Rakas päiväkirja...

"...minulle flirttaillaan huonosti, eikä minua koskaan pyydetä ulos syömään, vaikka se on aina pyytäjällä kielen päällä. Pitäisikö pyytää itse vai motata kunnolla kylkeen?
- Donna"

Kyllä, Hadley, keskityit varmasti kaikissa niissä kuvissa siihen, kuinka kaunis se hevonen oikein oli.

Hemmotteluleiri

Tai ehkä pikemminkin stressiviikko? Olkoon kummin tahansa, joulun jälkeen Donna ja Fitz suuntasivat Oak Tree Ranchin järjestämälle ihanalle neljän päivän hyvinvointileirille rentoutumaan ja karistamaan jouluruokakiloja.

Uusi-Seelanti... Tuo Iso-Britannian kummallinen peilikuva maapallon toisella puolella, jossa oli lämmintä aina silloin kun kotona ei, ja oikeastaan lämpimämpää silloinkin kun kotona oli kesä. Oak Tree Ranch oli Hemsburyn ystävyystalli jo ennestään, joten mainos oli tullut nätisti perille.
Donna on ehdottomasti niitä ihmisiä, joiden on pakko olla jatkuvasti menossa, ja joiden koko elämän täytyy aina olla tip-top-kunnossa. Niinpä ilmoitus "lähden hevosmiestaitoleirille Uuteen-Seelantiin Fitzin kanssa" herätti muussa tallihenkilökunnassa vähintäänkin kummastusta, jopa naurua.

Auckland oli hieno kaupunki, Fitz käyttäytyi hyvin, ja perillä Crosland-saarella odotti kaunis karjatila ja kuppi teetä. Aikaa jetlagin sulatteluun ei juuri ollut, sillä heti ensimmäisenä iltapäivänä edessä odotti hyvin erikoinen tehtävä - pyöröaitaus ja sitä paljon puhuttua luonnollista hevosmiestaitoa, jonka nimeen osa vannoi kuin Jeesuksen, ja jota Donna itse taas ei ollut koskaan kokeillut. Fitz oli hyvin hämillään - iso ori ei juuri tuntunut tajuavan, miksikä häntä nyt niin omituisella tavalla juoksutettiin- mutta alkukankeuksien jälkeen kaikki sujui ihan hyvin. Illan jooga ja kynttilämeditaatio olivat melko kankeita nekin, mutta lähinnä siksi, ettei Donna meinannut itse enää pysyä hereillä.

Donnaa ja Fitziä katsellessa kaikille leiriläisille oli taatusti selvää, oliko kyseessä tiukkaryhtinen kouluratsukko vai ei, heti toisen päivän lännenkokeiluista aina viimeisen illan tynnyrinkiertokisailuun asti. Kyllähän Fitzistä vauhtia ja riemua löytyy, ja se on onneksi niin pomminvarma hevonen, että lähti luottavaisin mielin kokeilemaan kaikkea uutta aina aussisatulasta lehmien kohtaamiseen. Ja iltauinti oli ihana kokemus!
Viikon mittaan länkkärin leikkiminen alkoi jopa sujua, ja venyttely- ja joogatuokiot sekä hieronta olivat ehdottomasti sitä mitä sekä Donna että iso musta täysiverinen olivat märän talven keskelle tarvinneet. Leiri kului hujauksessa, mutta joogatunneille voisi ehkä ilmoittautua kotopuolessa.

Onko se se vihreä?

Jos Curtis vaikuttaa joskus tosi omituiselta kuvaillessaan (tai kun hänelle kuvaillaan) asioita, siihen on yksinkertainen syy: mies on värisokea. Ei hän sitä kovinkaan usein kailota, eikä se yleensä edes tule esiin, mutta nytpähän tiedätte.

"Kyllä minä sen yhden kerran muistan, kun asuimme vielä Lontoossa. Ihan pentuina siis. Olin aloittanut ratsastuksen jo muutamaa vuotta aiemmin, ja ne olivat ihan ensimmäiset estekilpailuni sillä ratsastuskoululla.
Rataesteissä on se kiva puoli, että ne ovat tosi yksinkertaisia. Ne on helppo kasata. Rata, jota silloin hyppäsin oli tietysti matala ja rakennettu tosi yksinkertaisesti, mutten oikein osannut vielä silloin katsoa ratapiirroksia, ja olin vuorossa kai toisena tai kolmantena. Pieni ja lihava poni vielä alla, Maxwell, joka ei edes kuunnellut sellaista rimppakinttuista poikaa satulassaan.
Opettaja oli kävelyttänyt meidät radan läpi ja muistutellut esteiden järjestyksestä, mutta en minä muistanut, kumpi samanvärinen ristikko nyt oli se vihreä ja kumpi se punainen ja joku keltainenkin vielä. Hyppäsin ihan päin metsää, suutuin, enkä puhunut kellekään koko päivänä.

