nyökyttää päätään.
“Pitää kysyä äidiltä”, hän sanoo.
Tallirakennus ilmestyy pian näkyviin puiden takaa. Aurinko on vihdoin noussut korkealle, ja taivas on kauniin vaaleansininen. Hevoset loikkivat tarhoissaan nähdessään Gingerin ja Ressien tallustavan tallipihaan. Ginger hörähtää tuttavallisesti, mutta Ressie vain heilauttaa korviaan. Jalkaudumme satulasta ja talutamme hevoset talliin. Samassa Lisan kännykkä pärähtää soimaan. Hetken kuluttua hän pysähtyy ja katsoo minua ärsyyntyneen näköisenä.
“Äiti käski minun tulla kotiin nyt heti. Joku on tulossa katsomaan Rosea- kuritonta tammavarsaamme- ja äiti siis haluaa, että minä esittelen sen heille. Pistän Gingerin karsinaansa, mutta sitten minun täytyy lähteä”, tyttö puhisee ja vie Gingerin karsinalleen. Otan Ressien varusteet pois ja harjaan sen kuraiset jalat hyvin. Sitten laitan sen päälle kevyen fleeceloimen, sillä tallissa on viileää ja Ressie menee tunnille vasta joskus iltapäivällä. Vien varusteet satulahuoneeseen ja pyyhkäisen niistä suurimmat kurat pois. Samassa Lisa ilmestyy satulahuoneeseen.
“Mun on ihan pakko mennä nyt. Ne on vissiin jo tullut, joten mun täytyy pistää juoksuksi- nähdään taas pian!”

Gil seisoo karsinassaan kuraisena ja mutustaa heiniään. Sillä on kuraa niin selässä kuin jaloissakin, eikä kura ole kuivaa. Sitä on siis miltei mahdotonta saada ponista irti. Kun Gil on syönyt päiväheinänsä, talutan sen pesukarsinalle ja hankaan siitä vadelmantuoksuisen shampooni kanssa kuran irti. Sitten kuivaan sen jalat pyyhkeillä hangaten ja muut osat hikiviilalla. Gilbert ei mene tänään tunteja, saatoin ihan hyvin pestä sen ja myöhemmin sitten esimerkiksi ohjasajaa maneesissa. Kun poni lopulta on puhdas ja enää hiukan märkä, huomaan sen kaulassa jotakin punaista. Annan ponille taskustani leivänpalasen ja menen sitten katsomaan lähemmäs. Kaulassa on noin viisi senttimetriä pitkä haava, josta valuu verta Gilin kaulaa pitkin.
“Eikä..”, huokaisen ja tutkin sitä tarkemmin. Haava näyttää siltä, kuin jokin olisi osunut kaulaan ja tehnyt siihen repaleen. Verta ei vuoda kovin pahasti, mutta haava kuitenkin näyttää melko ikävältä. Haen satulahuoneesta puhtaan, pehmeän pyyhkeen, jonka kastelen haaleassa vedessä ja pyyhin sillä sitten Gilbertin kaulan haavaa. Poni värähtää hiukan, joten arvelen siihen sattuvan. Annan sille vielä toisen leivänpalasen. Sen jälkeen kuivaan siitä nopeasti vielä veren pois. Kävelen toimistoon, jossa Elaine istuu ja tutkii tuntilistoja.
Rykäisen kurkkuani.
“Elaine”, sanon.
Ratsastuksenopettaja nostaa päänsä.
“Ai, sinä, Mariam! Mitä asiaa?” hän sanoo ystävälliseen sävyynsä. Vilkaisen häntä harmistunut ilme kasvoillani.
“Gilbert. Se on repinyt kaulansa johonkin ilmeisesti tarhassa, ja kun pesin ponin, haava tuli esiin. Se ei ole kovin suuri, mutta kun pyyhin sitä pyyhkeellä, Gil väisti aivan kuin siihen olisi sattunut. Tuletko katsomaan, niin tiedän sitten, mitä tehdä?” sanon ja Elaine nousee tuolista. Kävelemme käytävää pitkin hoitoponini karsinalle. Sieltä Gilbert kurkistaakin, suklaanruskeat silmät suurina ja pitkät silmäripset räpsyen.
“Aina se osaa olla noin suloinen”, mutisen, ja Elaine katsoo minua kysyvästi.
“Mitä sanoit?”
“En mitään”, sanon nopeasti, kun Elaine kumartuu tutkimaan haavaa.

