|
|
Stable diary
Staff edition
Se on ihan tavallinen pahvikantinen kierrevihko, jossa on usein ihan tavallisia kuittauksia siitä, kuka tarkisti sähköt ja kuka valvoi hevosten ruokintaa. Toisinaan onnekas hoitaja saattaa henkilökunnan päiväkirjaa vilkaistessaan päästä näkemään tarinoita jostakin paljon jännittävämmästäkin.
Kaikkia päiväkirjamerkintöjä saa käyttää materiaalina tarinoissaan. Toisinaan inspiraatio saattaa liikkua toisinkinpäin, ja ylläpito saattaa kirjoittaa tänne henkilökunnan näkökulmia joistakin hoitajien tarinoista.
<
1 2 3 4 5 >
14.05.2016 16:46 | Hemsburyn väki
Kenttäkilpailut - Mandelbacke
Mandelbacken tarinakilpailut 29.5. - osallistujaratsukkona Elaine Banker & Hemsbury Dodger. Kisahoitajaksi matkalle Penny ja tukijoukoiksi/Hemsburyn mainosmieheksi Sean MacBain.
Kouluratsastus, Helppo A
Sairastut vatsatautiin ennen suoritustasi. Saat suostuteltua/pakotettua jonkun muun ratsastamaan radan hevosellasi. Kerro kenet sait ratsastajaksi ja miten suoritus sujui.
“Huomenta Sean. Anteeksi, jos herätin. Kuule, minulla on ihan kamala vatsatauti. Hyvä jos voin edes soittaa.” Elaine kuulosti uupuneelta ja kurjalta puhelimenkin läpi.
“Olen todella pahoillani, että minun pitää kysellä tällaista, mutta voisitko tuurata minua siinä helpon A:n koululuokassa? Tämä menee varmaan ohi huomiseen mennessä.” Hetken ajan linja oli hiljainen.
“Juu, nimenomaan Dodgerilla. Älä nyt viitsi, sinähän olet hyvässä kunnossa. Penny on alaikäinen, ei kisahoitajia istuteta hevosen selkään päivän varoitusajalla.” Nainen nauroi väsyneesti.
“Nyt ainakin tiedän, miksi pyysin sinutkin mukaan. Se on sitä paitsi sinun hevosesi! Näytä niille nuoremmille.”
Elaine oli kiireinen ja tunnollinen nainen, ja sellainen hän oli aina ollutkin. Hemsbury Stablesin varakkaampiin sijoittajiin ja hevosenomistajiin kuuluva Sean muisti kyllä, kun tomera tyttö oli ensi kertaa tullut kesätöihin Hemsburyyn. Olipa rapsutellut Dodgeriakin, silloin kun ruuna vasta opetteli kävelemään, ja Sean oli oppinut tuntemaan Elainen työ- ja harrastuskaverina hyvin. Tavallaan Dodger oli ollut jo pitkään heidän yhteinen projektinsa - iso risteytyshevonen, jota Elaine vuosia sitten ahkerasti harjasi, ja jonka kanssa Sean oli aikoinaan valmentautunut ja kilpaillut ahkerastikin. Mies oli itsekin silloin ollut vähän nuorempi kuin nykyään.
Hän ei ollut lainkaan vastahakoinen suostumaan pyyntöön. Kai se teki hänellekin hyvää vielä koetella taitojaan kaiken maastolenkkeilyn ja satunnaisen metsästyksen lomassa. Kyseessä olikin ihan kunnon haaste - hänellä oli enää yksi aamu aikaa opetella ulkoa se koulurata, jota hän oli katsellut Elainen harjoittelevan.