Mutta kyllä minä nykyään tiedän missä järjestyksessä radat hypätään, älkää huoliko."

Herra MacBain on sanonut, ettei koskaan aio istua hevosauton kyytiin, jos kuskina on kumpi tahansa Suttonin veljeksistä. Kuulemma "Toinen ei näe punasia valoja ollenkaan, mutta toinen ei kato niitä senkään vertaa."

Hevosuutisia

Pepper ja Turkmen on myyty. Pepperin kanssa on tultu siihen tulokseen, että se ei ole Hemsburyn toiminnan kannalta aivan oikeanlainen hevonen, ja tulee viihtymään paremmin rauhallisemmassa ympäristössä. Se onkin nyt muuttanut Köppääsen tilalle, jossa se pääsee tekemään hommia omaan tahtiinsa.

Myös Turkmenin myymisestä on jo sovittu. Vanha luottoruuna on Hemsburyn pitkäaikaisimpia ja rakkaimpia tunti- ja kisahevosia, joka on opettanut monet laukkaamaan, hyppäämään ja uskaltamaan uutta. Siitä on sääli luopua, mutta sen on oikeastaan jo aika päästä ottamaan hieman rennommin. Eläkekodista ilmoitellaan sitten, kun se lähtee meiltä. Sille voi vielä käydä sanomassa heipat tallissa tai tarhassa, mutta tuntilistoilla ruunarakkaan kohdalla voi tietenkin olla melkoinen toiveruuhka.

Christmas ride with You!

Valtava kiitos kaikille, jotka osallistuivat joulun rekiretkeen! On aina mahtava nähdä että tapahtumista tykätään. Miisu, Mariam, Frida, Mona, Emily, Effie ja Meiju K., kiitos ihanista kuittauksista! Rekiretki oli kanssanne todella ihana ja näytitte nauttivan kokemuksesta.
Tarinoita tai pikkukuittauksia toivottaisiin vielä seuraavilta retkeläisiltä: Satu, William, Jonathan, Luna, Stefani, Katariina S. ja Arya.

Reki 1

Mukana Curtisin, Elainen ja Paulan lisäksi Effie, Katariina S., Mariam ja Frida.

Ensimmäisen valjakon hevonen, hieno ja iso Beowulf-ori, ansaitsi peräänsä yhdet Hemsburyn vähän hienommista vaunuista. Vanhat valjaskoristeet ja kulkuset helisivät nätisti, ja vaikka matkaseurue oli hieman pienempi, keskustelua ja iloa ei puuttunut.

"No niin, eiköhän lähdetä", sanoi Curtis kerätessään ohjat käteensä ja laskiessaan ajurin essun syliinsä. Paula oli niin täpinöissään, että hädin tuskin kykeni istumaan paikoillaan, ja Elaine otti tehtäväkseen jutella retkelle saapuneiden kanssa. Hän myös osoitteli kaikkia rautiaan orin varusteita ja kertoi mikä on mikin - Beowulfin lautasilla lepäävät kulkuset olivat ihan oikeaa antiikkia, uskokaa tai älkää, samoin silatyynyn ja suitsien koristekellot. Reissu sujui hyvissä merkeissä ja juteltavaa riitti. Ystävätilan Effie oli käymässä, ja Katariina oli tullut joululomansa aikana ihan Suomesta asti!
Curtis vihelteli ja hyräili joululauluja lähes koko matkan ajan, ja välillä Paula yhtyi mukaan ja kajautti kertosäkeet riemulla ilmoille. Kyllähän siitä jo kunnon joulutunnelma tuli, kevyessä lumisateessa ja kaikkien valjaskellojen helistessä.
"No, mitenkäs Effie", Elaine kysäisi, kun alettiin muutaman maatalon ohi kulkiessa olla jo kylillä, "Oletko ajatellut, että alkaisit käymään Hemsburyssa enemmänkin? Voisit ottaa ratsastustunteja tai sitten voisimme katsoa, joko sinulle löytyisi joku hoitohevonen."