//Yritin kehitellä jonkinlaista tarinaa :p

Vastaus:

Oi, tässähän oli taas mielenkiintoista uutta juonta! Oikein mukava ja toimiva tarina taas kerran, anteeksi että kommentti jää hieman lyhyeksi (on pakko rientää itse tallille). Kirjoitat kuitenkin edelleen todella kauniisti ja kuvailet tilanteita niin, että tarinaan pääsee helposti mukaan.

Pahoittelut siitä myös, että tehtävien merkkailu jäi viimeksi hieman retuperälle. Sait siis viimeksi 3/6, ja jo sitä aiemmin olit suorittanut 4/6. Kun tässä vielä tuli maastolenkki, on tehtäviä yhteensä suoritettu juuri se kahdeksan, joka pitikin. :) Ja tässä tuli nyt myös seiskatason ensimmäinen haaveri, onneksi olkoon!

Kahdesta (?) tehtävästä hienon suorituksen kehujen lisäksi £10!

Jos tahdot, voin jatkaa tätä kommenttia vielä, mutta muitta mutkitta sanon nyt, että jatka ihmeessä samaan malliin!

Nimi: Laura White

06.04.2017 16:00
Jatkoa....

Penny esitteli minulle muutaman hevosen. Gingerin, Ressien, Goldien ja Guineveren. Kaikki olivat söpöjä ja ihania, joskin aika erinäköisiä. Sitten Penny esitteli varustehuoneen. Jokaiselle hevosella oli todella puhtaat varusteet. Lisäksi suurimmalla osalla oli yleis ja estessatulat. Eli kaksi satulaa jokaisella. Kaikilla oli myös suojat. Jatkoimme varustehuoneesta rehuvarastoon, jossa oli ihan älyttömästi kaikenlaista! Heinää, kauroja, melassia, apetta... Viimeiseksi kävimme katsomassa suurta kenttää ja maneesia. Kenttä oli tosi hyvässä kunnossa, ja maneesissakin oli toimiva ilmastointi.
-Ja tuolla on sitten paikan omistajan asunto, Penny osoitti mukavan oloista taloa. Olin todella kiitollinen Pennylle, joka oli näyttänyt minulle paikkoja, mutta minua vaivasi vielä eräs asia.
-Kiitos Penny, kun näytit minulle paikkoja, mutta lupasit kertoa myös paikan toiminnasta. muistutin Pennyä.
-Ai joo, niin lupasin. No päätoimintamme on hoitajatoiminta, joka on myös erittäin suosittua. Lisäksi täällä järjestetään tapahtumia ja kisoja silloin tällöin. Muuten, jos sinua kiinnostaa tuo hoitajatoiminta, voit mennä kysymään asiasta lisää Elainelta, Penny hymyili, ja kertoi naisen olevan toimistossa. Nyökkäsin.
-Heippa! Nähdään myöhemmin, sanoin Pennylle. Lähdin reippain askelin kohti toimistoa. Kun avasin toimiston oven, näin ruskean puusta tehdyn pöydän joka oli täynnä papereita. Tummahiuksinen nainen tarkasteli yhtä papereista, eikä huomannut tuloani
-Hei, sanoin reippaasti. Elaine hätkähti, ja nosti katseensa paperista minuun. Hänen huulilleen levisi iloinen hymy.
-Hei! Olen Elaine. Oletko tullut kysymään hoitohevosta? Elaine kysyi. Nyökkäsin.
-Siinä tapauksessa voisit kertoa hieman itsestäsi, nainen sanoi.
-Olen Laura White, 15 v. Olen kotoisin Ruotsista. Muutimme vasta äskettäin ihan lähelle tätä paikkaa. Meillä on kotona kaksi hevosta. Toinen on entinen kilpahevoseni Oliver ja toinen shettis Della. Oliverilla olen kisannut kansallisellakin tasolla. Myöhemmin minulla oli myös hoitoponi Fiona, jonka kanssa harrastelin ja kisankin ihan kohtuullisen paljon. Tykkään kaikenlaisista hevosista, mutta eniten reippaista ja kuuliaisista, kerroin. Elaine näytti miettivältä.
- Voitko kertoa pari hevostoivetta, tai vaikka millaisen haluaisit hoidokiksesi, hän kysyi.
-No.... Ei mulla tässä nyt mitään hevostoiveita ole. Mielellään voisi olla kiltti ja kuuliainen, joka on maastovarma. Mielellään kuitenkin herkkä ja reipas, sanoin.