Tumma ratsastusfrakki istui hyvin, samaten valkeat ratsastushousut ja saappaat. Niitä tuli välillä käytettyä metsästysretkilläkin, ja ne olivat onneksi olleet Dodgerin varusteiden mukana - ruuna oli Seanin suosikkihunter. Tuomaristo ja kuuluttaja olivat näyttäneet hieman pöllämystyneiltä, kun Sean kävi ilmoittamassa tuuraavansa luokkaan aiemmin ilmoittautunutta ratsastajaa. Se melkein nauratti.
Kai kummastus oli silti ihan ymmärrettävää - leveäharteinen ja vankkaryhtinen, harmaapartainen skottiäijä tuskin on koskaan ollut kouluratsastuksen syvin ilmentymä. Vaikka puoliksi skotlantilainen oli kyllä hevonenkin, ja Sean tiesi, että sopi oman suosikkiruunikkonsa satulaan hyvin.
Dodger hörisi kevyesti ja yritti tunkea syliin, ennen kuin Sean nousi satulaan verryttelyalueella.
“Kaveri, et sä nyt voi tuolla tavalla käydä mussuttamaan”, mies nauraa tyrskähti ja työnsi ruunansa turvan kauemmas. Se ravisteli päätään kuolaimet kilahtaen ja huokaisi, ikään kuin olisi kohauttanut olkiaan ja sanonut “ihan miten vaan”. Sean ponnisti itsensä satulaan, ja toivoi, ettei Dodger saisi tunnin sisään yhtä tavanomaisista uhmakkuuden puuskistaan. Ruuna tunsi kyllä isäntänsä, vaikka olikin jonkun toisen kanssa treenannut. Se osasi sopeutua äkilliseen suunnitelman muutokseen, kun tahtoi.
Seanilla ei ollut radasta tai sen sujumisesta ennakkoaavistuksia. Jos se meni hyvin, se meni hyvin, ja jos ei, niin sitten piti ensi kerralla tehdä paremmin. Kun kutsu kävi, Sean ja Dodger lönköttelivät reippaasti keskelle kenttää, ja mies tervehti tuomareita. Hevonen höristi isoja, ruskeita korviaan, ja vilkaisi Seania silmäkulmastaan, ja he aloittivat radan.
“Elaine, morjens! Onkos olo jo lainkaan parempi?” Sean kuulosti iloiselta, vaikka sitähän mies yleensäkin oli.
“Joo, Dodger oli reipas ja reilu, ei hommaillu mitään omiaan. Se osas kyl asiansa. En nyt ittestäni menisi samaa vannomaan.” Miehen nauru oli ronskia, skottiaksentti sitäkin vahvempi. Ei se sentään Magnuksen shetlantilaista mongerrusta päihittänyt.
“Hyvä kuulla. En ehkä olis mennytkään enää rataesteille riehumaan. Tulen kyllä kattomaan teitä, ja taputan lujaa.” Kuulosti siltä, että Sean oli itsekin ilahtunut mahdollisuudesta ottaa osaa kilpailuun.
Vierailevana tähtenä koululuokassa pääsikin epäonnisen sairastapauksen vuoksi toimimaan Sean.
Rataesteet, 120 cm
Unohdit jonkin tärkeän tavaran/varusteen kotiin. Kerro mitä unohdit ja miten ratkaisit ongelman.
Elaine oli todella odottanut kenttäkilpailuja, sillä ne olivat ehdottomasti hänen lempilajinsa. Metsämaastoissa laukattavaan kettujahtiin tottunut, iso ja vanttera Dodger ei ehkä ollut se kaikkein itsestäänselvin vaihtoehto kisaratsuksi - kaikki kotitallillakin ehdottivat täysiverisiä, mustaa Fitziä ja kimoa Pepperiä. Kunhan vain oli kunnon kuolain, Dodger pysähtyi kyllä, ja jos sen vain sai verrytellessä lämpenemään, siitä löytyi vauhtiakin.
Ongelma tuli tietenkin vastaan kolmipäiväisen kenttäkilpailun keskellä, kun Elaine huomasi unohtaneensa pakata mukaan ratsastushanskansa. Ja raipan. Voi helvetti. Dodgerin kanssa niitä kyllä tarvitsi, sillä se oli iso hevonen.