Kylille saapuessa iso, näyttävä hevonen ja koristeelliset vaunut keräsivät paljon huomiota. Beowulf tuntui olevan siitä ihan tyytyväinen, varsinkin kun sai lämpimän huovan selkäänsä. Paula johdatti kaikki reessä istuneet katsomaan joulukoristeita, pieniä joulukojuja ja pikkukahvilan tee- ja kaakaotarjontaa.

Reki 2

Pennyn ja Magnuksen lisäksi mukana Satu, Miisu, Mona ja Meiju K.

Lienee sanomattakin selvää, että kun tallin yläkerran varustehuoneista löytyi kulahtaneita ajurinvarusteita, Penny ja Magnus innostuivat niistä aivan valtavasti. Se, että heillä oli ihan tavalliset valjakkoajoon tarkoitetut vaunut, simppelit valjaat ja hieman uudemmat ja halvemmat valjastiu'ut, ei haitannut. Toisesta valjakosta tulikin vähintään yhtä nätti kuin ensimmäisestä, ja joulunauha kruunasi kaiken.

Pienet tammat Hilde ja Sapfo löntystelivät reissunsa melko leppoisaan tahtiin ja kaikilla mukanaolijoilla tuntui olevan kivaa. Yhdellä melko hyväpohjaisella suoralla Penny kuitenkin kurkisti olkansa yli.
"Laukataanko vähän?" tyttö kysyi. Olkoonkin että reitti mutkitteli hieman kun parivaljakon kumpikin cobitamma yritti ohittaa toisensa, laukkasuoralla sujui hyvin. Mukana käsihevosena oleva Armi oli aika vanha ja leppoisa otus sekin, mutta pieni pyrähdys taisi olla juuri sitä, mitä se tarvitsi - ainakin tamma pärskähti tyytyväisenä kun vauhtia hidastettiin taas.

Kakkosvaljakko oli ehdottomasti lasten ponisilityspaikkana suosituin, kun saavuttiin Hemsbury-Upon-Hillin kirkonkylälle. "Ylimääräinen" hevonen pelkässä riimussa herätti myös aika paljon kiinnostusta, varsinkin kun kysyjät kuulivat sen matkustaneen vierailulle ihan Suomesta asti. Olihan se kyllä aika paksun talvikarvankin kasvattanut. Magnus yllätti kaikki innostumalla joulushoppailusta kylillä niinkin paljon, että hänet piti erikseen käydä hakemassa joulutorilta, kun lähdön aika tuli.

Reki 3

Donnan, Hadleyn, Lachlanin ja Seanin lisäksi mukana Jonathan, William, Luna, Emily, Arya ja Stefani.

Bessie ja Annie eivät ole ihan samanväriset tai kokoiset keskenään, mutta ne ovat osoittautuneet erittäin hyväksi työpariksi keskenään. Kahden ison työhevosen perään saattoi ihan hyvällä omallatunnolla pistää astetta isommatkin kärryt, ja kolmannessa valjakossa olikin mukana eniten väkeä. Joukko oli ehkä myös kaikkein kovaäänisin ja riehakkain - heidän saapumisensa kylille kuuli kyllä.

"Arvatkaa mitä?" Hadley huikkasi kuskinpenkiltä matkalla peltojen poikki, ja hoputti tammoja nostamaan vauhtiaan. Takanaolijat tarvitsivat taatusti jotain juteltavaa, jotteivät olisi jäätyneet täysin.
"Me ravataan nyt", Lachlan MacBain huikkasi etevänä enonsa vierestä.
"Sitäkin", Hadley vastasi, "mutta tiedättekö minkä takia meillä on vanhat olutpanimon kärryt ja nitisevimmät pyörät?" hän kysyi. Eivät pyörät ihan niin paljon nitisseet, mutta totta se oli, etteivät kyseessä ehkä olleet maailman komeimmat vaunut. Hevosilla oli kyllä kauniit ja näyttävät valjaat ja suitset, ja heliseviä kulkusia kaulassa ja rungon ympärillä.
"Koska teikäläisen ajotyyli sopii parhaiten päihtyneelle, poju. Pidähä nyt se katse tiessä ja paa vauhtia töppösiin!" kajautti tallimanagerina toimiva Sean MacBain. Vaunujen keulassa seisovaa Donnaa nauratti, ja Hadley mulkaisi olkansa yli muka kovinkin ärtyneenä. Kyllä häntäkin oikeasti nauratti vähän.
"Piti sanoa, että koska meillä on eriparihevoset emmekä sen takia ole mikään hovivaljakko, mutta näköjään meillä on joku huutava juoppokin siellä."

Perille jatakaisin tallille päästiin kaikesta huolimatta sulassa sovussa ja ehjin nahoin.