Nyt odotellaan Elainen vastausta;)

Vastaus:

Tarina oli oikein mukavaa luettavaa, tervetuloa Hemsburyyn, Laura!
Kuvailet mukavasti paikkoja ja fiilistä tallilla, vaikka tässä olikin ehkä pieniä jälkiä siitä, että oman hoidokin valintaan alkoi olla jo kiire. Ei se mitään. :) Kirjoitat mukavasti etenevää tekstiä, johon on helppo uppoutua mukaan!

Kaikki kolme tehtävää hyvin suoritettu, palkaksi saat £15 ja seuraavan vastauksen:

Elaine katseli uutta tallityttöä tutkivasti. Hevostausta kuulosti hyvältä, ja tyttö oli sen kokoinen, että pärjäisi ehkä Hemsburyn isommillekin hevosille.
"Voitko kertoa pari hevostoivetta, tai vaikka millaisen haluaisit hoidokiksesi?" Elaine kysyi kartoittaakseen hieman tallin vapaana olevia hevosia. Mitään tiettyä hevossuosikkia Lauralla ei ollut, mutta harvalla ensi käynnin jälkeen olikaan.
"No meillä on muutama vähän isompi hevonen vailla hoitajaa. Oletko ikinä tehnyt hommia työhevosten kanssa?" Elaine kysyi ja alkoi etsiä toimistosta mappia, joissa hoitajien tiedot pidettiin.
"Beowulf on ori, ja tosi jykevä, mutta se on myös aivan käsittämättömän rauhallinen ja kiltti ja alkukankeuden jälkeen myös ihan kiva ratsastaa. Penny, Curtis, Sean... oikeastaan kuka tahansa henkilökunnasta, me voimme hyvin autella alkuun, jos tahdot ensin tutustua siihen. Jos Beowulfin kanssa ei vielä ole sinut, se voi kieltämättä olla vähän hurja ajatus ensimmäiseksi hoitohevoseksi täällä. Työhevosori," hän selitti rauhassa ja vilkaisi Lauraa.
"Toinen vähän varmempi vaihtoehto voisi ehkä olla tuo meidän Morse. Se on ensi alkuun aika säikky, mutta kun siihen vähän tutustuu ja huomaa, ettei se tarkoita mitään pahaa, se on kyllä kiva hevonen," nainen selitti, "tuollainen aika lailla puoliverisen kokoinen ja mallinen risteytysruuna. Se on yksi omia suosikkejani," hän lisäsi hymyillen. "Se ei ole maastossa varmimmasta päästä, mutta jos lähdette joskus tuntiporukalla lenkille, niin se käyttäytyy laumassa kyllä hyvin."

Ehdolla siis Beowulf ja Morse. Voit vastata seuraavassa tarinassasi, chatissa tai yläkerran vieraskirjassa. :)

Nimi: Mindy Floray

05.04.2017 21:35
Tutustu talliin, tapaa tallilaisia ja pääsenkö mukaan

Selailin puhelintani. Katsoin aina uudestaan ja uudestaan kuvaa minusta ja parhaista ystävistäni, jotka jäivät Birminghamiin. Silmäni alkoivat vuotaa. Taistelin kyyneliä vastaan. "Antakaa jo olla!" huusin. Äitini juoksi huoneeseeni. " Rauhoitu, lähdemme nyt tallille!" hän kertoi. Unohdin heti ihanat ystäväni ja kaiken tyhmän jonka muutto jätti jälkeensä. Hyppäsin valkoiseen, uudenmalliseen Audiimme. Olin saanut vihdoinkin mielenrauhan Birminghamin ystävistä, kunnes taas puhelimeni tulvii viestejä. Automme pysähtyy. Hyppään kyydistä ja heitän puhelimeni penkille, sillä en aio ihanan tallireissun aikana miettiä ystäviäni. Tai siis entisiä ystäviäni, ei heitä ehkä kiinnosta kun en ole siellä.