“Penny?” Elaine huhuili säätäessään solmiotaan ja kiskoessaan kisatakkia päälleen. Vaaleahiuksinen tyttö kurkisti Dodgerin kaulan alitse, ja katsoi häntä kysyvästi.
“Kuule, oletko nähnyt minin ratsastushanskojani missään? Niitä tummanruskeita?” Elaine kysyi. Tyttö pudisti päätään.
“Eipä ole näkynyt. Kai sinä otit ne mukaan?”
“Olen satavarma siitä, että pakkasin kyllä kaiken, ja hyvissä ajoin, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että Donna on saattanut ottaa hanskani omaan käyttöönsä”, Elaine huokaisi ja haroi mustia hiuksiaan, vaikka oli juuri saanut laitettua ne siististi kiinni.
“Sinulla ei varmaan ole omia mukana?” hän kysyi, mutta Penny pudisti taas päätään.
“Kisahoitaja, muistatko”, tyttö nauroi, ja Elaine joutui hymähtämään ja nyökkäämään. “Oletko kysynyt Seanilta?”
“En. Enkä usko, että hänen hanskansaistuvat minulle. No, ehkä tarkistan vielä autosta”, Elaine huokaisi ja katseli vilkasta tallialuetta turhautuneena. Kaikilla muilla näytti sujuvan erinomaisesti, ja porukka hölkkäili jo muutaman verryttelyesteen ympärillä leppoisasti.
“Katsotko sen verryttelykuntoon”, Elaine pyysi Pennyltä, joka alkoi nostaa Dodgerin isoja kavioita. Tyttö vastasi hyväksyvästi ja sukkajalkainen risteytysruuna pärskähti samaan malliin, kun hän alkoi harjata sitä. Elaine ei voinut kuin huokaista hiljaa ja jatkaa etsintöjään, kun oli ensin kevyesti taputtanut Dodgerin ruskeaa kaulaa.
Raippa verryttelyyn ja kentälle mukaan löytyi lopulta erään pienemmässä luokassa kilpailleen naisen tarvikkeista lainaksi. Elaine oli kiitellyt tuhannesti, ja toivonut hartaasti, ettei hukkaisi sitäkin. Dodger oli saanut raipasta hyvin virtaa, ja laukkasi verryttelyalueella reippaasti korskuen.
Joku saattoi luulla kentän laidalta tai kisakatsomosta seuratessaan, että ratsukko, joka kuulutettiin kentälle nimillä “Elaine Banker ja Hemsbury Dodger”, oli jonkun pienen urheilutapaturman uhri. Sideharso ei ehkä ollut paras korvike nahkahanskoille, eikä nyrkkeilijän kääreitä muistuttava tapa kämmenien suojaamiseen myöskään kovasti ilahduttanut lämpimässä kevätsäässä. Dodger oli kuitenkin iso ja pitkä hevonen, ja kun se rymisteli menemään esteeltä toiselle, Elaine oli ihan tyytyväinen siitä, ettei joutunut tarraamaan nahkaohjiin paljain käsin - olympiakuolaimesta huolimatta. Ei se kuvissakaan pahalta näyttänyt.
Onnettomuudet tuntuivat vain jatkuvan, mutta sentään ne olivat estepäivänä helpommin voitettavissa kuin koulukilpailujen aikaan.
Maastoesteet, 115 cm
Postaat kisapaikalta Instagramiin vahingossa väärän kuvan. Kerro millainen lähetetty kuva on ja mikä sen olisi pitänyt olla. Mitä tapahtuu kuvan lähettämisen jälkeen?
 Elaine otti kisapaikalla monta kuvaa Dodgerista. Hänen mielestään se todella on sellainen ruuna, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja koetuksi useamminkin kuin Hemsburyn metsästysretkillä Seanin ratsuna. Tietenkään jokainen kuva ei aina onnistu, ja tietenkään Elaine ei onnistunut postaamaan instagramiin sitä kaunista pääpotrettia, jonka Dodgerista sai ennen maastoesterataa otettua.
Kuva oli kaunis - siinä Dodger tuijotti isot ruskeat korvat hörössä kuvaajasta oikeaan, ja taustalla näkyivät sekä verryttelyalueen hiekkapohja että muutama maastoeste sen takana. Se kuva, joka instagramiin kuitenkin päätyi, oli hieman toista sorttia.
Hevosen kanssa ei pidä räplätä puhelinta, ei vaikka kuinka olisi järkevä ja aikuinen ja työskentelisi ratsastuksenopettajana. Nyt Elaine sai siitä omakohtaisia kokemuksia. Kävi niin, että naisen ottaessa kuvia ja nojautuessa niin kauas Dodgerista kuin käsi ohjilla suinkin yletti, ruuna päätti ottaa ja innostua. Ehkä joku toinen hevonen kiljaisi tai kulki liian läheltä, mutta oli miten oli, Dodger päätti hypätä puoli metriä ilmaan ja loikata puolikkaan laukka-askeleen verran vasemmalle. Kuva heilahti, kännykkä tippui, ja Elaine onnistui saamaan ruunan ohjaksista uudelleen kiinni. Tilanne rauhoittui ihan hyvin.
Mutta yritäpä siinä sitten päivänpaisteessa saada puhelimen näytöstä selkoa, ja valita tusinasta sinitaustaisesta punaläiskäisestä kuvasta se oikea. Tietysti juuri se huono heilahtanut lähti kisapaikalta julkaisuun. Kisahoitajaksi matkaan lähtenyt Penny nauroi kuvalle katketakseen, eikä suostunut auttamaan sen poistamisessa.
- Hemsburyn väki | Kommentoi 
04.05.2016 21:23 | Curtis S., Hemsbury
Koulutreeniä II
 Donnan ja Lawrencen laukanvaihdot alkavat jo sujua erittäin nätisti, eikä liene kauaakaan, kun Lawrence suorittaa koululiikkeitä Intermediaire-tasolla sen verran varmasti, että sen voi viedä kilpailemaan.
Ruuna käy kouluvalmentautumisen ohella tunneilla ihan normaalisti, sillä se tarvitsee myös rennompia päiviä, joskin ehkä hieman harvemmin kuin syksyllä. Donnan kalenterissa ovat punakynällä merkattuina ainakin TI, TO ja LA, mutta se saattaa käydä kevyillä tunneilla niinäkin päivinä.
Tässä Pennyn nappaamaa kuvaa eilisiltapäivän harjoituksista, ja täyspiruettiahan sieltä alkaa hiljalleen melko kauniisti tulla. Treenejä oli ilo katsoa, ja Donna osaa kyllä asiansa. Ehkä tällä päästään vielä palkintosijoille jossakin kilpailussa, kuka tietää - saadaanpahan ainakin tasokkaampaa asiakashevosta niille, joita kouluratsastus kiinnostaa.
Jos Donnalla on kiire, tai jos Lawrencen hoitaja muuten tahtoo, niin ratsukkoa saa varmasti auttaa varustamisessa ja varusteiden purkamisessa treenien yhteydessä.
Uusia hevosia
Toinen huomionarvoinen asia on se, että tuntikäyttöön siirtyy pian myös herra MacBainin iso ruunikko clydesdale-hunter Hemsbury Dodger. Se on kiva ja kiltti hevonen, mutta iso ja hieman tahmea, joten ihan lastenratsu ei ole kyseessä.