Kävelen sateen kastelemaa tietä. Näen upean, valkoisen tallin. Avaan oven ja näen jotain ihmeellistä. "Upeita hevosia" ajattelen. Karsinoiden ympärillä häärää paljon tyttöjä, ja huomaankin muutaman, hieman vanhemman ihmisen hätistelevän tyttöjä pois. Pysähdyn lähimmän karsinan viereen. Nimikyltissä lukee "Goldie". Katselen hetken voikkoa ponia, kunnes uskallan rapsuttaa sitä. Se ottaa hieman mustan takkini hihasta kiinni ja alan hihittää. "Voisitko nauraa vielä kovempaa?" viereeni tullut vaaleatukkainen nainen sanoi sarkastisesti. Hiljenin äkkiä. Nainen lähti kävelemään poispäin. Rapsutin Goldieta, kunnes joku tökkäsi selkääni. Ruskeatukkainen nuori nainen kertoi "Hän on vain Donna. Donna on todella tarkka kaikesta, joten ei kannata pelästyä. En olekkaan nähnyt sinua täällä ennen, joten olen Penny ja tervetuloa Hemsburyyn!". "Okei. Olen Mindy ja olen vasta muuttanut tänne. Ajattelin aloittaa ratsastuksen uudestaan täällä." kerroin Pennylle. "Sepä mukavaa. Minulla onkin kiire, pitäisi mennä auttamaan Curtista esteiden kanssa ennen kuin hän hermostuu." Penny sanoi ja lähti kiireesti pois. Lähdin kävelemään pitkin tallia. Astuin hiljaa satulahuoneeseen, jossa oli kaksi tyttöä. "Mene pois!" he huusivat ja kiljuivat minulle. Lähdin säikähtäneenä ja kuulin takanani kun ovi pamahti kiinni. "Taas kerran!" kuulin kun Donna mutisi satulahuoneen ovella.

Hetken kiertelyn kuluttua päädyin ilmoitustaulun luokse. "Hoitajia etsitään!" luin taululta. Kuulin askelia selkäni takaa. Penny, luojan kiitos! "Hei taas! Ai, sä luet tota hoitajalappua. Olisitko kiinnostunut?" Penny kysyi. "Totta kai!" vastasin innoissani. "Kerro hevostaustastasi"
"Aloitin ratsastuksen 5-vuotiaana Cardiffissa. Lopetin 10-vuotiaana muuton takia ja pidin kauan taukoa.Kun taas me muutettiin Birminghamiin, mulla oli hoitoponi, ylämäänponi Cavette jota sitten hoidin ja ratsastelin. Vähän hömelö ja häslä poni niinkuin mäkin. Haluaisin Goldien, koska se vaikutti ihan mukavalta ja ihanalta ponilta.Olenhan mä aika lyhyt ja kevyt!" kerroin.
--------
Siinä oli sitten eka tarinani.

Vastaus:

Kylläpä unohtuivat ihanat ystävät nopeasti heti kun talli mainittiin! Tarina eteni muutenkin aika nopealla tahdilla. Sinulla oli selkeästi hieman kiire valitsemaan omaa hoitoponia, mutta jos tahdot kirjoittaa näin, se ei haittaa.
Olipa Donna töykeällä tuulella... meidän pitää ehkä pitää jokin asiakaspalvelukoulutus. Ei ole hyvä säikytellä nuoria pois tallilta heti alkuun! :D

Kirjoitat kivoja keskusteluja! Tunteet välittyvät niistä hyvin. Uusi vuorosana kannattaa seuraavissa tarinoissa aloittaa aina uudelta riviltä, niin tarinasta tulee vielä vähän helpommin luettava.
"Esimerkiksi näin," minä sanoin ja hymyilin, ja kysyin vielä "Ymmärrätkö?"
"Joo!" hän vastasi, ja tarinasta tuli hieman selkeämpi.

Kaikki tehtävät hyväksytty, saat palkaksi £15 ja seuraavan vastauksen:




Elaine Banker, toinen Hemsburyn ratsastuksenopettajista, sattui kävelemään käytävällä Pennyn ja toisen tytön ohi, kun nämä katselivat ilmoitustaulun hoitajapapereita.
"Elaine, hei! Mindy tässä haluaisi alkaa hoitamaan Goldieta!" Penny huikkasi, ja Elaine pysähtyi tyttöjen luo. Penny kertoi nopeasti, mitä Mindy oli sanonut ratsastuskokemuksestaan.
"Ihana kuulla, että hoitajan paikka kiinnostaa," Elaine sanoi Mindylle.
"Meillä on nyt valitettavasti sellainen tilanne, että yksi vanhoista hoitajistamme aloittaa jo kohtapuoliin hoitamaan Goldieta, joten se voi olla vähän hankalaa," Elaine sanoi, "Mutta meillä on kyllä muutama muu poni vielä ilman hoitajaa. Ressien (http://hemsbury.suntuubi.com/?cat=90&img=129) hoitaja lopetti juuri, se on luonteeltaan vähän saman tyyppinen kuin Goldie vaikka onkin pienempi poni. Frank-muuli (http://hemsbury.suntuubi.com/?cat=90&img=141) on myös tosi kiltti, vaikkei ehkä olekaan ihan niin nätti kuin Goldie. Ja se hoitaja, joka aloittaa hoitamaan Goldieta, on hoitanut tässä aiemmin Gilbertiä (http://hemsbury.suntuubi.com/?cat=90&img=120). Se on ehkä suloisin poni koko tallilla!"
"Kuulostaisiko joku niistä hyvältä?" Elaine kysyi Mindyltä.