Samaten on mietitty kahta uutta hevosostosta Leicestershiren suunnalta, ja myyjille on jo soiteltu. Niistä tulee lisäinfoa hieman tuonnempana, kun Penny, Elaine ja Sean ehtivät käydä molempia koeratsastamassa. Tässä myynti-ilmoitukset potentiaalisista uusista tuntiratsuista.
- Curtis S., Hemsbury | Kommentoi
24.04.2016 09:33 | Hemsburyn väki
St George's Day
Harpley Hunt -Pyhän Yrjön päivän metsästys, 23.4.
Taivas on ollut kirkas ja säät sen myötä melko sateettomia. Shropshiren naapurikreivikunnissa kevät on yhtä reippaassa vauhdissa, orapihlajat kukkivat ja lampaat on päästetty jo jaloittelemaan hiljalleen viheriöiville laitumilleen. Ennen kesän tuloa on siis hyvää aikaa vielä metsästyksille.
Harpley Huntin maat ja mannut ovat laakeita ja avaria, taivas suuri ja kirkas, ja siellä täällä kohoaa loivia kukkuloita. Peltoa, laidunta ja laukkasuoria on paljon, ja sekä ojia, pensasaitoja että vaijeriaitoja riittää ylitettäväksi.
Hadley oli pettynyt, kun ei tapaninpäivänä päässyt koko joulun kestäneen flunssansa vuoksi Harpley Huntin matkaan. Hän valmistautui tämänkertaiseen reissuun innolla Lucillen kanssa, ja viime viikot häntä ei muualla ole nähnytkään kuin Lucyn karsinassa sitä harjaamassa, tai sen kanssa maastoreiteillä hölkkäämässä.
Tamma oli metsästyspäivänä oma itsensä - hillityn äkäinen - mutta käyttäytyi hyvin, pysyi käsissä, ja tuntui sietävän ratsastajaansa nätisti koko päivän. Kaikenkirjavat ajokoirat olivat juosseet hajujäljen perässä suuntaan ja toiseen, joten ratsastusaikaa riitti reippaasti, ja seuraa oli hyvää. Oli sekä isoja täysiverisukuisa huntereita että pienempiä cobeja ja poneja, joten Hadley sai metsästysjärjestäjien perässä nelistää ihan niin reipasta tahtia kuin itse kulloinkin tahtoi. Toki se riippui hieman myös Lucillen mielipiteestä - tamma osaa kyllä rynniä kovaa, kun todella tahtoo.
Hadly ja Lucille saapuivat takaisin Hemsburyyn oikein riemastuneen oloisina, ja teki varmasti Lucylle hyvää päästä välillä uusiin maisemiin pyörähtämään. Saipa kaksikko retkeltä pienen, soman ruusukkeenkin - parhaasta laittautumisesta.
 
Tapahtuman järjestäjän kommentit: "A beautiful painted style with distinctive outlining, this entry is just beautiful to look at, and takes the prize for Best Turned Out thanks to that neat and formal traditional look."
- Hemsburyn väki | Kommentoi
05.04.2016 18:48 | Hemsburyn väki
Koulutreeniä
"Lawrence!" tuntuu olleen jo viikon ajan se, mitä maneesissa ja tallin käytävillä kuulee kaikkein eniten, eikä se ole johtunut pelkästään siitä, että ruuna olisi päättänyt tuuppia harjakoreja kumoon. Donna oli ottanut tavoitteekseen saada sen suorittamaan täyden piruetin ja siistejä laukanvaihtoja kuun loppuun mennessä niin, että niillä pärjäisi kouluohjelmassa. Elaine oli pudistanut päätään ja sanonut, että olisi parempi treenata vaikka Ellan kanssa, sillä se oli huomattavasti hoikempi, kaipasi koulutusta, ja oli ennen kaikkea paljon Lawrencea kärsivällisempi hevonen. No, Donna treenaa myös Ellan kanssa.
Jos treeniä on kulunut tarpeeksi kauan, Lawrence korahtelee laukatessaan ja alkaa helposti viskoa häntäänsä. Niitä ääniä on saanut kuulla paljon. Donna ratsasti ruunaa viime viikolla ainakin joka toinen päivä ja useamminkin, jos se ei käynyt tunneilla. Lawrence ei ole ollut urheilusta tavattoman mielissään, ja sillä ja Donnalla on erimielisyyksiä useammin kuin yhteisiä mietteitä. Se on kuitenkin selvästi herännyt taas ratsuna ihan uudella tavalla verrattuna siihen tuntilöntystelyyn, jota viime vuonna näki, kun sitä ei kukaan jaksanut niin tiukasti valmentaa. Ehkä se pääsee kesällä loistamaan kouluradoilla isommissakin kilpailuissa ja näyttelyissä.
Silloin kun hommat sujuvat, Donna melkein hymyilee vaalea poninhäntä samassa tahdissa hevosen vaaleiden jouhien kanssa huiskien. Treenejä saa käydä katsomassa maneesissa päivisin, kunhan ei häiritse. Lawrence on komea poika ja tietää sen kyllä, vaikka närkästyneen sarkasmin määrä laukanvaihdoissa viuhuvissa korvissa ja kavioissa onkin melkoinen.
- Hemsburyn väki | Kommentoi
02.04.2016 21:47 | Hemsburyn väki
Oberwaldin pääsiäisvaellus
Oberwaldin tallilla, Itävallassa, 27.3.2016, retkellä mukana Magnus Sinclair ja hevosensa Daoinesíth.
Tapahtumatarina
Magnus oli aina pitänyt maastoratsastuksesta, ja juuri siksi hän oli isänsä kanssa itselleen hieman jykevämmän tamman tahtonutkin hankkia. Oberwaldin retkelle lähtiessä Danny pärski jonossa, muttei käyttäytynyt kovin kurjasti huolimatta uudesta seurasta ja paikasta. Magnus oli tammastaan ylpeä. Maisemat olivat uskomattoman kauniit, vaikka sitä Magnus ei ääneen sanonutkaan. Kevätaurinko hohteli alppijärvissä ja paljaissa oksissa niin että koko maailma oli valosta läikikäs. Se sai jopa Dannyn tumman ja takkuisena vaihtuvan talvikarvan kiiltämään.
Laukannostoon kehotettiin jonon kärjestä loivan suoran alussa. Magnus virnisti ja otti Dannyn ohjat paremmin käsiinsä. Tamma höristi korviaan ja nosti päätään - sen innostuksen tunsi satulasta käsin helposti. Se odotti kuitenkin, nyki niskaansa, ja nosti kumisevan laukkansa vasta, kun Magnus antoi siihen luvan. Hiekka pöllysi edellä nelistävän hamppujouhisen rautiaan kavioista, mutta se ei haitannut.
Danny ei ollut niitä hevosia, jotka seisoivat mielellään paikallaan pitkiä aikoja, joten eväänsä syötyään Magnus vietti taukonsa tammaa rapsutellen ja talutellen. Se ei viihtynyt myöskään kotitallin pilttuissa, vaan vaati liikkumatilaa ja mahdollisuuden pyöritellä päätään tunteakseen olonsa kotoisaksi - paitsi ehkä varustaessa, jos kyseessä oli tuntematon käsittelijä.
Maasto oli huomattavasti vaativampaa takaisintulomatkalla, retken vetäjä kuului sanovan, että letka "oikaisisi vähän", tai jotakin muuta vastaavaa. Magnus kiitti onneaan siitä, ettei ollut laittanut ylle parasta ratsastustakkiaan, kun puiden ja pensaiden oksilta tipahteli vettä ja roskaa. Danny kiipeili varmajalkaisena kantojen ja kivien yli, eivätkä mäetkään tuottaneet sille ongelmia.
- Hemsburyn väki | Kommentoi
<
1 2 3 4 5 >
|
|