Voit vastata hoitoponikysymykseen joko yläkerran vieraskirjaan tai chattiin. Pahoittelut siitä, että tilanne on tämä! :(

Nimi: Laura White

05.04.2017 19:35
Tutustu talliin, tapaa tallilaisia ja pääsenkö mukaan?

Asetin valokuvan rakkaasta hoitohevosestani Fionasta yöpöydälleni.
-Huh, se oli viimeinen tavara, huokaisin. Katsoin valokuvaa tarkemmin. Siinä voikko tamma söi kirkkaanvihreää ruohoa kesälaitumella. Kyynel vierähti poskelleni katsoessani kuvaa. Se oli otettu viime kesänä, silloin kun vielä hoidin Fionaa. Nyt en näkisi sitä enää ikinä. Ikinä! Se tuntui niin pahalta. Tai ei oikeastaan miltään. Minulla oli tyhjä olo. Onneksi minulla oli sentään Oliver ja Della. Ilman niitä en olisi selvinnyt millään muutosta. Olimme muuttaneet pienemmälle maatilalle. Isäni oli alkanut maatalousyrittäjäksi, ja myynyt lehmät ja kanat. Oliveria ja Dellaa hän ei ollut raaskinut myydä, koska tiesi minun surevan jo aivan tarpeeksi Fionan menetystä. Ne asuivat uudessa tilavassa tallissa pihallamme. Istuuduin sängylleni. Huokaisin syvään. Päätin lähteä kävelylle. Ehkä se virkistäisi mieltä. Menin alakertaan ja eteiseen. Siellä puin päälleni mustan takin ja valkoisen pipon. Avasin ulko-oven, ja astuin ihanaan ulkoilmaan. Vedin raikasta ilmaa keuhkoihini, ja nautin hetken ajan vain ulkona olemisesta. Menin ensin talliin katsomaan Oliveria, joka mutusteli päiväheiniään tyytyväisenä. Katsoin myös, että Dellalla oli kaikki hyvin. Se söi myös päiväheiniään. Lähdin tallista ulos. Kun poistuin farmimme pihapiiristä, käännyin vasemmalle risteyksestä. Suuret männyt ja kuuset tien molemmin puolin varjostivat tietä. Kävelin noin 10 minuuttia suoraan, kunnes törmäsin risteykseen. Oikealle osoittava kyltti oli kulunut, eikä siitä saanut mitään selvää. Vasemmalle osoittava oli selvästi ihan uusi. Siinä luki kultaisilla kirjaimilla "Hemsburyn Tallit", ja sen alapuolella "500 m". Kiinnostukseni heräsi. Oliko täälläkin talleja? Mietin hetken, ja päätin sitten käydä katselemassa paikkoja. Voisihan tästäkin jotain suurempaa seurata......


Pian saavuin isolle tallipihalle, joka oli täynnä tohinaa. Ihmisiä kuljeskeli sinne tänne iloisesti rupatellen. Piha näytti siistiltä ja hyvältä. Ulkokentällä oli estetunti menossa. Toinen toistaan suloisempia hevosia hyppäsi noin 50 cm estettä. Joukossa oli myös yksi aasi/muuli, joka sekin hyppäsi hyvin. En itse tiennyt, että nekin osasivat hypätä noin upeasti! Hortoilin tilalla tietämättä hetkeen mitä tehdä. Kunnes:
-Hei! Kukas sinä olet? En olekkaan nähnyt sinua ennen, hätkähdin takaapäin kuuluvaan ystävälliseen ääneen. Käännyin ympäri, ja näin nuoren vaalean naisen.
-Hei. Olen Laura. Et olekkaan luultavasti. Saavuin tähän kaupunkiin eilen, kerroin naiselle.
-Ok. Olen Penny. Oikeastaan... Voisin esitellä sinulle paikkoja, ja kertoa muutenkin vähän paikan toiminnasta, Penny ehdotti. Nyökkäsin hyväksynnäksi. Kävelin Pennyn perässä ensin suureen ja tilavaan talliin. Siellä oli valoisaa ja oikeanlainen tallitunnelma.

Jatkuu...

Vastaus:

Vastaus tarinan loppuosassa...

©2019 ✤ Hemsbury Stables ✤ - suntuubi.com